Sasu Salin jahtaa Mestarien liigan voittoa – ”Meillä on kaikki mahdollisuudet”

26.4.2024 09:24 Mestarien liigan Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Belgradissa. Kilpailun kaikkien aikojen paras kolmen pisteen heittäjä Sasu Salin jahtaa toista Mestarien liigan voittoaan.

Sasu Salin taistelee Mestarien liigan voitosta. (Kuva: FIBA Europe)

Teneriffa on pelannut vahvan kauden Mestarien liigassa voittaen ensin oman alku- ja jatkolohkonsa, jonka jälkeen se raivasi puolivälierässä tieltään turkkilaisen Bursan otteluvoitoin 2-1. Teneriffan lisäksi Serbian Belgradissa pelattavaan lopputurnaukseen tiensä ovat selvittäneet kreikkalainen Peristeri sekä espanjalaiset Malaga sekä Murcia.

- On kiva pelata taas pelejä, joissa on mahdollisuus voittaa jotain. Keskiviikkona tulimme Belgradiin ja kaikki odottavat, että pääsemme pelaamaan, Salin kertoo ennakkotunnelmista.

Teneriffa on viime vuosien aikana ollut yksi sarjan kestomenestyjistä. Ensimmäisen kerran se voitti mestaruuden vuonna 2017 ja toisen kerran se pääsi nostelemaan pokaalia 2022. Viimeisen kahdeksan vuoden aikana se on selvittänyt tiensä loppuhuipentumaan viisi kertaa.

Viime kaudella Teneriffa nähtiin niin ikään Final Fourissa ja se kohtasi välierässä Hapoel Jerusalemin. Teneriffa pääsi vielä viimeisessä hyökkäyksessä hakemaan voittoa, mutta joutui lopulta taipumaan 68-69. Lopulta Teneriffa sai balsamia haavoille kaataessaan pronssiottelussa Malagan. Viime kaudella Mestarien liigan voitti Tuomas Iisalon valmentama Bonn.

Teneriffan runko on pysynyt kasassa jo useita vuosia ja viime vuoden kirvelevä välierätappio on hyvin takaraivossa.

- Totta kai on pientä revanssihenkeä viime kaudesta ja olemme yksi turnauksen parhaista joukkueista, joten oletuksemme on, että olemme finaalissa pelaamassa mestaruudesta. Perjantaina on mahdollisuus selvittää tie finaaliin ja se on ensimmäinen tavoite ja kaikki keskittyminen on siinä.

Teneriffa saa välierässä vastaansa takamieslegenda Vassilis Spanoulisin valmentaman Peristerin, joka oli Teneriffan kanssa jo samassa jatkolohkossa.

- Peristeri on tuttu vastus jatkolohkovaiheesta ja voitot menivät 1-1, mutta silloin toisella kohtaamisellamme ei ollut meille juuri merkitystä. Ehkä me olemme tietynlaisessa ennakkosuosikin asemassa ja meillä on hyvä jengi, mutta missään nimessä ei tule helppo semifinaali.

Teneriffan lisäksi katseet kohdistuvat erityisesti vahvan kauden pelanneeseen Malagaan. Teneriffa kukisti Malagan viime kaudella pronssiottelussa, mutta toisaalta Malaga makseli kalavelkoja ACB-liigan pudotuspeleissä kukistamalla Teneriffan. Tällä hetkellä andalusialaiset pitävät myös Espanjan liigassa piikkipaikkaa ja Salin pitää entistä seuraansa ennakkosuosikkina toisessa välierässä.

- Veikkaan, ettei Murcia tulisi finaalissa vastaan, mutta olemme heitäkin vastaan pärjänneet tällä kaudella kuten myös Malagaa vastaan.

- Pelit ovat yhdestä kiinni, mutta mielestäni meillä on kaikki mahdollisuudet voittaa. Parhaamme teemme, että niin käy, Salin päättää.

Final Fourissa välierät pelataan perjantaina ja mitalipelit sunnuntaina.

Lisätietoa: Mestarien liiga

Henkilöt

 
12.5.2023 09:26 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan Final Four viikonloppuna – Sasu Salin ja Tuomas Iisalo taistelemassa mestaruudesta

Mestarien liigan Final Four –lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana Malagassa, Espanjassa. Suomalaisista voittoa havittelevat Teneriffan Sasu Salin ja Bonnin päävalmentaja Tuomas Iisalo.

4.4.2023 09:29 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigassa alkavat puolivälierät - Salin, Madsen ja Tuomas Iisalo jahtaavat pokaalia

Koripallon Mestarien liigan puolivälierät käynnistyvät tiistaina. Suomalaisista Mestarien liigan pokaalia ovat jahtaamassa Sasu Salin, Alexander Madsen ja Tuomas Iisalo.

4.10.2022 10:48 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaiheessa vahva suomalaisedustus

Mestarien liigan lohkovaiheen ottelut käynnistyivät maanantaina ja suomalaisten osalta pelit starttaavat tiistaina. Tänä vuonna Mestarien liigassa nähdään yhteensä kolme suomalaispelaajaa ja kaksi päävalmentajaa.

5.5.2022 17:48 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin ja Elias Valtonen jahtaavat Mestarien liigan voittoa

Mestarien liiga huipentuu viikonloppuna Bilbaossa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen. Susijengin pelaajista pokaalia havittelevat Sasu Salin ja Elias Valtonen.

25.1.2022 14:37 Suomalaiset ulkomailla

Elias Valtonen pelaa loistokautta Espanjassa – ”Meillä on älyttömän hyvin rakennettu joukkue”

Ensimmäistä kauttaan Espanjassa pelaava Elias Valtonen, 22, on ottanut nopeasti paikkansa Euroopan kovimmassa kansallisessa liigassa.

30.5.2021 21:31 Suomalaiset ulkomailla

Alexander Madsen sai ehjän kauden - "Kehitystä tapahtui”

Alexander Madsen pääsi juhlimaan uransa toista Latvian mestaruutta, kun VEF Riika jyräsi mestariksi. Henkilökohtaisella tasolla Madsen välttyi pahimmilta loukkaantumisilta ja ainoa takaisku kauden aikana oli sairastuminen koronavirukseen.

5.5.2021 19:27 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lopputurnaus alkaa – suomalaisten kohtaaminen heti puolivälierässä

Mestarien liigan tämän kauden huipentava Final Eight –lopputurnaus pelataan loppuviikon aikana Venäjällä Nizhni Novgorodissa. Suomalaisista mukana nähdään Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin edustama Teneriffa sekä Lassi Tuovin valmentama Strasbourg.

20.11.2020 18:40 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin isolla itseluottamuksella EM-karsintakuplaan – ”Koko ajan olen parantanut”

Susijengin EM-karsinnat jatkuvat 28.11.-30.11. Espoossa pelattavassa EM-karsintakuplassa, jossa Suomi kohtaa Georgian ja Serbian. Sasu Salin saapuu Suomeen täynnä intoa ja itseluottamusta.

20.10.2020 10:17 Suomalaiset ulkomailla

Mestarien liigan lohkovaihe käynnistyy tiistaina – suomalaiset kovin tavoittein mukana

Mestarien liigassa lohkovaihe saadaan käyntiin tiistaina ja kolmessa joukkueessa nähdään suomalaisedustusta.

6.2.2020 14:31 Suomalaiset ulkomailla

Salin uskoo voittomahdollisuuksiin Mestarien liigassa – Madsen ja Tuovi pettyivät

Mestarien liigan lohkovaihe saatiin päätökseen keskiviikkona. Sasu Salinin Teneriffa eteni lohkostaan jatkoon ja jatkaa taistelua kilpailun voitosta. Alexander Madsenin VEF Riian ja Lassi Tuovin SIG Strasbourgin urakka päättyi sen sijaan lohkovaiheeseen.

Näytä lisää vastaavia