Pyrintö avasi voittotilinsä ylemmässä jatkosarjassa - FoA kavensi eroa Vetoon

15.2.2025 20:46 Naisten Korisliigassa pelattiin kaksi ottelua. Illan voittajia olivat Pyrintö ja Forssan Alku.

Saana Kujala heitti uudet ennätyspisteensä. Kuva: Antti Harju / Naisten Korisliiga

Kujala hurjassa vireessä Honkaa vastaan

Pyrintö ja Honka metsästivät molemmat ylemmän jatkosarjan avusvoittoa Tampereella. Pyrintö sai voittotilinsä auki 97-79.

Pyrintö sai otteluun vahvan alun. Honka ei pystynyt vastaamaan emäntien hyökkäystehoihin ja avausjakso kirjattiin tamperelaisille 26-12. Myös espoolaisten heitot osuivat paremmin toisella jaksolla, mutta siitä huolimatta puoliajalle mentiin Pyrinnön johtaessa 20 pisteellä.

Honka paransi toiselle puolikkaalle. Parhaimmillaan kotijohto kutistui 12 pisteeseen, mutta Pyrinnön voittoa vierasjoukkue ei onnistunut enää uhkaamaan.

- Olemme saaneet loukkaantuneita pelaajia takaisin kokoonpanoon. Olimme tänään yhtenäinen joukkue koko 40 minuutin ajan. Heitimme hyvällä prosentilla ja teimme levypalloissa hyvää työtä, Pyrinnön Saana Kujala kertasi.

Ottelun tähti oli Kujala 39/10/5 koriin johtanutta syöttöä. Hän osui myös kuudesti kolmen pisteen viivan takaa. Annika Aarrejoki teki tupla-tuplan 14 pisteellä ja 11 levypallolla. Emma Ristola pussitti vieraille 15 pistettä.

Ottelutilasto

FoA otti tärkeän voiton kotikentällään

Forssan Alku otti tärkeän voiton sarjassa säilymisen kannalta, kun se kaatoi Forssassa Vimpelin Vedon 91-74.

Kotijoukkue aloitti terävästi molemmissa päissä. Avauskymppi kirjattiin emännille 31-15.  Sen jälkeen pelitapahtumat tasoittuivat, mutta kotijoukkue pääsi puoliajalle 13 pisteen johdossa.

Samalla erolla kotijoukkue pääsi myös paatösjaksolle. Kun FoA vei nimiinsä myös päätösjakson, pääsi joukkue juhlimaan kauden toista voittoaan. Samalla ero alemman jatkosarjan neljäntenä olevaan vierasjoukkueeseen kaventui neljään pisteeseen.

- Hyvä peli meiltä. Olimme valmiita pelaamaan heti alussa ja toteutimme pelisuunnitelmaa hyvin. Omaa suoritusta voi aina parantaa, mutta olen ihan tyytyväinen, FoA:n Verna Savioja kommentoi.

Johanna Timperi pussitti 20 pistettä ja jakoi kuusi koriin johtanutta syöttöä. Jada Lewis säesti 18 pisteellä ja kahdeksalla levypallolla. Cayro-Lyza Toomingas teki vieraille 22 pistettä.

 Ottelutilasto


 

 
22.3.2025 20:38 Naisten Korisliiga

PeKa vei nimiinsä kärkiottelun - sijoitukset eivät muuttuneet päätöskierroksella

Naisten Korisliigan jatkosarjat saatiin päätökseen lauantaina. Illan voittajia olivat PeKa, Honka, EBT sekä BC Nokia.

19.3.2025 20:30 Naisten Korisliiga

Pudotuspelijoukkueet selvillä ennen päätöskierrosta

Naisten Korisliiga jatkui kahdella alemman jatkosarjan ottelulla. Illan voittajia olivat pudotuspelipaikkansa varmistanut BC Nokia ja alempaa jatkosarjaa hallitseva EBT. Viimeinen kierros ennen pudotuspelejä pelataan lauantaina.

18.3.2025 21:52 Naisten Korisliiga

ToPo varmisti ylemmän jatkosarjan voiton - PeKa vei derbyn nimiinsä

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät ToPo ja Peli-Karhut.

15.3.2025 19:45 Naisten Korisliiga

Kouvottarille sarjapisteet Helsingistä - myös molemmat espoolaisjoukkueet voittoihin

Naisten Korisliiga jatkui kolmella ottelulla. Päivän voittajia olivat Kouvottaret, Honka ja EBT.

15.3.2025 10:59 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ottelu Vimpelin Veto–Forssan Alku on peruttu

Forssan Alku on lauantaina 15.3. aamulla anonut ottelusiirtoa saman päivän naisten Korisliigan otteluun Vimpelin Veto–Forssan Alku. Kilpailujaos ei myöntänyt ottelusiirtoa, minkä jälkeen Forssan Alku ilmoitti luovuttavansa ottelun.

12.3.2025 15:41 Naisten Korisliiga

Re'Shawna Stone Naisten Korisliigan helmikuun kuukauden pelaaja

Kaudella 2024–2025 Naisten Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Helmikuun valinta on Kouvottarien Re'Shawna Stone.

8.3.2025 19:35 Naisten Korisliiga

Yli tuhatpäinen yleisö todisti ToPo:n voittoa Espoossa - alemmassa jatkosarjassa kärki menee menojaan

Naistenpäivää juhlistettiin Naisten Korisliigassa neljällä ottelulla. Ylemmässä jatkosarjassa voittoihin ylsivät PeKa ja ToPo. Alemman jatkosarjan puolella voitot kirjattiin EBT:lle ja HBA:lle.

7.3.2025 10:02 Koripalloliitto tiedottaa

Maila- ja pallopelien manifesti: Tytötkin pelaa – tehdään yhdessä tilaa pelikentille!

Tytötkin haluavat juosta, pelata ja kamppailla. Harhauttaa ja ohittaa. Kaatua ja tehdä comebackin – voittaa. Maailma on täynnä piileviä asenteita, jotka vaikuttavat siihen, kuka astelee pelikentälle ja kenestä kasvaa itsevarma yksilö. On aika tehdä pelikentille tilaa tytöille!

2.3.2025 18:21 Naisten Korisliiga

Päävalmentajaa vaihtanut Pyrintö kaatui Kouvolassa

Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu. Ylemmässä jatkosarjassa Kouvottaret paransi aseminaan, kun Pyrintö kaatui jännittävien vaiheiden jälkeen 83-79.

1.3.2025 19:03 Naisten Korisliiga

BC Nokia matkalla pudotuspeleihin - Peli-Karhuille kotivoitto

Naisten Korisliiga jatkui kahdella ottelulla. Päivän voittajia olivat BC Nokia ja PeKa.

Näytä lisää vastaavia