28.5.2024 08:15 Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29-31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan. Nenad Trunic on yksi Euroopan kovimmista ja parhaimmista kouluttajista, suoranainen legenda. Ramondino on puolestaan luonut vahvaa valmentajauraa Italiassa.

Ilmoittaudu klinikkaan tästä >>
Valmentajana Trunic (s.1968) on toiminut seurajoukkueiden lisäksi Serbian poikamaajoukkueiden päävalmentajana sekä EM- että MM-tasolla. Uransa aikana hän on toiminut myös NBA-joukkue Sacramento Kingsin scouttina, johtanut Serbian poikien maajoukkueohjelmaa ja ollut mukana Serbian miesten maajoukkueen ohjelmassa vastuullaan harjoittelun suunnittelu.
Luennoitsijana ja kouluttajana hän on toiminut monissa FIBA:n tilaisuuksissa, kuten FECC-koulutusohjelmassa.
Lisäksi Trunic toimii Belgradin yliopiston koripallo-ohjelman professorina. Professori on ollut myös Suomessa aikaisemmin, kun hän osallistui Nuorisovalmennusseminaariin vuonna 2020.
Marco Ramondino (s. 1982) on luonut vahvaa valmentajauraa Italiassa. Hänen viimeisimpänä valmennuspaikkana on ollut Derthona Tortona, jonka hän nosti Serie A2 Serie A:han vuonna 2021 ja tämän jälkeen toimi päävalmentaja seurassa seuraavat kolme kautta. Ramondino valittiin Italian vuoden valmentajaksi 2023 (Eurobasket).
Seurajoukkuevalmennuksen lisäksi Ramondino on toiminut Italian nuorten maajoukkueiden valmentajana lähes jokaisessa ikäluokassa vuodesta 2010 lähtien. Viime vuosina Ramondino on toiminut kouluttajana useissa FIBA:n alaisissa koulutuksissa ja myös FECC-koulutusohjelmassa. Ramondino aloittaa pian Iranin päävalmentajan tehtävissä.
Nämä huippunimet tulevat molemmat vetämään yhden luennon tiistai-keskiviikko-sessioissa. Aikataulut varmistuvat myöhemmin.
FABC:n puheenjohtaja Anton Mirolybov kommentoi tuoreita kiinnityksiä:
- Saamme klinikallemme kaksi todellista koripallon opettajaa. Yhteistyömme FIBA-Europen valmennusosaston kanssa saa hienoa jatkoa mahdollistaen meille näiden huippukouluttajien osallistumisen klinikallemme.
- Olen Euroopan klinikoilla nähnyt molemmat sekä Trunicin että Ramondinon. He todellakin osaavat opettaa ja ovat erinomaisia esiintyjiä. Olemme erittäin otettuja tästä mahdollisuudesta saada tämän luokan valmentajat osaksi meidän klinikkaamme.
Tesoman palloiluhallilla 29.-31.7.2024 järjestettävän klinikan kouluttajina tulevat toimimaan lisäksi Jukka Toijala (Viron maajoukkue), Mikko Larkas (SIG Strasbourg), Tero Vasell (Tampereen Pyrintö) Atso Liesmala, (fysio Susijengi) .
Ilmoittautuminen ja lisätiedot:
https://tapahtumat-coach-fi.pwire.fi/tapahtumat/fabc-kv-klinikka-2024/
Kempele Wild Duckz hakee koripallojunioreiden päävalmentajaa kehittämään juniorikoripallon urheilullista laatua ja rakentamaan toimintaa pitkäjänteisesti kasvavassa ja monipuolisessa seurassa.
Tapiolan Hongan pitkäaikainen juniorivalmentaja Olivia Eklund, 29, siirtyy valmentamaan sveitsiläiseen koripalloseura Swiss Centraliin sekä yhteistyössä Kriens Basketballiin. Tämän lisäksi Eklund on myös solminut sopimuksen sveitsiläisen ProBasketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä 12.4.2026. Lastenvalmennusseminaariin osallistumalla voi päivittää A- ja B-valmentajalisenssin tai suorittaa I-tason vapaavalintaiset opinnot.
Suomen Koripallovalmentajat ry (FABC) järjestää valmentajaklinikan elokuussa Namika Areenalla Helsingissä.
Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Ilmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 2.3.
Joukkuepelien lajiliitot Suomessa ovat muodostaneet yhteisen näkemyksen siitä, millaista on laadukas lasten valmentaminen. Katso herättelevä video ja poimi tärpit tekemiseen!
Suomen NMKY:n Urheiluliitto on tiivistänyt koripallotoimintojensa yhteistyötä tänä vuonna. Tapahtumiin lukeutuvat namikalaisten valmentajakoulutus etänä, päätoimisten ammattivalmentajien verkostotapaaminen ja urheilujohtajien verkostoitumismatka Pariisiin.
Nuorisovalmennusseminaarin viimeinen esiintyjä on vahvistunut Lotta Vesiluoman muodossa. Seminaariin voi ilmoittautua 5.1. saakka.
Baltic Sea Cup -turnauksen yhteydessä Tallinnassa järjestettävä kansainvälinen valmentajaklinikka tuo yhteen Euroopan huippuosaajia. Kaksipäiväinen tapahtuma tarjoaa valmentajille inspiroivia luentoja ja käytännönläheisiä oppeja.
Suomen Valmentajien Valmentaa kuin nainen – tasa-arvoa seuratoimintaan -hankkeen seuraprosessit käynnistyvät alkuvuodesta 2026.