Latvia toistamiseen parempi Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen EM-kenraalissa

11.8.2022 22:17 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue joutui toteamaan Latvian toistamiseen paremmakseen Kisakallion Susi Training Centerissä pelatussa maaottelussa, jonka vieraat veivät 54-64 (28-26). Sudenpennuille kyseessä oli viimeinen valmistava maaottelu ennen ensi viikolla alkavia A-divisioonan EM-kisoja.

Suomen 16-vuotiaat tytöt pelasivat kaksi maaottelua Latviaa vastaan. Kuva: Vesa Koivunen.

Joukkueet etenivät rinnakkain päätösneljännekselle asti. Latvia onnistui tilkitsemään oman puolustuksensa niin tiiviiksi ja samalla heidän oma hyökkäys aukesi. Lopputuloksena latvialaiset veivät päätösneljänneksen 11-21.

– Dynamiikaltaan tämä oli erilainen maaottelu kuin eilen. Molemmat joukkueet olivat tehneet kotiläksynsä ja ottivat toisiltaan vahvuuksia pois. Olimme ensimmäisen puoliajan niskan päällä, emme kuitenkaan onnistuneet tekemään isompaa eroa pisteiden valossa, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen kommentoi.

Suomi heitti vapaaheittonsa kehnosti 8/25 (32,0%), mikä oli osasyy, miksei ensimmäisellä puoliajalla eroa syntynyt. Vastaavasti Sudenpennut vei levypallot 53-43.

– Eilen oli vaikeuksia kamppailupelaamisessa, niin pelaajat ottivat siinä huomattavan askeleen eteenpäin. Tämän taistelun ruumiillistuma oli Sohvia Saviniemi, joka oli tilannekovuutensa kautta kentän kovin mimmi pitkiä pätkiä.

Saviniemi rynni 9 pistettä ja 7 levypalloa. Seuraavaksi korkeimman pistemäärän Suomelta heitti Stella Jokela (8/5). Latvian pistekärki oli Evelina Otto (20/16).

> Ottelutilastot

 
14.8.2021 23:27 Sudenpennut

Sudenpennut jäi yhden voiton päähän MM-kisapaikasta, Kreikka parempi päätösottelussa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävät 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnat päättyivät tänään, kun päätösottelussa Suomi hävisi Kreikalle 58-54 (26-22). Suomi olisi voitolla edennyt MM-kisoihin, mutta jäi keskinäisten otteluiden vertailussa lohkokolmoseksi.

13.8.2021 23:11 Sudenpennut

Bulgaria piirun verran Sudenpentuja parempi 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

Helsingin URHEA-hallissa pidettävissä 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi hävisi toiseksi viimeisessä ottelussaan niukasti Bulgarialle 61-64 (33-37). Suomella on edelleen mahdollisuudet päästä 17-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta kisapaikka ei ole enää pelkästään omissa käsissä.

11.8.2021 23:00 Sudenpennut

Sudenpennuille äärimmäisen tärkeä voitto Saksasta 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

Helsingissä pelattavissa 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa Suomi siirtyi lohkossa toiselle sijalle, kun Sudenpennut kaatoi jännittävien vaiheiden jälkeen Saksan 60-62 (30-34).

10.8.2021 23:19 Sudenpennut

Ranskan urheilullisuus liikaa Sudenpennuille 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnoissa

16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsintojen toisena päivänä Suomi kärsi ensimmäisen tappionsa, kun Ranska oli URHEA-hallissa pelatussa tiistai-illan myöhäisottelussa parempi loppulukemin 86-72 (51-32).

2.8.2021 21:06 Sudenpennut

Sudenpennut jatkaa puhtaalla pelillä 16-vuotiaiden PM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet voittivat Islannin molemmissa otteluissaan Kisakalliossa järjestettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Molemmat Suomen maajoukkueet ovat täten kahden ottelun jälkeen voittamattomia.

4.1.2020 21:52 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet avasivat voittotilinsä Baltic Sea Cupissa

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet avasivat Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä voittotilinsä Viron kustannuksella.

3.1.2020 21:28 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueille kaksi niukkaa tappiota Baltic Sea Cupissa

Suomen tyttömaajoukkueet kärsivät Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivänä Tallinnassa kaksi tappiota, joista toinen jatkoajan jälkeen.

15.8.2019 21:19 Sudenpennut

16-vuotiaat tytöt kellistivät Kreikan EM-kenraalissa, 16-vuotiailla pojille tappio EM-kisoissa

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi menestyksekkään viimeisen harjoitusmaaottelun ennen A-divisioonan EM-kisoja pieksemällä Kreikan Susi Training Centerissä 69-64 (31-29). 16-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi B-divisioonan EM-kisoissa Ukrainalle.

14.8.2019 20:17 Sudenpennut

Kreikka karkasi kolmannella neljänneksellä Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen kynsistä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen kahden viimeisen A-divisioonan EM-kisoihin valmistavan maaottelun ensimmäinen osa päättyi 55-58 (22-24) tappioon Kreikalle Kisakallion Susi Training Centerissä. Kreikka karkasi kolmannella neljänneksellä ja Sudenpentujen loppukiriltä loppui aika kesken.

5.8.2019 22:36 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille EM-alkulohkon kärkisija, Bulgaria kellistyi kovan puolustuksen myötä

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue nappasi B-divisioonan EM-kisoissa alkulohkonsa ykkössijan voittamalla Bulgarian erinomaisen puolustuspelin turvin 41-70 (20-36). 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi toistamiseen Venäjälle Susi Training Centerissä.

4.8.2019 20:24 Sudenpennut

Kroatia vei 18-vuotiaiden poikien EM-päätösottelun, Sudenpennut putosi B-divisioonaan

18-vuotiaiden poikien EM-kisoissa Kreikan Vólosissa Sudenpennut hävisi päätöspelissään Kroatialle 66-78 (25-41). Suomi sijoittui 14. ja putosi tappion vuoksi ensi kesäksi B-divisioonaan. Kisakalliossa Suomen 16-vuotiaat tytöt hävisivät niukasti Venäjälle 62-64 (29-36).

27.7.2019 22:02 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaiden poikien EM-kisat käyntiin, Kroatia niukasti parempi avausottelussa

18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisat pyörähtivät käyntiin tänään lauantaina Kreikassa, kun Sudenpennut hävisi niukasti Kroatialle 55-60 (30-33). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi valmistavassa maaottelussa Liettualle.

26.7.2019 23:46 Sudenpennut

Suomen 20-vuotiaille naisille jo toinen Turkin päänahka

Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue päihitti harjoitusmaaottelussa kotikentällään jo toistamiseen Turkin, kun Pasilan urheiluhallissa Sudenpennut voitti 74-70 (27-29). Suomen 16-vuotiaat tytöt ja pojat taas hävisivät vieraskentillä Latvialle.

1.7.2019 18:41 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt Pohjoismaiden mestaruuteen, 16-vuotiaille tytöille pronssia

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue huuhtoi Pohjoismaiden mestaruuden nimiinsä puhtaalla pelillä, kun Sudenpennut kaatoi päätöspäivän ottelussaan Islannin 76-48 (45-23). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas nappasi pronssimitalit, kun Islanti kaatui numeroin 52-47 (22-21).

30.6.2019 22:43 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat Pohjoismaiden mestaruuden päivän etuajassa, Ruotsi hitusen parempi 16-vuotiaissa tytöissä

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue säilyi voittamattomana ja varmisti PM-kisojen voiton nitistämällä Ruotsin 69-57 (30-32). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät tiukkojen vaiheiden jälkeen Ruotsille 68-73 (33-30).

29.6.2019 23:37 Sudenpennut

PM-kisoissa Viro kellistyi kahdesti Suomen tyttömaajoukkueiden toimesta

Suomen tyttömaajoukkueilla oli menestyksekäs lauantaipäivä Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi häikäisevän toisen puoliajan ja voitti Viron 58-78 (35-28). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli jälleen ylivoimainen löylyttäen virolaisia numeroin 42-96 (17-45).

28.6.2019 23:23 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt voittoon näytöstyyliin, 16-vuotiaat tytöt jäivät Norjan jalkoihin PM-kisoissa

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen tyttömaajoukkueet sekä voittivat että hävisivät selkein lukemin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jyräsi Norjan 38-101 (12-56), kun taas 16-vuotiaat hävisivät 80-49 (33-26).

27.6.2019 23:11 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet pesivät Tanskan kahdesti PM-kisojen avauspäivänä

Suomen 18- ja 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pääsivät nauttimaan puhtaasta Pohjoismaiden mestaruuskisojen avauspäivästä, kun Sudenpennut pieksi Tanskan molemmissa ikäluokissa Kisakallion Susi Training Centerissä. Suomen 16-vuotiaat tytöt rallattelivat 80-60-voittoon, kun taas 18-vuotiaat tytöt nappasivat nihkeästä pelistä huolimatta voiton loppunumeroin 89-74.

5.1.2019 22:24 Sudenpennut

Suomen tytöille voitot Ruotsista, Kuier löi kaksi donkkia

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet päättivät vuotuisen Baltic Sea Basketball Cupin voittoihin Ruotsista. Päivän herkkupaloista vastasi Awak Kuier, joka donkkasi kahdesti kahteen minuuttiin.

5.1.2019 00:16 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet pesivät turkkinsa

Eilen Baltic Sea Basketball Cupin avauspäivinä kaksi tappiota kärsineet Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet pieksivät molemmat ylivoimaisesti Viron Tallinnassa.

Näytä lisää vastaavia