23.4.2021 09:12 Kuluneella kaudella pronssia voittanut Helsinki Seagulls on kiinnittänyt takakentälleen kaksi edellistä kautta BC Nokiaa edustaneen Lassi Nikkarisen, 24.

Päättynyt kausi oli Lassi Nikkarisen läpimurtokausi Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
187-senttinen ToPo Junioreiden kasvatti on pelannut Korisliigaa kaksi edellistä kautta BC Nokiassa, jossa hän päättyneellä viimeisteli 10,7 pistettä, 3,1 leyvpalloa ja 4,8 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden. Ennen siirtymistään Nokialle Nikkarinen pelasi kaksi kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa Montana State’n yliopistossa.
- Mahtava fiilis päästä pelaamaan takaisin omaan kotikaupunkiin ja näin kokeneeseen joukkueeseen. Odotan innolla, että päästään tositoimiin, Nikkarinen iloitsee Segullsin tiedotteessa.
- Lassi tuo kaivattua osaamista juuri sille sektorille, jossa meillä viime kaudella oli hieman vajetta eli pallonkäsittelytaitoa takakentälle. Hän osaa käyttää monipuolisesti ball screen -tilanteita, on röyhkeä viimeistelijä ja osaa myös heittää. Lassi on erittäin koripalloälykäs pelaaja. Hän käyttää älykkyyttä ja röyhkeyttä niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä, ollen yksi liigan parhaista pallollisen puolustajista. Olen todella mielissäni Lassin paluusta kotikaupunkiinsa ja siitä mitä hän pystyy tuomaan Gulls-ryhmään, joukkueen päävalmentaja Jussi Laakso tunnelmoi.
Nikkarinen on tuttu kasvo nuorten maajoukkueista, jossa hän on pelannut yhteensä 86 maaottelua eri ikäluokissa. Nikkarinen teki Susijengi-debyyttinsä kesällä 2020 maaottelussa Viroa vastaan. Lisäksi vyöllä on kolme haastajamaajoukkueen ottelua.
Nikkarisen sopimus Seagullsin kanssa on malliltaan 2+1-vuotta.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.
Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.