4.4.2013 Mäkelänrinteen urheilulukion poikien joukkue taipui koululaisten MM-kisojen torstaisessa pronssiottelussa Serbialle ja päättivät kisat historialliseen neljänteen sijaan. Pohjois-Haagan yhteiskoulun tytöt puolestaan nujersivat sijoitusottelussaan Viron ja päätyivät yhdeksänneksi.

Edelleen ilman Henri Niemistöä pelannut Mäkelänrinne tipahti pronssiottelussa 11 pisteen tappioasemaan ensimmäisellä neljänneksellä, kun Serbia vyöryi urakalla raskasjalkaisten suomalaisten korin alle.
Toisen jakson lopusta alkaen Märsky alkoi kuitenkin saada pelin juonesta kiinni ja kolmannella jaksolla suomalaiset kavensivat rohkean pelinsä turvin piste-eron viiteen. Neljännen jakson lähestyessä loppuaan Märsky haki kavennuksia riskillä ja Serbian johto repesi 18 pisteeseen, kunnes Märsky kuroi loppulukemiksi 68–79 (26–39).
– Olimme aika väsyneitä tänään, mutta osoitimme taistelutahtomme emmekä lopettaneet pelaamista. Laitoimme koko turnauksessa itsemme likoon tavalla, jota saa nähdä harvoin, Mäkelänrinteen päävalmentaja Anton Mirolybov totesi.
Mirolybov huomautti, että MM-kisojen pronssiotteluun eteneminen oli suomalaisittain huikea saavutus.
– Tästä pitää olla ylpeä. Älyttömän iso hatunnosto kaikille jätkille sekä heidän kouluilleen ja seuroilleen koko turnauksesta. Pelasimme fiksua koripalloa ja esimerkiksi Slovenian valmentaja kertoi meille yllättyneensä siitä, kuinka fyysisiä olimme.
Poikien finaaliottelussa kohtaavat Turkki ja Slovenia.
Pohjois-Haagan Yhteiskoulun tyttöjen joukkue päätti MM-kisansa voitokkaaseen sijoitusotteluun Viroa vastaan.
PHYK hallitsi pelin tempoa täysin ensimmäisellä puoliajalla ja juoksi nopeilla vastahyökkäyksillä 15 pisteen karkumatkalle. Toisella puoliajalla Viro sai pelin hyydytettyä seisovalla paikkapuolustuksellaan, mutta PHYK piti pintansa ja haki yhdeksännen sijan 56–62 (25–40)-voitollaan.
– Aina hienoa päättää turnaus voittoon. Olimme väsyneitä, mutta materiaalimme oli laajempi kuin Virolla, PHYK:n valmentaja Lea Hakala kuittasi.
– Saimme taas turnauksen kovia kansainvälisiä pelejä ja pelasimme hetkittäin jopa erinomaista koripalloa. Tärkein opetus näissä matseissa on tietenkin se, että oman pelitavan on pysyttävä koossa täydet 40 minuuttia, jos mielimme pelata voitoista. Tämä turnaus tarjosi pelaajillemme taas arvokasta kokemusta.
Serbia – Mäkelänrinne 79–68 (39–26)
Laureat Grepl 0/1, Fiifi Aidoo 17/9, Elias Eerikinharju 9/7, Joonas Tahvanainen 16/5, Thomas Van Santen 0/3, Joonatan Syrjänen 0/2, Daniel Harima 0/1, Matti Meldo 12/3, Samuli Nieminen 12/6.
Viro – PHYK 56–62 (25–40)
Ada Marjunen 4/8/4 syöttöä, Nina Augustin 11/1/5 syöttöä, Juliana Lamberg 0/1, Kiia Laukkanen 2/1, Sandra Karsten 11/5, Johanna Soikkeli 2/4, Iina Salmenkivi 11/11/5 riistoa, Sini Mäkelä 7/1, Sara Rokkanen 6/5/3 syöttöä, Johanna Peltonen 3/0, Natalia Bhebhe 5/11.
Koriskauden 2025–26 parhaat pelaajat ja toimijat on palkittu lauantaina Superlauantain yhteydessä pidetyssä vuosittaisessa palkintogaalassa. Vuoden pelaajina loistivat Salon Vilppaan Samu Adler ja Tampereen Pyrinnön Annika Aarrejoki.
Koripalloliiton kevätliittokokous järjestettiin 23.5. Kulttuurikasarmilla Helsingissä. Liittohallitukseen valittiin uusina jäseninä Mikko Granströmin, Olli Joensuun ja Janne Rauramon.
Susijengi on saamassa keskikesän MM-karsintaikkunassa eteensä kaksi vaarallista joukkuetta. Loppuunmyytyyn Veikkaus Areenaan 3. heinäkuuta vieraaksi saapuva Unkari on kutsunut ikkunaan koolle parhaan miehistönsä, kun taas olympiahopeamitalisti Ranska lähtee tavoittelemaan lohkon kärkipaikkaa NBA:n nelinkertaisen parhaan puolustajan Rudy Gobertin ja NBA:sta ja Euroliigasta kootun veteraani- ja nuorisojaostonsa johdolla.
Mikael Jantusen uran ensimmäinen matka Euroliigan Final Fouriin katkesi perjantai-iltana, kun runkosarjavoittaja Olympiakos Pireus haki mylvivän ateenalaisyleisön edessä vakuuttavan 79-61 (33-24)-voiton Euroliigan ensimmäisessä semifinaaliottelussa.
Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.
Viiden vuoden NCAA-taipaleen jälkeen uransa Euroopan ammattilaiskentillä viime syksyllä aloittanut Mustapha Amzil päätti ensimmäisen ammattilaiskautensa mestaruuteen, kun KB Trepca jyräsi Kosovon liigan neljännessä finaalissa Bashkimin vieraissa 78-98 (40-52). Samaan aikaan Islannissa Tindastollia edustavan Daniel Dolencin kaulaan ripustettiin hopeamitali neljännen finaaliottelun jälkeen.
Joonas Iisalo aloittaa kesäkuussa Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavana. Tehtävässä Iisalo vastaa suomalaisen pelaajapolun kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä kaikkien pelaajapolulla toimivien kanssa sekä toimii osana miesten maajoukkueen valmennusryhmää.
Suomeen perustetaan ensimmäistä kertaa viralliset 3x3-maajoukkueet sekä naisille että miehille. Maajoukkueiden ensikosketus kilpailuihin koittaa jo kesäkuussa Slovakiassa.
Australian NBL-liigaa pelaava Uuden-Seelannin ylpeys New Zealand Breakers jatkaa suomalaisen päävalmentajan alaisuudessa. Viimeiset kaksi vuotta Petteri Koposen komennossa pelanneen Breakersin uusi päävalmentaja on Saksan maailmanmestariksi 2023 johdattanut suomalais-kanadalainen valmentajaikoni Gordon Herbert, 67.
Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä Pajulahden urheiluopistoissa.