21.8.2025 11:25 Päävalmentaja Aapo Heinonen antaa jälleen kahdelle juniorilupaukselle tilaisuuden kokeilla siipiään miesten Korisliiga-kentillä.

Tapiolan Honka tiedottaa miesten Korisliiga-joukkueen päävalmentaja Aapo Heinosen nostaneen uusia juniorilupauksia edustusjoukkueeseen. Seuran omat kasvatit Alvan Laavainen (s. 2006) ja Veeti Ulander (s. 2007) liittyvät kokoonpanoon kaudelle 2025–26.
Valmennuksen mukaan Laavainen ja Ulander ovat harjoitelleet kesän miesten joukkueen mukana ja haastaneet ennakkoluulottomasti kokeneempia pelaajia.
– Alvan on vetänyt erittäin hyvän kesän ja osoittanut monipuolisuuttaan. Hän on juniorivuotensa pelannut lähes kaikilla pelipaikoilla, ja siksi hänellä on hienot valmiudet pelata tarvittaessa erilaisissa rooleissa jopa Korisliigassa, valmentaja Heinonen sanoo.
HBA:sta takaisin Honkaan vastikään palanneesta Veeti Ulanderista Heinonen puolestaan kertoo, että sisäänajo on vasta alkanut mutta paluu oli seuralle mieluisa.
– Veeti liittyi miesten harjoitusryhmään muutama viikko sitten maajoukkuekesän jälkeen. Hän on päässyt hyvin rytmiin mukaan, mutta toki harjoitusvastuksen kovennuttua jokainen tilanne vaatii paljon, eikä mikään tule helpolla. Aiemmasta kokemuksestani Veetiä valmentaneena tiedän, että hän omaksuu asioita nopeasti ja pystyy sopeutumaan uusiin haasteisiin.
Hongan tiedotteen mukaan kummankin pelaaja ensisijainen paikka on kaudella Tuukka Kotin valmentamassa miesten 1DB-joukkueessa, mutta kaksikkoa nähdään myös liigaparketeilla.
Seura on aiemmin kesän aikana tiedottanut myös jatkosopimuksista Alvar Peltoniemelle, Riku Korhoselle, Iiro Tuomelle, Emil Uotilalle, Lauri Kalliolle, Matias Rissaselle ja David Gonzalvezille.
Pyrinnön Jared Billups, Seagullsin Kahron Ross sekä Kauhajoen Ty Berry ja Oliver Kandén johtivat muhkeilla piste-esityksillään omat joukkueensa voittoon, kun taas Korihaiden Mikael Aalto joutui järisyttävästä suorituksestaan huolimatta tyytymään tappioon.
Korisliiga-katsojille ennestään tuttu Kaleb Warner on tehnyt kauden 2025–26 kattavan sopimuksen Tampereen Pyrinnön kanssa.
KTP:n Tuomas Hirvonen jakoi kahdeksan syöttöä ja Vilppaan Jalen Brooks paukutti 39 pistettä illan Korisliiga-otteluissa.
Kotimaisista pelaajista loistivat muiden muassa Riku Korhonen, Alvar Peltoniemi ja Samu Adler. Kouvojen Brandon Stroud jäi levypallon päähän triplatuplasta.
Korisliigassa nähtiin samana iltana kaksi usean kymmenen pisteen kotivoittoa. Korihait kärsi kauden ensimmäisen tappionsa.
Koripalloliitto ja yksi maailman suurimmista lattianvalmistajista, Tarkett, ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen. Yhteistyö kattaa ensimmäisessä vaiheessa kaksi vuotta, ja sopimukseen sisältyy kahden vuoden optio jatkosta.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt LoKoKo Bisons ry:lle varoituksen 8.10. pelatun Bisons Loimaa – Kauhajoki -Korisliiga-ottelun katsomotapahtumista.
Islannissa ja Portugalissa pelannut Ville Tahvanainen juoksee tällä kaudella ensimmäistä kertaa kotimaan Korisliigan parketeilla. Nähtäväksi jää, viekö miehen tie lokakuun päätyttyä takaisin maailmalle vai jatkuuko menestyksekäs polku Korihaissa.
Helsinki Seagulls taivutti kotonaan Töölössä KTP-Basketin. Seagullsin voittosaldo alkukaudelta on 2–1, kun taas KTP:n on 1–2.
Helsinki Seagullsin Suomen mestaruuden takuumiehiin viime keväänä kuulunut ToPo Juniorien kasvatti ja Susijengin kanssa kahdet arvokisat pelannut Henri Kantonen, 198 cm ja 28 vuotta, vahvistaa määräaikaisella sopimuksella loukkaantumiskierteestä kärsivää joensuulaista Kataja Basketia.