5.9.2006 Helsinkiläisyleisö pääsee nauttimaan Maurizio Pratesin taituruudesta myös ensi kaudella. 31-vuotias Pratesi on solminut ToPon kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen. Helsinkiläiskasvatti heitti Korisliigassa viime kaudella 15,7 pistettä ottelua kohden.
Pisteensä Pratesi teki Korisliigassa tehokkaasti, sillä hän lukeutui sarjan tarkimpien kahden pisteen heittäjien kaartiin 63,6 prosentin osumatarkkuudellaan.
Vaikeista loukkaantumisista uransa varrella kärsinyt Pratesi on omien sanojensa mukaan tällä hetkellä parhaassa kunnossa vuosiin. 190-senttinen takamies-laituri yltyi jo keväällä hurjaan vireeseen, eivätkä loukkaantumiset ole vaivanneet. Pratesi oli ToPon tehokkain pistemies pudotuspeleissä 17,8 pisteen keskiarvollaan.
Jatko ToPossa oli miehelle itselleen lopulta varsin helppo päätös.
- Olen parhaassa kunnossa vuosiin ja ToPossa jatkaminen tuntui luontevalta. Meillä on erittäin hyvä joukkue tulevalla kaudella ja saan ympärilleni paljon tuttuja, kokeneita ja voittavia pelureita. Tavoitteet ovat korkealla, Pratesi luonnehti jatkoaan ToPo-paidassa.
Maurizio Pratesi on urallaan pelannut 45 miesten maaottelua.
Pratesin jatkon myötä ToPon 13 sopimuspelaajan joukkue on kasassa kaudelle 2006-2007. Lisäksi ringissä nähdään varmasti kauden aikana muutamia uusia junioripelaajia. ToPon sopimuspelurit ovat William Coley, Jussi Eskola, Jukka Hemdahl, Jussi Kumpulainen, Jarkko Kyllönen, Tero Laitinen, Todd Okeson Ilpo Pehkonen, Maurizio Pratesi, Ville Tuominen, Panu Vertio, Alex Wesby ja Heikki Zitting. Joukkueen valmentajana jatkaa parhaillaan maajoukkueen matkassa oleva Pekka Salminen.
Helsinki Seagulls matkustaa miesten Korisliigan välieriin kohtaamaan Kataja Basketin noustuaan 3–1-takaa-ajoasemasta voittajaksi KTP-Basketia vastaan.
Korisliigan välieriin valmistautuva Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tulevien kausien päävalmentajasta. Joukkuetta valmentaa ensi kaudesta lähtien kahden vuoden sopimuksella kolminkertainen Suomen mestari Pieti Poikola.
Helsinki Seagulls otti kotivoiton KTP-Basketista ja venytti puolivälierät vielä seitsemänteen otteluun. Pöllä pani parastaan korin alla, mutta se ei riittänyt, kun Rougeau ja Ross kirjauttivat komeat tuplatuplat.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.
Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.
Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.
Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.
Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.
Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.
Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.