7.6.2004 Valtakunnalliset valmennuspäällikköpäivät järjestettiin jo kolmannen kerran toukokuussa Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä. Osallistujia oli 25 henkilöä 15 eri seurasta. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin kutsun olivat saaneet seuran valmennusvastaava yhdessä seuran hallituksen tai johtokunnan jäsenen kanssa. Uudistuksen tavoitteena oli jakaa viestiä seurassa useammalle henkilölle sekä jakaa ajatuksia yhdessä ”tekijöiden” ja ”päättäjien” kesken.
Valmennuspäällikköpäivien ohjelma oli tiivis, mutta myös antoisa. Koripalloliitto esitteli erilaisia mahdollisuuksia päätoimisen henkilön palkkaamiseksi seuroihin. Valmennuspäällikön työnkuva määriteltiin, valmentajasopimuksista esiteltiin malleja sekä käsiteltiin tekijöiden hyvinvointiasioita. Seuraorganisaatiosta saatiin malli jalkapallopuolelta, kun FC Kuusysin toiminnanjohtaja Pasi Reinisalo esitteli seuransa organisaatiota. Junioritoiminnasta tuotiin malleja Namika Lahdesta, Tapiolan Hongasta sekä Karhun Pojista. Nuorisotoiminnan linjauksia käsiteltiin koulutus- ja nuorisoyksikön puheenjohtajan Markku Salmikiven johdolla ja jaettiin ajatuksia linjausten sisällöistä ryhmätöiden pohjalta. Lars Ekström esitteli myös poikkeavan mallin valmennustyylistään otsikolla pelaajan arvostaminen.
Tapahtumassa käsiteltyjen asioiden kirjo oli siis laaja. Jotta tieto saavuttaisi mahdollisimman monet kiinnostuneet, on kaikki valmennuspäällikköpäivillä läpikäyty materiaali saatavilla. Mikäli olet kiinnostanut materiaaleista, ole yhteydessä Marika Vilaseen, marika.vilanen@koripalloliitto.fi.
Saatavilla oleva materiaali:
Tapiolan Hongan valmentajatilanne kaudelle 2026-2027 on hienolla mallilla. Suurimmassa osassa joukkueita päävalmentajat ovat jo selvillä. Päävalmentajien joukossa on tuttuja nimiä ja uudempia tuttavuuksia. Hongan valmennuksessa on jälleen huikeaa osaamista!
Me HoNsU:ssa haluamme olla paras mahdollinen korisyhteisö opiskelevalle valmentajalle. Millaiseksi korisyhteisöömme opiskelemaan muuttaneet valmentajat kokevat Jyväskylän? Kysyimme asiaa kolmelta valmentajaltamme Vilma Niemiseltä, Lauri Salmiselta ja Leevi Valtaselta!
FABC järjestää Namika Areenalla Helsingissä kansainvälisen valmentajaklinikan 29.-30.8 yhteistyössä FIBA:n, Suomen Koripalloliiton, Suomen Valmentajien (SuVal) ja Helsingin NMKY:n kanssa.
Tule mukaan rakentamaan suomalaisen koripallon tulevaisuutta!
Tikkurila-Seura hakee valmentajaa harrastekoripallojoukkueisiin.
Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Mukaan koulutukseen otetaan 12 ensimmäisenä ilmoittautunutta valmentajaa.
Suomen Koripalloliitto ja Kolmen Kampuksen urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä. Ilmoittautuminen on avoinna 7.4. asti.
Suomalaispäävalmentaja Mika Haakanan luotsaama Shanxi Flame voitti historian ensimmäisen Kiinan WCBA Club Cupin mestaruuden kaatamalla finaalissa Sichuanin selvin lukemin 95–74. Haakanan valmennustiimiin kuuluu myös suomalainen Petri Jaakkola.
ACO Basket ja Ymca Oulu etsii valmennustiimiinsä osaavaa ja motivoitunutta tekijää. Haemme avoimen haun kautta henkilöä, joka voi toimia ACO Basketin apuvalmentajan ja Ymca Oulun valmennuspäällikön yhdistelmäroolin tehtävissä hakijan osaamisen ja seuran tarpeiden mukaan.
Toimitko valmentajana, valmennuksen johtajana tai asiantuntijana urheilun parissa? Haluatko syventää osaamistasi, kehittää valmennuksen käytäntöjä ja rakentaa kestävää menestystä? Valmennuksen MASTER-opinnot tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden yhdistää ajankohtainen tutkimustieto, yhteisöllinen oppiminen ja käytännön sovellukset.