10.11.2022 19:06 MM-jatkokarsintalohkon piikkipaikan jakavat Saksa ja Susijengi ovat nimenneet kahdentoista pelaajan miehistönsä perjantai-illan Bambergissa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Susijengillä on perjantai-illan ryhmässä mukana kolme ensimmäisiä arvokisakarsintaminuuttejaan odottavaa pelaajaa.

Elias Valtonen kiskoo susipaidan taas ylleen perjantai-iltana Bambergissa. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Syksyn EM-kisoissa Susijengiä edustaneista pelaajista Bambergin derbyssä kokoonpanoon merkitään Sasu Salin, Henri Kantonen, Mikael Jantunen, Elias Valtonen, Alexander Madsen, Edon Maxhuni ja Topias Palmi.
EM-kisaseitsikon lisäksi EM- tai MM-karsintaotteluissa aiemmin esiintyneitä pelaajia ryhmässä ovat Japanin liigaa pelaava Alex Murphy sekä erinomaisesti Karhubasketin riveissä syksyllä esiintynyt Daniel Dolenc.
Susijengin perjantain ryhmässä on myös mukana kolme pelaajaa, jotka eivät ole aiemmin MM- tai EM-karsintaottelussa peliminuuteille päässeet: Perttu Blomgren (Vilpas Vikings), Shawn Hopkins (SCMU Craiova, Romania) ja Remu Raitanen (CB Albacete, Espanja). Raitanen merkittiin Susijengin kokoonpanoon tämän vuoden helmikuussa MM-karsintaottelussa Sloveniaa vastaan.
Saksa ja Susijengi kohtaavat MM-karsintaottelussa Saksan Bambergin Brose Arenalla perjantaina 11.11. klo 20.00 alkaen Suomen aikaa. Ottelu esitetään suorana Jim-kanavalla ja Ruutu+ -palvelussa.
|
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
|
5 |
Alex MURPHY |
206 |
1993 |
Levanga Hokkaido (JPN) |
|
9 |
Sasu SALIN |
191 |
1991 |
Lenovo Tenerife (ESP) |
|
14 |
Henri KANTONEN |
198 |
1997 |
Karhubasket, Kauhajoki |
|
16 |
Perttu BLOMGREN |
195 |
2001 |
Vilpas Vikings, Salo |
|
18 |
Mikael JANTUNEN |
204 |
2000 |
Basket Treviso (ITA) |
|
19 |
Elias VALTONEN |
200 |
1999 |
BAXI Manresa (ESP) |
|
20 |
Alexander MADSEN |
208 |
1995 |
AEK Athens (GRE) |
|
21 |
Edon MAXHUNI |
186 |
1998 |
Crailsheim Merlins (GER) |
|
32 |
Shawn HOPKINS |
195 |
1995 |
SCMU Craiova (ROU) |
|
41 |
Topias PALMI |
196 |
1994 |
SCMU Craiova (ROU) |
|
42 |
Daniel DOLENC |
205 |
1993 |
Karhubasket, Kauhajoki |
|
44 |
Remu RAITANEN |
206 |
1997 |
CB Albacete (ESP) |
|
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
|
1 |
Joshua OBIESIE |
198 |
2000 |
Frankfurt Skyliners (GER) |
|
6 |
Robin CHRISTEN |
200 |
1991 |
Ratiopharm Ulm (GER) |
|
7 |
Maximilian DI LEO |
181 |
1993 |
EWE Baskets Oldenburg (GER) |
|
8 |
Jacob PATRICK |
197 |
2003 |
Ludwigsburg (GER) |
|
11 |
Lukas MEISNER |
203 |
1995 |
Hamburg Towers (GER) |
|
13 |
Bastian DORETH |
182 |
1989 |
Bayreuth (GER) |
|
18 |
Jonas WOHLFARTH-BOTTERMANN |
208 |
1990 |
Hamburg Towers (GER) |
|
19 |
Lukas WANK |
199 |
1997 |
Frankfurt Skyliners (GER) |
|
21 |
Justus HOLLATZ |
191 |
2001 |
Breogán (ESP) |
|
33 |
Gavin SCHILLING |
206 |
1995 |
CSP Limoges (FRA) |
|
43 |
Christian SENGFELDER |
200 |
1995 |
Brose Baskets Bamberg (GER) |
|
44 |
David KRÄMER |
190 |
1997 |
Braunschweig (GER) |
Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Susijengin paidassa viime kesänä pelannut Andre Gustavson, 26, on käynnistänyt kansainvälisen ammattilaisuransa Belgian suurseura Filou Oostendessa. Kolmen kuukauden otannan perusteella Gustavson osaa kertoa, että illan MM-karsintavastustajan, Belgian, pelaajat ovat parhaimmillaan täsmällisessä taitokoripallossa.
Susijengi ja Belgia ovat vahvistaneet kokoonpanonsa perjantai-illalla Charleroissa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Klo 21.30 Suomen aikaa alkava ottelu esitetään suorana YLE TV2:lla ja Ruutu+ -palvelussa.
Belgian matka kohti Qatarin MM-kenttiä sai vaikeimman mahdollisen alun, kun joukkue taipui loppusyksyn molemmissa MM-karsintaotteluissaan. Talven ratkaisevaan karsintaikkunaan päävalmentaja Julien Mahé juoksuttaa voimakkaasti uudistuneen ryhmän, jonka Susijengin Joonas Iisalo uskoo toteuttavan pelisuunnitelmaa selkeästi ja kurinalaisesti.
Susijengi sai alkutalven elintärkeässä Ranska-voitossaan rutkasti apuja nuoremmalta kalustoltaan, mutta myös senioriosaston sentteri Alexander Madsen säästi parhaansa ratkaisuhetkille. Jo vuosikymmenen päivät susipaitaa kantanut Madsen, 31, kehuu vuolaasti nuorta susipolvea, mutta luottaa kokemuksensa kantavaan vielä pitkään.
Jo vuosien ajan Susijengin tulevaisuuden runkopelaajaksi uumoiltu Mustapha Amzil, 24, teki odotetun maajoukkuedebyyttinsä viime kesänä ja loisti avainroolissa joulukuussa, kun Susijengi kaatoi kotonaan Ranskan. Talven MM-karsintaikkunan alkaessa Amzil kertoo olevansa valmis mihin tahansa rooliin pitkällä matkalla kohti Qatarin MM-parketteja.
Korisliigan kärkijoukkue Salon Vilpasta määrätietoisesti kohti pudotuspelikevättä johtava Samu Adler, 18 vuotta, on toipunut marraskuisen jalkaoperaationsa jäljiltä aikataulussa. Tänään alkavassa maajoukkueikkunassa Adler kertoo tavoitteekseen osoittaa Susijengille arvonsa ja potentiaalinsa ja kilpailla paikasta MM-karsintarotaatiossa.
Belgian miesten maajoukkueen päävalmentaja Julien Mahé valmennusjohtoineen on nimennyt viidentoista maajoukkuepelaajan leiritysrungon, joka valmistautuu kohtaamaan Susijengin helmi-maaliskuun MM-karsintaotteluissa.
Helmi-maaliskuun taitteen tuplakohtaamiseen Susijengiä vastaan valmistautuva Belgia on nimennyt 24 pelaajan ehdokasryhmänsä tulevaan EM-karsintaikkunaan. Belgia ja Susijengi kohtaavat Charleroissa perjantaina 27.2. ja Espoo Metro Areenalla sunnuntaina 1.3.
Susijengin kapteeninnauhaa jo neljättä vuotta kantava helsinkiläisen MaSu-Basketin kasvatti Sasu Salin, 34, jatkoi vääjäämätöntä nousuaan historiankirjoihin marraskuun MM-karsintaikkunan aikana.
Susijengi tarjoili 6683-päiselle Espoo Metro Areenalle taas kerran klassikon. Olympiahopeamitalisti Ranska hallitsi MM-karsintaottelun jälkipuoliskoa rutiinilla, mutta Susijengi vei viimeisen viisiminuuttisen näytöstyyliin 18-6 yllätysnimien Perttu Blomgrenin ja Mustapha Amzilin tarjotessa petolaumaan lisäkynsiä ja -hampaita.