Silja Viita johdatti Alun voittoon – Märsky otti voiton Pyrinnöstä

28.10.2022 21:54 Naisten Korisliigassa nähtiin perjantaina kaksi ottelua. Molemmissa otteluissa kotijoukkueet olivat vahvempia ja voitot kirjattiin FoA:lle sekä HBA-Märskylle.

Silja Viita oli forssalaisten parhaimmistoa. Kuva: Ville Vuorinen/Naisten Korisliiga

FoA:lle voitto isolla erolla

Forssan Alku kohtasi vielä ensimmäistä voittoaan jahtaavan Lappeerannan Catzin. Kotijoukkue oli omaa luokkaansa ja pääsi juhlimaan kauden toista voittoaan 109-75.

Forssalaiset karkasivat jo avausjaksolla 19 pisteen karkumatkalle. Peli tasoittui tämän jälkeen, mutta paremmasta joukkueesta ei missään vaiheessa ollut epäselvyyttä.

Kotijoukkue piti pallosta hyvin huolta läpi ottelun ja menetyksiä joukkueelle kertyi vain kuusi.

Täksi kaudeksi Forssaan siirtynyt Silja Viita 21/13 pelasi toistaiseksi parhaan pelinsä uuden joukkueensa paidassa. Hän upotti kahden pisteen heittonsa 82 prosenttisesti. Caterrion Thompsonille kirjattiin myös 21 pistettä. Vieraista Raziyah Farrington upotti 17 pistettä ja keräsi yhdeksän levypalloa.

Ottelutilasto

Elina Aarnisalon heittovire siivitti Märskyn voittoon

HBA-Märsky sai vieraakseen Pyrinnön. Joukkueet lähtivät illan otteluun tasapisteistä, mutta helsinkiläisryhmä otti kauden kolmannen voittonsa 82-77.

Ottelu oli koko ajan tasainen. Märsky varmistikin voittonsa vasta päätösjaksolla.

Kotijoukkue pyrki pitämään tavalleen uskollisena korkeampaa tempoa yllä. Se näkyi nopeista hyökkäyksistä tehdyissä pisteissä. Joukkue vei sen tilaston 17-4.

- Oma peli oli vähän hakemista pienen tauon jälkeen, mutta oli kiva pelata. Emme pystyneet pitämään pelin intensiteettiä haluamallamme tasolla ja päästimme Pyrinnön mukaan peliin. Sarjapisteisiin pitää olla kuitenkin tyytyväinen, HBA:n Kati Ollilainen kertasi.

Elina Aarnisalo 29/6 oli jälleen HBA:n pistetykki. Hän heitti kaikki kolmen pisteen heittonsa sisään. Ollilainen 17/10/6 koriin johtanutta syöttöä pelasi kauden ensimmäisessä ottelussaan hienosti. Tera Reed teki Pyrinnölle 19 pistettä.

- Meillä oli ottelussa hyviä ja huonoja hetkiä, mutta HBA oli kuitenkin niskan päällä suurimman osan ajasta ja ansaitsi voiton. Vähän jäi harmittamaan, kun emme saaneet lopun johtoasemassa koria aikaiseksi, vaikka pääsimme parikin kertaa yrittämään, Pyrinnön päävalmentaja Petteri Mollenius harmitteli.

Ottelutilasto

 
11.7.2025 08:18 Naisten Korisliiga

Johanna Räty jatkosopimukseen Kouvottarien kanssa

Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen 23-vuotiaan PuHu Junioreiden kasvatti Johanna Rädyn kanssa. Tuleva kausi tulee olemaan Rädylle viides Naisten Korisliigassa Kouvottarien paidassa

11.7.2025 08:14 Naisten Korisliiga

Peppi Lohko Hongan naisiin tulevalle kaudelle

Peppi Lohko, 20, on palannut Sienan yliopistosta takaisin Suomeen ja liittyy Tapiolan Hongan naisten korisliigajoukkueeseen kaudelle 2025-26. SB-Girlsin lahtelaiskasvatti on pelannut viimeisen kahden kauden aikana liigatasolla Espoo Basket Teamissa ja HBA-Märskyssä. Lohko on myös tuttu kasvo nuorten maajoukkueista menneiltä kausilta, joissa hän edusti Suomea 42 nuorten maaottelussa.

8.7.2025 12:18 Naisten Korisliiga

Tayanna Jones Bell Kouvottarien ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus

Naisten Korisliigaa pelaava Kouvottaret on solminut yksivuotisen pelaajasopimuksen aiemmin Tapiolan Hongasta tutun 185-senttisen amerikkalaispelaajan Tayanna Jones Bellin kanssa.

30.6.2025 18:07 Naisten Korisliiga

Sarah Gates ja ToPo jatkosopimukseen

Naisten Korisliigan hopeaa keväällä voittanut joukkue saa jatkuvuutta myös ulkomaalaispelaajiinsa, kun Sarah Gates on solminut vuoden jatkosopimuksen ToPon kanssa.

30.6.2025 09:26 Naisten Korisliiga

ToPolle tärkeitä jatkosopimuksia

ToPo on solminut vuoden sopimukset kolmen jo viime kaudelta tutun pelaajan kanssa: takapelaajat Meri Damoiseaux ja Sini Luukkonen sekä sentteri Anni Mujunen jatkavat tähtipaidassa myös tulevalla kaudella.

26.6.2025 13:20 Naisten Korisliiga

Tyler McCliment-Call on Hongan naisten toinen ulkomaalaisvahvistus

Hongan naisten korisliigajoukkueen toinen amerikkalaisvahvistus saapuu Espooseen Montanan yliopistosta. 183-senttinen Tyler McCliment-Call on usean paikan pelaaja, joka vakuutti Hongan valmentajakaksikon muun muassa monipuolisilla korintekotaidoillaan. Tuleva kausi 2025-26 on 23-vuotiaalle McCliment-Callille ensimmäinen ammattilaiskausi.

25.6.2025 09:37 Naisten Korisliiga

Stephanie McBride vahvistamaan Pyrinnön naisia

Pyrintö on solminut yksivuotisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Stephanie McBriden kanssa. 185-senttinen sentteri pelasi viime kaudella Irlannissa.

25.6.2025 08:10 Naisten Korisliiga

Laurema jatkosopimukseen Kouvottarien kanssa – Lehtinen ja Lampinen uusina pelaajana mukaan

Kouvottaret on solminut yksivuotiset sopimukset 18-vuotiaan Kouvojen kasvatin Enni Laureman sekä 15-vuotiaan Kouvot-kasvatti Mette Lehtisen kanssa. Lisäksi joukkueeseen saapuu 16-vuotias HoNsU-kasvatin Lila Lampinen.

23.6.2025 10:04 Naisten Korisliiga

Ninni Salmi ja BC Nokia jatkosopimukseen - Nurminen ja Partikainen jatkavat

BC Nokian naisten joukkue on solminut yksivuotisen jatkosopimuksen Ninni Salmen kanssa. Lisäksi seura solmi jatkosopimukset Anni Nurmisen ja Venla Partikaisen kanssa.

23.6.2025 09:58 Naisten Korisliiga

Tess Barnes vahvistamaan Hongan naisten joukkuetta

Amerikkalais-australialainen Tess Barnes vahvistaa Hongan naisten korisliigajoukkuetta kaudella 2025-26. 188-senttinen ja monipuolisuudellaan yliopistokentillä huomiota herättänyt Barnes aloittaa Hongassa ammattilaisuransa.

Näytä lisää vastaavia