Suomen 16-vuotiaat tytöt jättivät Portugalin 24 pisteeseen

30.7.2024 23:24 Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue jatkoi erinomaisia otteitaan valmistavissa maaotteluissa, kun Sudenpennut kaatoi Portugalin toistamiseen Aveirossa. Sudenpennut voitti 24-64 (9-30). Suomen 18-vuotiaat tytöt taas hävisivät Espanjalle Matosinhosissa.

Emilia Helasuo ja Sudenpennut puolustivat erinomaisesti.

Suomi onnistui jättämään Portugalin yksinumeroisiin pistelukemiin ensimmäiset kolme jaksoa. Huippusuoritus tuli toisella, kun Portugali sai aikaan vain kaksi pistettä.

– Halusimme parantaa eilisestä tiettyjä puolustusasioita ja siinä selkeästi onnistuttiin. Tytöt vastaanottivat Tumpin (Tuomas Rahkonen) ja Camin (Camilla Grönberg) poiminnat, Suomen päävalmentaja Janne Hänninen aloitti.

– Ne 14 pelaajaa, jotka ovat täällä mukana, ovat kaikki ostaneet meidän toteuttamistavan. Meitä vastaan ei ole tänä kesänä tehty montaakaan helppoa koria koko kesän aikana. Kertoo paljon, että vastustajille on kesän aikana ollut suunnilleen yhtä paljon menetyksiä kuin pisteitä.

Tänäänkin Portugali sortui Suomen puolustuksen paineessa 42 menetykseen.

Suomen onnistujiin lukeutuivat työteliäs Emilia Helasuo (13/2), hienosti joukkuettaan johtanut Aino Koskela (14/8) ja erityisesti ensimmäisessä vaihdossaan loistanut Ida Honkanen (11/3).

Suomella on edessään reilu viikon tauko peleistä, kunnes vastaan tulee Ranska vieraissa.

– Nyt on viikko huolia, jonka jälkeen vastustaja on aivan Euroopan absoluuttiselta huipulta.

> Ottelutilastot


Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue hävisi viimeisessä valmistavassa maaottelussaan Espanjalle 86-55 (46-27) Matosinhosissa.

– Hieno mahdollisuus meille pelata Espanjaa vastaan viimeinen harjoitusottelu ennen kisoja. Totuus on, että paransimme eilisestä pelistä merkittävästi ja pelasimme kaikkiaan itsellemme hyvän matsin. Tulosta on helppo kunnioittaa ja tänään Espanja oli yksinkertaisesti tuon 30 pistettä. parempi. He olivat meitä tehokkaampia ennen kaikkea siirtymätilanteissa syntyneiden ylivoimahetkien viimeistelyssä. Tämän lisäksi he heittivät myös 3 pisteen heitot puolen kentän hyökkäyksissä merkittävästi paremmin, Suomen päävalmentaja Niko Hellman kommentoi.

Suomen paras pistenainen oli Lilli Onnela (12/5), Espanjalta taas Anais Rodriguez ja Maria Arrebola heittivät 10 pistettä.

> Ottelutilastot

 
11.8.2024 00:08 Sudenpennut

Unkari vei Sudenpennuilta mahdollisuuden MM-kisapaikkaan tyttöjen U18 EM-kisoissa

Portugalissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen EM-kisoissa Suomi tulee pelaamaan huomenna sijoista 7-8, kun Unkari vei voiton Sudenpentujen nenän edestä toiseksi viimeisessä ottelussa 73-55 (30-20).

5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

4.1.2023 23:18 Sudenpennut

Sudenpennuilla kolmen Viro-voiton ilta Baltic Sea Cupin toisena päivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet jatkoivat pelejään Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa, jossa Sudenpennut pääsi tuulettamaan kolmen voiton päivää Viroa vastaan.

3.1.2023 21:04 Sudenpennut

Sudenpennut aloitti maajoukkuevuotensa Tallinnassa – Baltic Sea Cupin avauspäivänä Latvia kaatui kahdesti

Suomen nuorten maajoukkueet aloittivat taipaleensa maajoukkuevuoden 2023 parissa Tallinnan perinteikkäässä Baltic Sea Basketball Cupissa. Turnauksen avauspäivänä Sudenpennut kellisti Latvian kahdesti neljästä ottelusta.

4.1.2020 21:52 Sudenpennut

Suomen tyttömaajoukkueet avasivat voittotilinsä Baltic Sea Cupissa

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet avasivat Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupin toisena päivänä voittotilinsä Viron kustannuksella.

1.7.2019 18:41 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt Pohjoismaiden mestaruuteen, 16-vuotiaille tytöille pronssia

Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue huuhtoi Pohjoismaiden mestaruuden nimiinsä puhtaalla pelillä, kun Sudenpennut kaatoi päätöspäivän ottelussaan Islannin 76-48 (45-23). Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas nappasi pronssimitalit, kun Islanti kaatui numeroin 52-47 (22-21).

30.6.2019 22:43 Sudenpennut

Suomen 18-vuotiaat tytöt varmistivat Pohjoismaiden mestaruuden päivän etuajassa, Ruotsi hitusen parempi 16-vuotiaissa tytöissä

Pohjoismaiden mestaruuskisoissa Susi Training Centerissä Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue säilyi voittamattomana ja varmisti PM-kisojen voiton nitistämällä Ruotsin 69-57 (30-32). 16-vuotiaat tytöt taas hävisivät tiukkojen vaiheiden jälkeen Ruotsille 68-73 (33-30).

29.6.2019 23:37 Sudenpennut

PM-kisoissa Viro kellistyi kahdesti Suomen tyttömaajoukkueiden toimesta

Suomen tyttömaajoukkueilla oli menestyksekäs lauantaipäivä Susi Training Centerissä pidettävissä Pohjoismaiden mestaruuskisoissa. Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelasi häikäisevän toisen puoliajan ja voitti Viron 58-78 (35-28). 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue oli jälleen ylivoimainen löylyttäen virolaisia numeroin 42-96 (17-45).

Näytä lisää vastaavia