3.8.2019 10:01 Maanantaina kesän 2019 leirityksensä aloittanut Susijengi lähtee lauantaina maaottelumatkalle Liettuaan ja Serbiaan. Päävalmentaja Henrik Dettmann odottaa joukkueeltaan ennakkoluulotonta pelaamista kahta maailman parhaisiin lukeutuvaa maajoukkuetta vastaan. Tiedossa on myös useampi susidebyytti.
(Vasemmalta) Mikko Koivisto, Andre Gustavson ja Edon Maxhuni ovat Susijengin vahvuudessa Liettuan ja Serbian matkalla. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
Lyhyen ja intensiivisen maajoukkuekesän ensimmäiset vastustajat ovat todellakin raskassarjaa, sillä Kiinan MM-kisoihin valmistautuvat Liettua ja Serbia leiriytyvät tänä kesänä parhaalla miehistöllään.
Sunnuntaina 4.8. Klaipedassa vastaan asettuva Liettua on saavuttanut tällä vuosikymmenellä MM-pronssia 2010 ja EM-hopeaa 2013 ja 2015, kun taas keskiviikkona 7.8. Zrenjaninissa Susijengiä isännöivä Serbia on hallitseva MM- ja EM-hopeamitalisti.
- Meille tarjoutuu mahdollisuus kohdata kaksi joukkuetta maailman kärjestä heidän kotikentällään. Näissä otteluissa on tarjolla arvokasta oppia, joista ammentaa kollektiivista itseluottamusta jatkoon, päävalmentaja Henrik Dettmann arvioi.
Susijengi matkustaa Liettuaan ja Serbiaan viidentoista pelaajan vahvuisena. Kokeneesta osastosta matkassa ovat mm. viisien arvokisojen kävijät Mikko Koivisto, Shawn Huff ja Tuukka Kotti, kun taas viime kaudet NCAA:ssa pelanneille Edon Maxhunille, Elias Valtoselle ja Andre Gustavsonille ja BC Nokiassa läpimurtonsa tehneelle Aapeli Alaselle on tarjolla ensimmäiset miesten maaotteluminuutit.
- Nuoret pelaajat ovat kilpailleet tasaväkisesti kokeneempia susia vastaan Kisakallion leirityksellä. Odotan heiltä samaa ennakkoluulottomuutta myös maaottelutasolla, jatkaa Dettmann.
Kiinan MM-kisojen alkuun on enää neljä viikkoa ja Liettua on aloittanut valmistautumisensa. Päävalmentaja Dainius Adomaitisin koolle kutsuman 19 hengen miehistön johtotähtinä loistavat NBA:ssa tupla-tuplan keskiarvoilla urakoineet sentterit Domantas Sabonis ja Jonas Valanciunas.
Liettua pelasi kesän 2019 ensimmäisen valmistavan maaottelunsa perjantai-iltana Pamplonassa, missä isäntäjoukkue Espanja vei pidemmän korren pistein 78-70 (40-33).
Liettuan miehistöstä puuttui Pamplonan ottelussa edelleen viisi avainpelaajaa: Sabonis, Valanciunas, Mantas Kalnietis, Renaldas Seibutius ja Paulius Jankunas. Liettuan korkeimmista pisteistä vastasivat Lukas Lekavicius (10p) ja Martinas Gebenas (9p).
Espanjan pistehait olivat Willy Hernangomez (23p) ja Ricky Rubio (21p).
YLE TV2 televisioi Liettuan ja Susijengin välisen ottelun Klaipedasta sunnuntaina 4.8. klo 19.25 alkaen.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
3 |
Antti KANERVO |
192 |
12.4.1989 |
Helsinki Seagulls |
4 |
Mikko KOIVISTO |
194 |
18.4.1987 |
Salon Vilpas |
5 |
Alex MURPHY |
206 |
3.6.1993 |
free agent |
7 |
Shawn HUFF |
198 |
5.5.1984 |
Helsinki Seagulls |
10 |
Tuukka KOTTI |
205 |
18.3.1981 |
Helsinki Seagulls |
18 |
Mikael JANTUNEN |
204 |
20.4.2000 |
Utah (NCAA) |
19 |
Elias VALTONEN |
198 |
11.6.1999 |
Arizona State (NCAA) |
21 |
Edon MAXHUNI |
186 |
21.3.1998 |
free agent |
22 |
Carl LINDBOM |
206 |
10.11.1991 |
HydroTruck Radom (POL) |
24 |
Aapeli ALANEN |
201 |
5.3.1996 |
Kataja Basket |
25 |
Juho NENONEN |
202 |
12.9.1987 |
Salon Vilpas |
29 |
Hannes PÖLLÄ |
212 |
9.3.1998 |
Oklahoma (NCAA) |
30 |
Andre GUSTAVSON |
192 |
7.5.1999 |
Richmond (NCAA) |
35 |
Ilari SEPPÄLÄ |
188 |
27.3.1993 |
Aix-Maurienne (FRA) |
41 |
Topias PALMI |
194 |
26.8.1994 |
Vanoli Cremona (ITA) |
Saksan Bundesliigassa niin Crailsheimin, Bonnin kuin Heidelberginkin valmentajana toiminut loviisalaislähtöinen Joonas Iisalo, 39, liittyy Susijengin valmennusryhmään marras-joulukuun MM-karsintaikkunasta alkaen. Aiemmalla valmentajaurallaan Iisalo on mm. luotsannut Salon Vilppaan kahdesti Korisliigan finaaleihin sekä Suomen Cupin voittoon.
Faneilla on ainutlaatuinen mahdollisuus omistaa pala suomalaista koripallohistoriaa: Susijengin aidot match worn -pelipaidat EuroBasket 2025 -turnauksesta huutokaupataan 29.9.–4.10. välisenä aikana.
Neljänneksi EM-kisoissa sijoittunut Susijengi aloittaa seuraavan karsintaurakkansa marras-joulukuun vaihteessa, kun MM-karsinnat Qatarin vuoden 2027 MM-kisoihin käynnistyvät Espoo Metro Areenalla. Ennakkomyynti tapahtumaan käynnistyy 6. lokakuuta.
Aatu Kivimäki täydensi Mestarien liigan vahvaa suomalaispanosta, kun hänen seuransa Patrioti Levice voitti oman karsintalohkonsa dramaattisten vaiheiden jälkeen. Samalla joukkue sai hyvän startin keskiviikkona alkavaan sarjakauteen.
Kesän EM-kisoissa häikäisevän esiinmarssin Susijengin eturiviin tehnyt toisen polven koripalloilija Miikka Muurinen, 211 cm ja 18 vuotta, on solminut sopimuksen Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa pelaavan serbialaisen jättiläisseuran Partizan Belgradin kanssa.
Toista kauttaan Slovakian mestari Patrioti Leviceä edustava karkkilalaislähtöinen Aatu Kivimäki, 28, pääsee pelaamaan alkavalla kaudella FIBA:n Mestarien Liigaa. Levice peittosi torstai-iltana henkeäsalpaavien vaiheiden jälkeen toisen jatkoajan viimeisen sekunnin heitolla Bakken Bearsin ratkaisevassa karsintaottelussa 100-98 (39-36, 76-76, 86-86) varmistaen paikkansa Mestarien Liigan lohkovaiheessa.
Viime vuosina runsaasti menestystä Paris Basketballissa nauttinut Mikael Jantunen ei aikaillut ensimmäisen pokaalinsa voittamista uuden joukkueensa Fenerbahcen riveissä. Jantunen nautiskeli 19 pistettä ja kaapi seitsemän levypalloa, kun Fenerbahce kaatoi kirjavien vaiheiden jälkeen Turkin Supercupin finaalissa Besiktasin pistein 85-83 (43-34).
Tammi julkaisee 13. marraskuuta 2025 Hippo Taatilan ja Mika Wickströmin teoksen Susijengi – Pohjolan ylpeys. Se on täydennetty laitos Susijengi 2023 -kirjasta ja sisältää neljä kokonaan uutta lukua, jotka käsittelevät mm. vuoden 2025 Tampereen ja Riian EM-kisoja.
AEK Ateenaa kaudella 2022-23 edustanut Susijengin moninkertainen arvokisakävijä Alexander Madsen, 208 cm ja 30 vuotta, palaa Kreikkaan. Madsenin on värvännyt riveihinsä viime keväänä Kreikan liigan puolivälieriin yltänyt A.S. Karditsas, joka pelaa alkavalla kaudella myös FIBA:n Mestarien Liigaa.
Koripallon EM-kisojen jälkeen seurajoukkuekaudet ovat hiljalleen pyörähtämässä käyntiin. Mestarien liigan karsintojen välieräkierroksella nähdään suomalaispelaajien kohtaaminen ja Jacob Grandison jatkoi seurajoukkueessa siitä mihin Susijengin paidassa jäi.