LePy valmiina kauteen 2022-2023

28.6.2022 16:32 Kevään aikana suoritettu valmentajarekrytointi on vihdoin saatu päätökseen. Kaikissa joukkueissa on nyt päävalmentajat ja loistavat valmennustiimit. Osaa ryhmistä täydennetään vielä syksyllä. Katsomot täyteen saanut LePyn miesten joukkue jatkaa 1. divisioona B:ssä. Nuorista ja lupaavista tyttöpelaajista muodostunut LePyn naisten joukkue aloittaa kauden 2. divisioonassa. LePyn kaikki juniorijoukkueet lähtevät taistelemaan valtakunnallisiin sarjoihin. LePy odottaa jo innolla uuden kauden starttia.

Valmentajien rekrytointi oli tänä vuonna poikkeuksellisen työläs. Seurojen vääntö kotimaisista junnuvalmentajista tuntuu olevan jokakeväinen urakka, joten katseet oli käännettävä etelämmäksi. Baltiasta ja Keski-Euroopasta ei löytynyt sopivia, mutta Espanjasta löytyikin sitten uskomattoman suurta halukkuutta tulla Suomeen valmentamaan. ”Olen iloinen miten positiivisesti LePy suhtautui rajojen ulkopuolelle suuntautuneeseen rekrytointiin ja se on nyt tuottanut tulosta. Olemme saaneet yhdestä palloilukulttuurin kärkimaihin lukeutuvasta maasta, Espanjasta kolme nuorta ja energistä juniorivalmentajaa, joiden uskon tuovan seuraamme paljon uusia ideoita. Kun siihen lisätään vielä amerikkalaista, virolaista, hongkongilaista ja tietenkin kotimaista valmennusosaamista, joita seurastamme löytyy, niin LePyn junnut tulevat saamaan aikamoisen paketin korisoppia”, toteaa LePyn valmennuksen kehittäjä Tomi Kaminen ja jatkaa ”Kirsikoina kakun päällä ovat LePyn tuoreet naisvalmentajat Kaisa Lind, Kaisa Höök ja Jenni Laaksonen, jotka kaikki entisinä huippupelaajina tuovat omat mausteena LePy-junioreiden kehityspolulle. Syksyllä aloittava seuran uusi valmennusstaffi ei kehitä pelkästään LePyn pelaajia, vaan valmentajat tulevat varmasti oppimaan myös toisiltaan uusia ja erilaisia tapoja tehdä asioita niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

Heinäkuussa LePyssä satsataan akkujen lataamiseen ja omatoimiseen harjoitteluun. Toiminta käynnistyy todenteolla heti elokuun alussa.

LePyn valmennustiimit kaudella 2022 - 2023

Naiset + WU19: Nigel Moore, Julián de Landaluce Machuca
WU16: Nigel Moore, Julián de Landaluce Machuca
WU16-19 sininen: Antti Olkinuora
WU14: Ignasi Munoz Gol, Teemu Ketola, Kaisa Lind, Pinja Männynoksa
WU14 sininen: Antti Olkinuora
Tytöt 2012: Jari Kolehmainen, Jarno Koskinen, Emma-Julia Nissinen, Leena Saksinen, Marcel van der Vliet
Tytöt 2013: Tomi Kaminen, Anna Lehtovirta, Kaisa Mäkynen, Tommi Varhama
Tytöt 2014: Hemmo Kettunen, Oskari Hakkarainen, Johanna Kupsu
Tytöt 2015: Tuija Höysniemi, Suvi Höysniemi
Tytöt 2016-2017: Tuija Höysniemi, Suvi Höysniemi

Miehet: Nigel Moore, Ángel de Juan
MU19: Ángel de Juan, Nigel Moore
MU17: Ángel de Juan, Nigel Moore
MU19 sininen: Lee Ho Fung
MU16 sininen: Lee Ho Fung
MU15 sininen: Lee Ho Fung, Ali Mahmood Shakir, Angelos Toledos
MU15: Jenni Laaksonen, Ignasi Munoz Gol, Akseli Veiss
Pojat 2010-2011: Sander Stahl, Aleksi Kareinen, Kristian Hiljander, Jukka Rautajuuri, Niko Toiviainen
Pojat 2012: Tomi Kaminen, Alexandru Filimon, Juuso Ilonen, Ville Mäkilä, Jussi Somervuo, Sari Rantanen, Ari Vainio
Pojat2013: Lee Ho Fung, Juuso Korhonen, Ali Mahmood Shakir, Angelos Toledos
Pojat 2014: Tomi Kaminen, Alinikula Eero, Anna Lehtovirta, Sami Mänttäri, Vesa Sell,
Pojat 2015: Kaisa Höök, Sebastian Berg, Kristian Karlsson, Essi Mäkelä
Pojat 2016-2017: Kaisa Höök, Henri Auer, Essi Mäkelä, Maria Rosenvall
Perhekoris: Annika Markkula

LePyn valmentajalista on huikea. Mukana on seitsemän päätoimista valmentajaa, 10 omantoimen ohella toimivaa vastuuvalmentajaa, 25 LePyn omaa junioreista kasvavaa junnuvalmentajaa sekä 30 vanhempi-valmentajaa.

 
28.11.2023 13:48 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää 3x3-turnauksen 26.12.2023 Namika Areenalla

Namika WINTER 3x3-turnaus pelataan Namika Areenalla 26.12.2023. Kokoa oma joukkueesi ja tule haastamaan muita tuoreessa olympialajissa! Turnaus on avoin kaikille.

1.11.2023 09:33 Seura tiedottaa

LePy tarjoaa maksuttoman marraskuun kaikille uusille harrastajille

LePy on Suur-Leppävaaran alueella Espoossa toimiva koripalloseura. Seura tarjoaa toimintaa pienten perhekoriksesta alkaen aina yli 65-vuotiaiden Ladies-joukkueeseen saakka. Meiltä löytyy varmasti sinullekin sopiva ryhmä harrastaa korista!

27.10.2023 09:53 Seura tiedottaa

LePy näkyy Espoon kouluilla - koripallon näytetunneilla lähes kaksisataa koululuokkaa

LePyn järjestämät koripallon näytetunnit ovat Espoon alakouluissa tuttu juttu. Monet opettajat haluavatkin varmistaa luokkansa näytetunnit jo kesällä ja yhteydenottoja tulee pitkin syksyä. Tänäkin syksynä koripallotreeneistä saa nauttia lähes kaksisataa koululuokkaa ja tuhansia oppilaita.

12.10.2023 14:09 Seura tiedottaa

Tervetuloa tuomariksi Vantaan Energia -turnaukseen!

Vantaan Energia-juniorikoripalloturnaus järjestetään Vantaalla jo 24. kerran 19-21.1.2024. PuHu Juniorit toivottaa sinut tervetulleeksi tuomaroimaan otteluita turnauksessa!

22.9.2023 14:04 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY järjestää syyslomaleirejä upouudella Namika Areenalla ja Hotel Arthurin salissa

Helsingin NMKY:n syyslomaleirit järjestetään 2012-2016 syntyneille 16.-20.10.2023 Namika Areenalla Pakilassa ja Hotel Arthurilla Kaisaniemessä.

13.9.2023 09:56 Seura tiedottaa

"Tätä on odotettu!" – Helsingin NMKY:n uusi koripalloareena valmistui aikataulussa

Suomen suurin koripalloseura Helsingin NMKY sai oman koripalloareenan. Areenan avajaisia vietetään lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna, 6.-8.10.23.

12.9.2023 08:29 Seura tiedottaa

Vantaan Energia -turnauksen ilmoittautuminen aukeaa 10.10!

Tammikuussa koripallo täyttää jälleen Vantaan koulujen salit, kun PuHu Junioreiden Vantaan Energia -turnaus pelataan 19.-21.1.2024. Yli 3000 koripalloilijaa Vantaalle kokoava turnaus pelataan nyt 24. kerran.

21.8.2023 05:14 Seura tiedottaa

Biddy Basket ry:n kauden 2023-24 toinen valintaleiri Kisakeskuksessa 1.-3.9.2023

Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu ensi vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.

19.8.2023 10:49 Seura tiedottaa

PuHun edustusjoukkueet palaavat Vantaan Energia Areenalle

Vantaalainen koripallo ottaa jälleen askeleen eteenpäin, kun PuHu Junioreiden miesten ja naisten edustusjoukkueet pelaavat kotiottelunsa Vantaan Energia Areenalla kaudella 2023-2024. Muutos on osa PuHu Junioreiden ja Vantaan kaupungin monivuotista yhteistyötä, ja edustusjoukkueiden otteluiden lisäksi PuHun juniorijoukkueet harjoittelevat Energia Areenalla entistä enemmän.

7.8.2023 10:36 Seura tiedottaa

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä seura julkaisee kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

7.8.2023 10:15 Seura tiedottaa

Biddy Basket ry:n kauden 2023-24 ensimmäinen valintaleiri Espoossa jo ensi viikonloppuna

Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu tulevana vuonna 1.9.2010 jälkeen syntyneille. Eli pääasiassa 2011 syntyneille.

7.8.2023 10:01 Seura tiedottaa

LePyn Pikkusudet-turnaus järjestetään 16.-17.9.2023

LePyn jo perinteeksi muodostunut Pikkusudet -turnaus järjestetään jälleen syyskuussa. Tunnelma on aina huipussaan, kun Leppävaaran hallin täyttävät sadat Pikkusudet kannustajineen. Syksyn turnauksen ikäluokkina ovat 2014 ja 2015 syntyneet tytöt ja pojat. Turnaus on hyvä mahdollisuus hakea ensimmäiset kokemukset koripallo-otteluista, sekä mainio startti sarjakauteen.

3.8.2023 10:21 Seura tiedottaa

LePy tarjoaa aikuisten harrastekorista ammattivalmentajien opastuksella

LePy järjestää ohjattua harrastekorista naisille ja miehille neljänä iltana viikossa. Harjoituksissa opetetaan koripallon perustaitoja ja tietenkin pelataan. Osallistujien kuntotasolla ei ole merkitystä, sillä harjoituksissa kukin pystyy itse määrittelemään rasitustasonsa. Kunto myös kehittyy treenatessa.

19.7.2023 10:03 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Porvoon Tarmoon

Seura hakee päätoimista valmentajaa seuran eri ikäisille junioreille.

19.6.2023 19:12 Seura tiedottaa

Valmentajaksi Sykkiin?

Seuramme nuorimpien joukkueissa on vielä muutama valmentajapaikka avoinna.

18.6.2023 18:42 Seura tiedottaa

Jokelan katukoris 5.8.2023

Jokelassa pelataan 25. katukoris 5.8.2023

12.6.2023 17:53 Seura tiedottaa

Hyvinkään 30. Katukoris la 12.8.2023

Hyvinkään 30. Katukoris lauantaina 12.8.2023 Hotel Sveitsin piha-alueella.

7.6.2023 15:22 Seura tiedottaa

LoU Basket Naisten 2. divisioonajoukkueen avoimet harjoitukset

Naisten 2. divisioonaan noussut LoU Basket järjestää avoimet harjoitukset kiinnostuneille pelaajille 15.6.

30.5.2023 14:17 Seura tiedottaa

ToPon valmentajat 23-24

ToPon tulevan kauden valmennustiimit alkavat muotoutumaan.

29.5.2023 13:52 Seura tiedottaa

Biddy Basket ry:n kauden 2023-24 valintaleirien ilmoittautuminen käynnistyy

Alkava kausi on Biddy Basket ry:n 46:s toimintavuosi. Kuluneiden vuosien aikana olemme järjestäneet nuorille mahdollisuuden päästä harjoittelemaan kokeneiden huippuvalmentajien johdolla koripallon perusasioita ja vieneet nyt 42 kertaa pojat sekä 27 kertaa tytöt Yhdysvaltoihin tutustumaan koripallon avulla paikalliseen kulttuuriin. Tässä on isossa osassa ollut järjestäjien kanssa organisoitu pelaajien perhemajoitus. Tuleva matka on suunnattu 1.9.2010 jälkeen syntyneille.

Näytä lisää vastaavia