Kreikka karkasi kolmannella neljänneksellä Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen kynsistä

14.8.2019 20:17 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen kahden viimeisen A-divisioonan EM-kisoihin valmistavan maaottelun ensimmäinen osa päättyi 55-58 (22-24) tappioon Kreikalle Kisakallion Susi Training Centerissä. Kreikka karkasi kolmannella neljänneksellä ja Sudenpentujen loppukiriltä loppui aika kesken.

Emmi Valtonen heitti 11 pistettä, kun Suomi hävisi Kreikalle. Kuva: Ville Vuorinen

Sekä Kreikka että Suomi pyyhkivät pölyä silmistään läpi ensimmäisen puoliajan, kun kummankaan joukkueen pelaaminen ei lähtenyt millään rullaamaan. Kolmannella neljänneksellä Kreikka taisteli itselleen irtopallot ja keräsi kaksinumeroisen johdon, jonka Suomi sai lopulta kirittyä kolmeen pisteeseen ennen loppusummeria.

Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä nosti ratkaisevaksi tekijäksi levypallot, jotka menivät kolmannella neljänneksellä Suomen päädyn levypallot menivät kreikkalaisille 8-3 ja neljännellä taas Suomelle 2-11.

– Siinä se ero on. Lopulta saimme pelaajat ymmärtämään, että levypallopelaaminen on muutakin, kun hyppäämistä pallon perään. Se iskuja, kontakteja, välillä siinä tulee virheitä ja rapatessa roiskuu. Jos sitä työtä ei ole valmis tekemään, niin silloin näitä otteluita ei voita, Räikkä aloitti.

– Kun haet oman pään levypallot, niin pääset nopeammin hyökkäykseen, saat ehkä jonkun helpon korin jostain ja positiivinen energia siirtyy puolustuksesta hyökkäykseen. Silloin heitot alkavat uppoamaan ja peli näyttää aivan toisenlaiselta.

Loppukirin hyökkäyspään onnistuja oli Emmi Valtonen (11/3), minkä mahdollisti merkittävästi parantunut levypallopeli koko joukkueelta – etunenässä neljä levypalloa päätösneljännekseen hakeneet Emilia Kilpinen (0/6) ja Henna Sandvik (8/10).

Kreikan parhaimmistoon kuuluivat Lamprini Polymeni (16/2) ja Eleni Bosgana (13/11).

Suomi ja Kreikka kohtaavat uudestaan huomenna torstaina kello 17:30.

Ottelutilastot >

 
5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

26.7.2023 00:10 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaille tytöille tasapeli Liettuaa vastaan vieraissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen ja Liettuan välinen ottelu Anyksciaissa päättyi tasapeliin 80-80 (38-38).

20.7.2023 15:09 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai revanssin Belgiasta Kisakalliossa

Eilen Belgialle hävinnyt Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue sai maksettua kalavelkoja Kisakallion Susi Training Centerissä, kun Sudenpennut voitti Belgian harjoitusmaaottelussa 75-63 (47-28).

19.7.2023 20:53 Sudenpennut

Belgia kaatoi Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen Kisakalliossa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue kärsi maajoukkuevuoden ensimmäisen tappionsa Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa harjoitusmaaottelussa. Belgia oli pääsi juhlistamaan vierasvoittoa Sudenpennuista loppunumeroin 57-69 (32-43).

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

11.8.2022 22:17 Sudenpennut

Latvia toistamiseen parempi Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kenraalissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui toteamaan Latvian toistamiseen paremmakseen Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa maaottelussa, jonka vieraat veivät 54-64 (28-26). Sudenpennuille kyseessä oli viimeinen valmistava maaottelu ennen ensi viikolla alkavia A-divisioonan EM-kisoja.

14.8.2021 23:27 Sudenpennut

Sudenpennut jäi yhden voiton päähän MM-kisapaikasta, Kreikka parempi päätösottelussa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävät 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnat päättyivät tänään, kun päätösottelussa Suomi hävisi Kreikalle 58-54 (26-22). Suomi olisi voitolla edennyt MM-kisoihin, mutta jäi keskinäisten otteluiden vertailussa lohkokolmoseksi.

Näytä lisää vastaavia