Suomen 16-vuotiaille tytöille trillerimäinen voitto Sloveniasta EYOF:n päätösottelussa – Sudenpennut sijoittui viidenneksi

30.7.2022 15:47 Euroopan Nuorten Olympiafestivaalit päättyivät tänään Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen osalta, kun Sudenpennut voitti vaikeuksista huolimatta Slovenian niukasti 57-56 (29-25).

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen sijoitus Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla oli viides. Kuva: Vesa Koivunen.

Suomi sai otteluun erinomaisen alun, kun toisen neljänneksen alkupuolella Sudenpennut piteli hallussaan 17 pisteen johtoa 27-10. Slovenia tulistui ja aloitti julmetun kirin, jonka päätteeksi slovenialaiset tulivat rinnalle ja ohitse, parhaimmillaan 7 pisteen johtoon kolmannella neljänneksellä.

– Laadukas joukkue, kuten Slovenia, kairasi itsensä mukaan peliin. Sen jälkeen muutimme hieman puolustusstrategiaamme ja sen jälkeen olimme hienolla tavalla kollektiivisia hyökkäyspäässä, mikä häivytti tietynlaisen epävarmuuden meidän pelaamisesta, Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen kommentoi.

Suomi kiri kolmannen neljänneksen loppupuolella kerran tasoihin, mutta lopullinen ohitus odotti päätösneljänneksen puolenvälin tienoille. Slovenian kiristä huolimatta Sudenpennut piti päänsä kylmänä loppusummeriin asti.

– Olen todella ylpeä pelaajista. Oli varmasti henkisesti vaikeaa, kun vastustaja tuli rinnalle ja ohi. Älyttömän hienoa, että turnauksen viimeisessä ottelussa löytyy vielä voimavaroja kammeta mukaan peliin ja takaisin kuskin paikalle.

Suomen pistekärki oli Chalina Mäkelä, jonka saldo oli 16 pistettä ja 5 levypalloa. Stella Jokela (12/6) esiintyi myös edukseen: hänen plus-miinus-tilastonsa oli vähän yli 31 minuutin peliajalla +17.

– Stella oli tietynlainen ankkuri meille molemmissa päissä kenttää.

Suomi sijoittui turnauksessa viidenneksi. Kaksi ensimmäistä ottelua päättyivät tappioihin, mutta loput kolme ottelua Sudenpennut juhli voittoa.

– Äärimmäisen tärkeä turnaus meille valmistautumisessa EM-kisoihin. Näillä joukkueilla pelaamisen intensiteetti ja pelikovuus on eri tasolla kuin PM-kisoissa. Turnauksena aikana kaksi ottelua ja yksi puoliaika me haimme, miten kilpailullisesti, fyysisesti ja intohimoisesti tätä peliä pitää pelata, jotta tällä tasolla pärjää, Palviainen aloitti kiteyttämisen.

– Meillä oli hieno kehityskaari ja pystyimme muuttamaan itsemme voittavaksi joukkueeksi.

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen pelit jatkuvat vielä kahdella harjoitusmaaottelulla Latviaa vastaan Kisakallion Susi Training Centerissä. A-divisioonan EM-kisat käynnistyvät 19.8. Portugalissa.

> Ottelutilastot

Henkilöt

 
29.7.2022 15:58 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti Slovakian Banská Bystrican hornankattilassa EYOF:ssä

Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue päihitti kisaemäntä Slovakian Banská Bystricassa 66-62 (35-27). Parhaimmillaan 19 pistettä johtanut Sudenpennut sai pidettyä Slovakian takanaan raivokkaasti kannustaneesta slovakialaiskotiyleisöstä huolimatta.

27.7.2022 22:31 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueen kärsivällisyys palkittiin Saksaa vastaan EYOF:ssä

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue nappasi ensimmäisen voittonsa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla, kun Sudenpennut sai päihitettyä Saksan 56-50 (32-34). Suomi sijoittui alkulohkossaan kolmanneksi.

22.7.2022 12:51 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pelaa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla ensi viikolla

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen koripallomaajoukkue pelaa ensi viikolla alkavissa Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleilla (EYOF). Banská Bystrica, Slovakiassa, 24.-30.7.2022 pelattavien kisojen alkulohkossa Sudenpennut saa vastaansa Belgian, Ranskan ja Saksan.

12.4.2022 09:54 Sudenpennut

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue pääsi Euroopan Nuorten Olympiafestivaaleille

Suomen 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue on kutsuttu Euroopan Nuorten Olympiafestivaalien (EYOF) koripalloturnauksen yhdeksi osallistujamaaksi. EYOF järjestetään 24.-30.7.2022 Banská Bystrica Slovakiassa.

6.2.2024 16:35 Sudenpennut

Sudenpentujen EM-kisojen lohkot kesälle arvottu – MU18 saa kotikisoihin mielenkiintoisen alkulohkon

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA järjesti tiistaina Saksan Freisingissa ensi kesän koripallon nuorten EM-turnausten lohkoarvonnat. Tampereen kotikisoissa esiintyvä 18-vuotiaiden poikien maajoukkue kohtaa alkulohkossaan Slovenian, Espanjan ja Liettuan.

5.1.2024 17:24 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme kultamitalia tuliaisiksi Tallinnan Baltic Sea Cupista

Suomen nuorisomaajoukkueet, Sudenpennut, lähti kotimatkalle kolme tusinallista kultamitaleita taskussaan Tallinnasta, kun Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien sekä 16-vuotiaiden tyttöjen maajoukkueet juhlivat Baltic Sea Basketball Cupin mestaruutta.

4.1.2024 23:10 Sudenpennut

Sudenpennuille jo toinen kolmen voiton päivä Tallinnan Baltic Sea Cupissa

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat jo toistamiseen kolme voittoa neljästä mahdollisesta Tallinnassa pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa. Suomen vastustaja turnauksen toisena päivänä oli Viro.

3.1.2024 20:07 Sudenpennut

Sudenpennuille kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Baltic Sea Cupin avauspäivänä

Suomen nuorisomaajoukkueet nappasivat kolme voittoa neljästä Latviaa vastaan Tallinnassa tänään alkaneessa Baltic Sea Basketball Cupissa. Latvia pelaa Suomen tapaan ensi kesänä A-divisioonan EM-kisoissa 16- ja 18-vuotiaiden ikäluokissa sekä tytöissä että pojissa.

1.1.2024 16:05 Sudenpennut

Suomen nuorisomaajoukkueet valittu Tallinnassa pelattavaan Baltic Sea Basketball Cupiin 2024

Suomen 16- ja 18-vuotiaiden tyttöjen ja poikien maajoukkueet on valittu Baltic Sea Basketball Cupiin. Perinteikäs maajoukkuevuoden käynnistävä turnaus pelataan Audentesin urheilukoulussa, Tallinnassa, 3.-5.1.2024.

27.12.2023 10:03 Pääjuttu

Nuorten maajoukkueilla edessä ainutlaatuinen arvokisakesä, valmennustiimeissä ennätysmäärä naisia

Nuorten maajoukkueet aloittavat vastanimettyjen valmennustiimien johdossa valmistautumisen ainutlaatuiseen vuoteen: Koripallon nuorten MM-kisoissa nähdään toista kertaa historiassa suomalaisjoukkue, kun 17-vuotiaat tytöt pelaavat heinäkuussa Meksikossa. Heti perään katseet kääntyvät Tampereelle, jossa 18-vuotiaat pojat isännöivät EM-kisoja.

Näytä lisää vastaavia