Kroatia haki avausvoittonsa, Susijengi yksin lohkokärjessä

1.3.2022 10:14 Susijengi kohosi ylhäisenä yksinäisenä FIBA:n MM-karsintalohko C:n kärkeen kukistettuaan helmikuun karsintaikkunassa hallitsevan Euroopan mestarin Slovenian kahdesti. Lohkon toisessa ottelussa toistaiseksi voitoton Kroatia haki tuplajatkoajalla vierasvoiton Ruotsista tehden lohkon tilanteesta vielä avoimen MM-jatkokarsintapaikkojen kannalta.

Kroatia pelaa edelleen paikasta MM-jatkokarsinnoissa. Kuvat: FIBA Europe.

Kroatia oli karsintojen aikaisemmissa otteluissaan hävinnyt Slovenialle kahdella, Susijengille neljällä ja Ruotsille kuudella pisteellä ja toinen tappio Ruotsia vastaan olisi merkinnyt Kroatian kannalta teoreettistenkin MM-jatkokarsintamahdollisuuksien hupenemista.

Norrköpingissä pelatussa ottelussa Kroatia onnistui kuitenkin kairaamaan vaikeimman kautta 98-105 (41-26, 79-79, 88-88) -voiton, vaikka olikin pahimmillaan parinkymmenen pisteen takaa-ajoasemassa.

Kroatian pelasti ensimmäiselle jatkoajalle Filip Kruslin layupillaan viisi sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua. Kun ensimmäistä jatkoaikaa oli pelaamatta 16 sekuntia, onnistui puolestaan Goran Filipovic kolmosessaan tasoittaen ottelun 88-88:aan. Toista jatkoaikaa Kroatia puolestaan hallitsi.

Kroatian kärjen muodostivat Filipovic (29/5/4 syöttöä), Filip Kruslin (21/2/6 syöttöä/4 riistoa) ja Karlo Matkovic (16/13/3 syöttöä). Ruotsista erottuivat edukseen Ludvig Håkanson (31/3/7 syöttöä) ja Simon Birgander (12/18/3 blokkia).

Neljän pelatun karsintakierroksen jälkeen Susijengi johtaa lohkoa kolmella voitolla neljästä ottelusta perässään kahden voiton Slovenia ja Ruotsi sekä yhden voiton Kroatia.

Herbertin Saksa lohkokärkeen, Toijalan Viro taipui

D-lohkossa Jukka Toijalan Viro matkusti perjantaisen kotivoittonsa jälkimainingeissa Lubliniin Puolan kotikentälle. Kroatian tavoin Puola oli selkä seinää vasten taivuttuaan aiemmin kolme kertaa yhtä monessa ottelussa.

Puolan Michal Sokolowski vei joukkueensa johtoon kahdella vapaaheitolla vajaat kaksi minuuttia ennen loppua, jonka jälkeen kumpikaan joukkue ei saanut palloa koriin ennen varsinaisen peliajan päättymistä Puolan 70–68 (38–42) -voittoon.

Puolan tehokkaimmat olivat Sokolowski (15/3) ja Jaroslaw Zyskowski (14/5). Viron koriseppä oli Maik-Kalev Kotsar (24/7).

Gordon Herbertin valmentama Saksa nousi yksin lohkon kärkeen päihitettyään Heidelbergissä Israelin 84–80 (39–34). Israel ampaisi kolmannella jaksolla Tomer Ginat (18/10) kärkimiehenään viidentoista pisteen johtoon, mutta Saksa kiri sinnikkäästi kantaan, haki ratkaisevan johdon Johannes Thiemannin layupilla 50 sekuntia ennen loppua ja piti lopussa päänsä kylmänä vapaaheittoviivalta.

Maodo Lo (18/1/7 syöttöä) oli Saksan tehokkain. Kolme voittoa neljästä ottelusta hakenut Saksa johtaa D-lohkoa perässään kahden voiton Israel ja Viro sekä yhden voiton Puola.

Mahdollisiin MM-jatkokarsintoihin (elokuu 2022 – helmikuu 2023) edetessään Susijengi kohtaisi kolme joukkuetta nimenomaan D-lohkosta.

Lisätietoja: MM-karsinnat pääsystä vuoden 2023 kisoihin

 
28.2.2023 13:07 Susijengi

Kroatian kaatajaiset ja mestari-Slovenian tuplavoitto – näin Susijengi selvitti tiensä Aasian MM-kisoihin

Susijengi selvitti eilen päättyneissä MM-karsinnoissa tiensä Aasian MM-kisoihin ensimmäisenä joukkueena Euroopasta. MM-kisapaikka irtosi seitsemän ottelun mittaisella voittoputkella vuoden 2022 helmikuun ja elokuun välisenä aikana. Elä uudelleen Susijengin matka karsintojen haastavilta alkumetreiltä Aasian kisaparketeille!

27.2.2023 21:25 Susijengi

Susijengi lohkokakkoseksi MM-karsinnoissa, maagisesti heittänyt Saksa lohkovoittoon

Susijengi antoi ensimmäisen iskun, puolusti antaumuksella ja toteutti pelisuunnitelmaansa rohkeasti, mutta Saksa näytti, miksi on hallitseva EM-pronssimitalisti. Loppuunmyyty Espoo Metro Areena sai nähdä trillerimäisen MM-karsintahuipennuksen, jonka voittajaksi selvisi kolmosensa käsittämättömällä 62,5% tarkkuudella upottanut Saksa.

27.2.2023 08:26 Susijengi

Saksassa tulosta tekevä Tuomas Iisalo: ”Illan ottelun avain on puolustuspelaaminen”

Jo pitkään Saksassa viihtynyt ja viime keväänä Bundesliigan vuoden valmentajaksi valittu Tuomas Iisalo, 40, odottaa maanantain MM-karsintahuipennusta kiinnostuneena. Iisalon sydän sykkii Susijengille, mutta hän toivoo myös oman joukkueensa Bonnin Leon Kratzerille onnistumisia ja on tiiviisti yhteydessä kummankin joukkueen valmentajiin.

26.2.2023 19:18 Susijengi

Susijengi ja Saksa julkistivat kokoonpanot MM-karsintahuipennukseen, Kaukiainen debytoi

Susijengi ja Saksa ovat vahvistaneet kahdentoista hengen miehistönsä maanantai-iltana Espoo Metro Areenalla pelattavaan MM-karsintojen huipennukseen, joka ratkaisee samalla karsintalohkon ykkössijan. Erinomaista kautta Karhu Basketissa pelaava Peli-Karhujen kasvatti Severi Kaukiainen, 24, nousee ensimmäistä kertaa uransa aikana Susijengin tusinaan.

26.2.2023 09:48 Susijengi

Susijengin MM-karsinnat huipentuvat maanantain Saksa-otteluun – voitolla lohkovoittoon

Vuosien 2021–23 MM-karsinnat huipentuvat maanantaina Espoo Metro Areenalla, kun viime syksyn EM-kisat pronssiin päättänyt isokokoinen ja organisoitunut Saksa saapuu Susijengin vieraaksi. Panoksena ottelussa on ei enempää eikä vähempää kuin karsintalohkon voitto.

25.2.2023 09:17 Susijengi

Ilari Seppälä: ”Tavoite on hoitaa homma maanantaina”

Susijengin leveästä kokoonpanosta löytyi perjantai-iltapäivänä Tel Avivissa monta tärkeää onnistujaa jatkoaikavoitossa. Israel-jatkoaikavoitossa suurimmat otsikot kuittasi kuitenkin takamiesveteraani Ilari Seppälä, 29, joka on kunnostautunut loppuhetkien ratkaisukoreissa aiemminkin.

24.2.2023 17:40 Susijengi

Ilari Seppälä jatkoajan kultaranne, Susijengi jatkoaikavoittoon Tel Avivissa

Vapautuneesti pelannut Israel otti aloitteen omiin käsiinsä helmikuun MM-karsintaikkunan avausottelussa ja oli tyrmätä suomalaisvieraansa jo lähtötelineisiin. Susijengi löysi kuitenkin intensiteettinsä puolustuspäässä ja jahtasi pelin jatkoajalle, jossa ”Lapuan pehtoori” Ilari Seppälä petasi perättäisillä onnistumisillaan vieraille 95–97 (46–35, 83–83) -trillerivoiton.

24.2.2023 08:52 Susijengi

Max Besselink: ”Tää matka on vasta alussa”

Helsingin NMKY:ssa koripallo-oppinsa saanut ja viime kaudella BC Nokiaa Korisliigassa edustanut Max Besselink, 20, pelaa tänään perjantaina ensimmäisen arvokisakarsintaottelunsa Susijengin paidassa. Jo pitkään lupauksia herättäneen Besselinkin kokoonpanopaikan taustalla on nousujohteinen tulokaskausi Saksan Bundesliigan BC Göttingenissä.

23.2.2023 17:33 Susijengi

Susijengi ja Israel nimesivät tusinansa perjantain maaotteluun

Susijengi ja Israel ovat vahvistaneet kaksitoistapäiset miehistönsä perjantai-iltapäivän MM-karsintaotteluun. Israel isännöi Susijengiä Tel Avivin Drive In Arenalla perjantaina klo 14.30. Ottelu televisioidaan suorana Nelosella ja Ruudussa.

23.2.2023 10:11 Susijengi

Uudistunut Israel luottaa vanhaan ja hyväksi havaittuun

Israelin maajoukkueen kokoonpanossa on käynyt puhuri sitten marraskuun MM-karsintaikkunan, jolloin joukkue karsiutui ensi syyskesän MM-kisoista. Kaksi viisikollista pelaajia ovat sivussa ja päävalmentaja vaihtunut, mutta tästä huolimatta valmentaja Mikko Larkas odottaa Israelin saapuvan perjantain iltapäiväpeliin omilla vahvuuksillaan.

Näytä lisää vastaavia