Lauri Markkanen: ”Tunteet nousivat pintaan"

3.2.2023 10:47 Lauri Markkanen, 25, joutui maanantaina iltapäivällä jännittämään omaa kutsuaan NBA:n vuotuiseen All-Star-otteluun kalkkiviivoille asti. Kun Markkasen nimi lopulta mainittiin, Susijengin jyväskyläläinen ykköstykki kävi ilon keskellä mielessään kaikki historialliseen saavutukseen johtaneet hetket.

Lauri Markkanen pelaa kahden viikon päästä NBA:n All-Star-ottelussa. Kuva: Utah Jazz

- Tunteet nousivat pintaan. Muistin hetkessä kaikki matkani aikana kokemani asiat, kaikki selätetyt vaikeudet. Kaikelle on syynsä, Markkanen hymyili All-Star-valintaansa seuranneessa lehdistötilaisuudessaan Salt Lake Cityssä.

Markkanen nostatti edesottamuksillaan suuria lupauksia ensimmäisen kahden NBA-vuotensa aikana Chicago Bullsissa, jonka jälkeen hänen peliaikansa alkoi hiljalleen vähentyä Bullsin johtoportaassa ja valmennusjohdossa tapahtuneiden muutosten myötä.

Syksyllä 2021 Markkanen sai uuden alun uralleen solmittuaan sopimuksen Cleveland Cavaliersin kanssa. Vaikka kausi oli niin Cavaliersille kuin Markkasellekin suotuisa, juuri ennen viime kesän EM-kisojen alkua hänet kaupattiin Clevelandista Utah Jazziin.

Asiantuntijat eivät povanneet Jazzille juurikaan menestymisen mahdollisuuksia ennen kauden alkua, mutta NBA-kauden 2022-23 puolenvälin jälkeen Jazz on vahvasti kiinni pudotuspelipaikassa ja Markkanen on noussut pelaajana aivan uudelle tasolle. Joulukuusta lähtien Markkasen keskiarvot ovat olleet 28,9 pistettä ja 8,9 levypalloa ottelua kohden samalla, kun hän on ollut koko liigan seitsemänneksi tarkin kolmen pisteen heittäjä.

- Kolmas kerta toden sanoo. Chicago isännöi All-Star-ottelua, kun pelasin siellä, ja ainoan Clevelandin kauden aikana All-Star-peli pelattiin Clevelandissa. Olen onnellinen mahdollisuudesta edustaa Utah Jazzia täällä Salt Lake Cityssä pelattavassa All-Star-ottelussa, Markkanen kiittelee.

Markkanen kertoi lehdistötilaisuudessa pitäneensä All-Star-ottelupaikkaa yhtenä pitkän tähtäimen tavoitteenaan. Utahiin siirryttyään hän keskittyi kuitenkin ensisijaisesti päivittäiseen tekemiseen ja kehittymiseen koripalloilijana.

- Utahiin saavuttuani olen ottanut yksi päivä kerrallaan ja yksi ottelu kerrallaan. Kun saimme hyvän alun kauteen ja onnistumisia tuli myös henkilökohtaisella tasolla, aloin pitää paikkaa All-Star-ottelussa realismina, hän kommentoi.

- Tämä on kuitenkin vasta alkua. Nyt nautitaan tästä kokemuksesta, mutta nälkä kasvaa syödessä. Seuraavaksi tähtäimessä on toinen All-Star-paikka, sitten isojen asioiden saavuttaminen joukkueena. Matkaa on vielä jäljellä.


Katso koko lehdistötilaisuus alta:

Mikäli twiitti ei näy yläpuolella, voit katsoa sen täältä.

Henkilöt

 
2.12.2025 08:21 NBA

Jazzille makea revanssi Rocketsista – Markkanen 29 pistettä, 8 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kohtasi toista iltaa peräkkäin Houston Rocketsin, mutta tällä kertaa Jazz veti pidemmän korren loppunumeroin 133-125. Lauri Markkanen tilastoi Jazzille 29 pistettä ja 8 levypalloa.

29.11.2025 07:36 NBA

Jazz katkaisi tappioputkensa Kingsiä vastaan – Markkanen 28 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz kykeni katkaisemaan neljään venyneen tappioputkensa, kun Utah kaatoi kotikentällään Sacramento Kingsin 128-119. Lauri Markkanen tilastoi 28 pistettä ja 7 levypalloa.

26.11.2025 11:36 Susijengi

Elias Valtonen EM-kisamenestyksen jälkeen: ”Katseet on käännetty eteenpäin”

Elias Valtonen, 26, paistatteli kirkkaimmissa parrasvaloissa syyskuun EM-pudotuspeleissä täysonnistumisillaan Serbiaa ja Georgiaa vastaan. Ikimuistoisen EM-kisakesän jälkeen Susijengi valmistautuu pitkään MM-karsintarupeamaan ja Valtonen muistuttaa, että viime vuosien kehitysaskelista huolimatta töitä on tehtävä hartiavoimin arvokisaputken jatkamiseksi.

24.11.2025 14:16 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen vei Euroliigan suomalaiskohtaamisen – ”Eipä saanut tehtyä pisteitä”

Perjantaina Beogradska Arenan pätsissä tarjottiin suomalaisittain harvinaista herkkua, kun kentällä nähtiin samanaikaisesti kaksi Susijengin pelaajaa Miikka Muurisen Partizanin isännöidessä Mikael Jantusen Fenerbahcea. Jantunen pääsi ottelun jälkeen paukuttelemaan henkseleitään voiton kunniaksi.

17.11.2025 23:15 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni palasi tuttuun maahan – ”Ranska on sopinut minulle hyvin”

Edon Maxhuni palasi vaiherikkaan viime kauden jälkeen täksi kaudeksi takaisin Ranskaan tehdessään sopimuksen Gravelines-Dunkerquen kanssa. Maxhuni on ollut alkukaudesta joukkueensa ehdottomia avainpelaajia.

17.11.2025 08:19 NBA

Markkanen mielettömät 47 pistettä Jazzin voittaessa kahden jatkoajan jälkeen Bullsin

NBA:ssa Utah Jazzin ilta meni ylitöiksi, kun utahilaiset kaatoivat Chicago Bullsin kahden jatkoajan jälkeen 150-147. Lauri Markkanen oli ilmiömäisessä vireessä 47 pisteellä.

14.11.2025 07:11 NBA

Jazzille kotitappio Hawksin käsittelyssä – Markkanen 40 pistettä, 7 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz hävisi kotikentällään Atlanta Hawksille 122-132. Lauri Markkanen oli erinomaisessa heittovireessä säkittäen 40 pistettä ja noukkien 7 levypalloa.

11.11.2025 10:22 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen teki seurapäätöksensä EM-kisojen jälkeen – ”Luotin, että työpaikka löytyy kyllä”

Alexander Madsen teki päätöksen uudesta seurastaan EM-kisojen jälkeen suostuttuaan kreikkalaisseura Karditsan sopimustarjoukseen. Madsen on kauden edetessä ottanut isompaa roolia joukkueessa ja lähtee hyvässä vireessä tuleviin MM-karsintoihin.

4.11.2025 09:19 NBA

Jazzille viimeisten hetkien voitto Celticsistä – Markkanen 20 pistettä, 9 levypalloa

NBA:ssa Utah Jazz voitti Boston Celticsin 103-105, kun Jusuf Nurkic nosti loppulukemat 0,6 sekuntia ennen loppusummeria. Lauri Markkanen säkitti 20 pistettä ja repi 9 levypalloa.

1.11.2025 08:03 NBA

Jazz taipui vieraskentällä Sunsille – Markkanen 33 pistettä

NBA:ssa Utah Jazz hävisi vieraissa Phoenix Sunsille 118-96. Lauri Markkanen jatkoi alkukauden pistetehtailuaan, kun suomalainen säkitti 33 pistettä.

Näytä lisää vastaavia