Miikka Sopanen jatkaa HyPon päävalmentajana

31.5.2019 13:49 Naisten Korisliigassa päättyneellä kaudella pronssille sijoittunut Hyvinkään Ponteva on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen Miikka Sopasen kanssa. Seura juhli Sopasen johdolla Suomen mestaruutta kaudella 2016-17.

Tuleva kausi on Sopaselle neljäs HyPon penkin päässä. Kolmena edellisenä kautena joukkue on voittanut yhden Suomen mestaruuden (2017) ja kaksi pronssia. Päättyneellä kaudella HyPo kaatoi Kouvottaret pronssiottelussa.

Sopanen luotsasi lappeenrantalaisen Catzin Suomen mestaruuteen keväällä 2010. Naisten maajoukkueen valmennustiimissä Sopanen toimi 2017-18.

Tulevan kauden suhteen Sopanen ei halua vielä tässä vaiheessa miettiä tavoitteita ääneen. Lienee selvää, että mitaliputkessa oleva HyPo ei halua tippua mitalikyydistä pois.

- Olen mielissäni jatkosopimuksesta. Ollut hienoa aikaa Hyvinkäällä ja toivon, että ne ajat jatkuvat yhdessä tulevallakin kaudella. Parhaillaan on käynnissä pelaajien kartoitus, joka on edennyt hyvää vauhtia. Toivottavasti pääsemme pian tiedottamaan niistä. Tulevan kauden tavoitteita katsotaan sitten myöhemmin, Sopanen kommentoi. 

 

Henkilöt

 
29.11.2025 20:00 Naisten Korisliiga

ViVe katkaisi EBT:n voittoputken - Pyrinnölle revanssi Peli-Karhuista

Naisten Korisliiga jatkui lauantaina kolmella ottelulla. Voittoihin ylsivät ViVe, Pyrintö sekä HBA-Märsky.

26.11.2025 21:20 Naisten Korisliiga

PeKa vei kärkikamppailun - ToPo:lle kauden toinen voitto

Naisten Korisliiga jatkui neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, ToPo, EBT ja ViVe.

25.11.2025 10:01 Susiladies

Linda-Lotta Lehtoranta siirtyy Bulgarian mestarin riveihin

Linda-Lotta Lehtoranta, 34, on tehnyt sopimuksen Bulgarian hallitsevan mestarin BC Montana 2003:n kanssa.

24.11.2025 14:45 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaaja Nicole Ogun: ‘’Jenkeissä pelaaminen on ollut unelmani jo pienestä asti’’

Naisten Korisliigan lokakuun kuukauden pelaajan Nicole Ogunin syksyyn on mahtunut paljon. Hän debytoi Susiladiesin paidassa, ja lisäksi ensi kauden pelipaikka on tiedossa.

23.11.2025 19:58 Naisten Korisliiga

HBA vahvan puolustuspelin siivittämänä vierasvoittoon

Sunnuntain ainoassa ottelussa HBA-Märsky haki vieraspisteet Kouvottarien kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 81-58.

22.11.2025 19:15 Naisten Korisliiga

ViVe takaisin voittokantaan

Päivän ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Vimpelin Veto otti kotikentällään voiton ToPo:sta. Ottelu päättyi Vedon hyväksi 79-61.

21.11.2025 21:15 Naisten Korisliiga

Pyrintö ja EBT vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga palasi maajoukkuetauolta kahdella ottelulla. Molemmissa otteluissa nähtiin vierasvoitot, kun Pyrintö ja EBT kartuttivat pistetilejään.

16.11.2025 16:41 NCAA

Erika Mace on sitoutunut San Jose Staten yliopistoon

San Jose Staten yliopisto ilmoitti kiinnittäneensä Erika Macen, 18, joukkueeseensa. Kasvattajaseuraansa Espoo Basket Teamia tällä kaudella edustava Mace siirtyy yliopistokentille syksyllä 2026.

13.11.2025 11:56 Naisten Korisliiga

Nicole Ogun on sitoutunut Utah Staten yliopistoon

Utah Staten yliopisto ilmoitti kiinnittäneensä Nicole Ogunin, 18, joukkueensa vahvuuteen. Kasvattajaseuraansa Espoo Basket Teamia tällä kaudella edustava siirtyy Utah Staten yliopistoon syksyllä 2026.

8.11.2025 19:22 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliiga maaottelutauolle - Pyrinnölle voitto päivän ainoassa ottelussa

Naisten Korisliigan lauantain ainoassa ottelussa Pyrintö kaatoi kotikentällään ToPo:n 79-57. Nyt sarjassa on edessä pieni tauko ja seuraavat ottelut pelataan 21.11.

Näytä lisää vastaavia