5.10.2021 09:29 Opetus- ja kulttuuriministeriö on avannut liikunta- ja urheiluseurojen haettavaksi avustuksen, jolla turvataan lasten ja nuorten harraste-, kilpa- ja huippu-urheilutoimintaa koronaepidemian aikana.
Avustukset kuuluvat kulttuuri-, liikunta- ja tapahtuma-alan korona-tukipakettiin, joka sisältyy vuoden 2021 toiseen lisätalousarvioesitykseen.
Avustuksella turvataan yhdistysmuotoisten liikunta- ja urheiluseurojen toiminnan jatkumista koronapandemian aiheuttaminen taloudellisten vaikutuksien osalta. Avustuksella voi kattaa tappioita ja kustannuksia, joita on syntynyt esimerkiksi toiminnan väliaikaisesta keskeytymisestä tai uudelleenjärjestelyistä sekä vuokra- ja palkkakustannuksista.
Avustusta voi hakea 1.6.–31.8.2021 aiheutuneisiin kustannuksiin. Ministeriö voi käyttää avustuksiin enintään 5,2 miljoonaa euroa.
Hakuaika päättyy 20.10.2021 klo 16.15. Päätökset avustuksista tehdään marraskuussa.
Hakuohjeet ja lisätiedot > Covid-19 pandemia-avustus liikunta- ja urheiluseuroille 2021
Opetus- ja kulttuuriministeriön avustuksen tavoitteena on lievittää koronapandemian seuralle aiheuttamia taloudellisia menetyksiä. Hakuaika päättyy 13.2.2021 klo 16:15.
Seuratoiminnan tueksi on mahdollista hakea erilaisia avustuksia ja hanketukia. Koripalloliitto on julkaissut seurojen tueksi dokumentin, jossa avataan eri vaihtoehtoja avustuksen ja tukien saamiselle.
Koripalloseurat ympäri Suomen ovat koronavirusepidemian aikaan alkaneet jakamaan vinkkivideoita omatoimiseen harjoitteluun. Suomen Koripalloliitto kerää päivittäin omalle sivustolleen uusia mielenkiintoisia harjoitteita, joita voi tehdä kotioloissa.
Et ole yksin ja Aseman Lasten järjestämä tilaisuus on tarkoitettu lajiliittojen, urheiluseurojen ja muiden urheiluorganisaatioiden toimijoille sovittelusta keinona nuorten konfliktien ratkaisussa. Tilaisuus järjestetään Teamsissa 13.12. klo 10:30-12:00.
Vuoden viimeinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 13.12, jolloin aiheen keskiössä ovat seuraviestintä ja työkalut sen kehittämiseen.
Seuratoiminnan kehittämistuki on opetus- ja kulttuuriministeriön tarjoama avustus lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen lisäämiseen sekä monipuolisen organisoidun liikunnan kehittämiseen. Vuoden 2024 haku on käynnissä 1.-30.11.2023. Seuratukea haetaan Suomisport-palvelun kautta.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi lokakuussa 70 stipendiä tukemaan vähävaraisten perheiden korisharrastusta.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakoi kesäkuussa 59 stipendiä.
Koripalloliiton Seurapalveluyksikkö palkitsee seurakentän aktiivisia koripallotekijöitä vuosittain. Harri Jokela palkittiin koripallokasvattajana, Pauli Korhonen puolestaan sai elämäntyöpalkinnon. Pikkusudet palkinto meni BC Nokialle ja vuoden koripallotekona palkittiin upea IKH Areena.
Koripalloliiton, PostNordin ja Koripallosäätiön yhteistyön myötä perustettu We deliver -rahasto jakaa tukia jo 13. kerran vähävaraisten perheiden koripalloharrastuksen tukemiseen. Hae tukea sunnuntaihin 14.5. mennessä.
Unelmien liikuntapäivää vietetään jälleen keskiviikkona 10.5. Unelmien liikuntapäivä on seuroille loistava tilaisuus avata ovensa, esitellä toimintaansa ja kutsua mukaan kaiken ikäisiä liikkujia.
Vuoden hauskinta koulupäivää pääsee vihdoin viettämään jälleen tuhansia alakoululaisia ympäri Suomen. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka.
Kevään ensimmäinen Parempaa korista -webinaari järjestetään 18.4., jolloin aiheen keskiössä ovat lapset ja nuoret psyykkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.
Suomalaisessa koripallossa on jälleen tehty uusi lisenssiennätys. Tällä kaudella lajissa on nähty harrastajia lajin ennätysmäärä, kun lisenssimäärässä ylitettiin aiempi, viime vuonna tehty lisenssiennätys.
Joulukuun puolessa välissä julkaistu koululaiskysely kartoittaa lasten ja nuorten harrastushaluja. Valtakunnalliseen koululaiskyselyyn vastasi yli 160 000 ala- ja yläkoululaista ympäri Suomea yli 1 500 eri koulusta.
Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!
Lasten ja nuorten koripallovalmennukseen keskittyvän juniorivalmennusverkoston viides toimintavuosi alkaa tammikuussa 2023. Haku verkostovalmentajaksi on käynnistynyt.
Koripalloliitto käynnistää uuden webinaarikokonaisuuden tarjoamalla jäsenseuroilleen maksuttoman etätapaamisen, jonka tarkoituksena on tukea seuroja vaihtuvin aihepiirein. Seuraava järjestetään 8.12., jolloin aiheena on seuratoiminnan mahdolliset EU-rahoitukset.
Webinaarissa käydään läpi kauden 2021–2022 loppuun saakka kerättyä lisenssidataa ja siitä johdettua analyysia. Uutena ominaisuutena lisenssityökaluun on saatu päivitetty kunta- ja postinumero selvitys, joka auttaa seuroja tunnistamaan omaan alueensa potentiaalin tarkemmin.
Suomen Koripalloliitto on käynnistämässä uuden ”The Game That Unites Us”-ohjelman. Monivuotisen ohjelman ensimmäisenä askeleena on 18.8. Jyväskylässä pelattavan Susijengi-Ukraina-maaottelun yhteydessä järjestettävä tempaus, jonka puitteissa autetaan koripalloa harrastavien ukrainalaisten lasten integroitumista Suomeen.