11.1.2025 11:04 Pärnu Sadamia Viron-Latvian liigassa edustava Okko Järvi ylsi kauden kovimpaan saavutukseensa perjantai-iltana Viron Keilassa joukkueensa hakiessa tärkeän 96–98 (52–50) -kiri voiton. Järvi latoi tilastosarakkeisiin hurjat 34 pistettä, kymmenen levypalloa ja viisi koriin johtanutta syöttöä.
Okko Järven peli kulkee. Kuva: Ville Vuorinen / Korisliiga.
Keila johti ottelua turvallisen tuntuisesti 87-77 vielä viisi minuuttia ennen loppua, mutta viimeisillä minuuteilla Pärnu otti ohjat Järven heilutellessa tahtipuikkoa.
Järvi tasoitti kolmosellaan tilanteeksi 88-88 kolmisen minuuttia ennen loppua ja säästi päättävän iskunsa viimeiselle minuutille laukomalla Pärnun kaaren takaa 91-94 johtoon, kun pelikellossa oli aikaa enää 26 sekuntia. Järvi kirjautti ottelun viimeisen neljän minuutin aikana yhdeksän pistettä. Kolmen pisteen heittonsa Järvi heitti ottelussa upeasti 7/9.
Pärnu kohosi voitollaan yhden voiton päähän liigan viimeisestä pudotuspelipaikasta. Tasapisteissä seitsemässä voitossa sinnittelevät Pärnun lisäksi Rapla, Keila ja Perttu Blomgrenin edustama Ventspils. Severi Kaukiaisen BC Kalev/Cramo on liigassa toisena VEF Rigan vanavedessä.
Ensimmäistä kauttaan Viron-Latvian-liigassa pelaava Järvi on kirjauttanut kauden keskiarvoikseen Pärnulle 12,2 pistettä, 5,3 levypalloa ja 3,4 syöttöä ottelua kohden. Järvi on upottanut kakkosensa 50,0%, kolmosensa 36,8% ja vapaaheittonsa 85,5% tarkkuudella.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Elina Aarnisalon edustama UCLA ja Elsa Lemmilän Ohio State jatkavat voittamattomina. UCLA pitää edelleen valtakunnallisessa rankingissa ykkössijaa, Ohio State taas nousi sijalle 9.
Veera Pirttinen, 27, palasi yhden Korisliigassa vietetyn kauden jälkeen takaisin Euroopan kentille tehdessään kesällä sopimuksen Saksan Bundesliigassa pelaavan Luchse Hannoverin kanssa. Pirttisen alkukausi on ollut loukkaantumisten sävyttämä, mutta muuten Pirttinen on ollut tyytyväinen.
Lapuan Kobrissa koripallo-oppinsa hakenut Susijengin takamies Perttu Blomgren, 195 cm ja 23 vuotta, vaihtaa seuraa. Syyskauden ajan bosnialaista KK Bosnaa edustanut Blomgren siirtyy Viron ja Latvian yhteisliigaa pelaavaan latvialaiseen BK Ventspilsiin.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä heitti uuden piste-ennätyksensä. Elina Aarnisalon (UCLA) ja Elsa Lemmilän (Ohio State) yliopistot jatkavat voittamattomina, Meri Kanerva taas upotti 20 pistettä Xavierille.
Yhdysvaltojen miesten yliopistosarja NCAA:ssa Mustapha Amzil johdatti 23 pisteellään New Mexicon voittoon Fresno Statesta. New Mexico on nyt voittanut jokaisen kolmesta ottelustaan WAC:ssä.
Sara Bejedi päätti vuoden komeasti Unkarin liigassa, kun hän tilastoi peräti 33 pisteen ja 10 levypallon tupla-tuplan. Lotta-Maj Lahtinen puolestaan heitti piste-ennätyksensä Espanjassa.
Tuomas Iisalon valmennusura on edennyt nousujohteisesti kymmenen vuoden ajan, mutta siltikin viimeiset vuodet hän on edennyt komeetan lailla yhä suurempiin saavutuksiin. Iisalo on Suomen Valmentajien valinta Vuoden Valmentajaksi 2024.
Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja NCAA:ssa Teresa Seppälä ja Siena aloittivat konferenssiottelunsa MAAC:ssä kahdella voitolla. Seppälä säkitti ensimmäisessä ottelussa 20 pistettä ja toisessa 19.
Anniina Äijänen, 29, otti uralleen uuden suunnan, kun Italian Serie A2:ssa pelaava Treviso nappasi Susiladies-pelaajan riveihinsä. Samalla Äijänen on saanut totuttautua hieman uudenlaiseen rooliin.
Edon Maxhuni kunnostautui SIG Strasbourgin ykköstykkinä viimeistelemällä 20 pistettä joukkueensa nujertaessa JDA Dijonin vieraskentällä perjantai-iltana pistein 91-94 (38-42). Strasbourg lähtee Ranskan Pro A -liigassa joulutauolle seitsemänneltä sijalta.