Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi FABC:n valmennusklinikalle esiintyjäksi

10.7.2024 19:30 Suomen Koripallovalmentajat ry. (FABC) järjestää 29–31. heinäkuuta Tampereella pelattavien 18-vuotiaiden miesten EM-kilpailujen yhteydessä kansainvälisen valmentajaklinikan.

FABC:n valmentajaklinikalla pääse Lassi Tuovin oppiin. Kuva: Ville Vuorinen

Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi solmi taannoin sopimuksen Japanin liigan Yokohama B-Corsairsin kanssa. Tuovi valmennusstaffiin Japanissa kuuluu Jukka Toijala, jonka piti alun perin olla yksi FABC:n klinikan esiintyjistä. Toijala matkaa kuitenkin Japaniin jo heinäkuussa, joten hänet korvaa klinikalla hänen tuleva valmennusparinsa Lassi Tuovi.

Lappeenrantalaislähtöinen Tuovi, 37, on tehnyt jo mittavan seuravalmennusuran kansainvälisillä kentillä. Hän on toiminut päävalmentajana ennen Japanin pestiä Strasbourgissa (FRA). Tuovi toimi apuvalmentajana päättyneellä kaudella italialaisessa Euroliiga-joukkue Virtus Bolognassa. Lisäksi kokemusta on Turkin liigan Besiktaksesta ja Ranskan pääsarjan Gravelines-Dunkerquesta.

Susijengin päävalmentajaksi Tuovi nimettiin kesällä 2022. Susijengi varmisti Tuovin komennossa ensimmäisenä eurooppalaisjoukkueena MM-kisapaikkansa, sijoittui kesän 2022 EM-kisoissa seitsemänneksi sekä kesän 2023 MM-kisoissa 21. sijalle.

Tesoman palloiluhallilla 29.-31.7.2024 järjestettävän klinikan kouluttajina tulevat toimimaan lisäksi Greg Gibson (BC Nokia) Ryan Pannone, Marco Ramondino, Nenad Trunic, Mikko Larkas (Limoges), Tero Vasell (Tampereen Pyrintö) ja Atso Liesmala, (fysioterapeutti, Susijengi).

Ilmoittautuminen ja lisätiedot

 
14.3.2025 16:02 Miesten I divisioona B

Arttu Mannelin ja Eero Aaltonen jatkavat Ura Basketissa

Ura Basket on solminut kaksi keskeistä valmentajien jatkosopimusta. Arttu Mannelin ja Eero Aaltonen jatkavat seuran miesten edustusjoukkueen valmennusryhmässä. Lisäksi kaksikko vastaa vanhempien junioreiden pelaajapolkujen koordinoinnista.

12.3.2025 16:57 Seura tiedottaa

HoNsU hakee poikapuolen valintavaiheen vastaavaa koriskaudelle 2025-2026!

HoNsU etsii poikapuolen valintavaiheen vastaavaa koriskaudelle 2025–2026.

11.3.2025 10:48 Valmentajat

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä

Koripalloliitto järjestää I-tason koulutuskokonaisuuden Helsingissä yhteistyössä ToPon kanssa. Koulutus on Koripalloliiton valmennuskoulutusjärjestelmän ensimmäinen vaihe, joka antaa valmiuksia toimia valmentajan tehtävissä. Kokonaisuus pitää sisällään kolme viikonlopun mittaista lähijaksoa ja etätehtäviä.

3.3.2025 10:53 Pääjuttu

HKVT 2025: Haku on käynnissä 9.3. saakka

Koripallovalmentajan syventävät opinnot (HKVT) on Koripallovalmentajan peruskoulutuksen kolmas ja ylin koulutuskokonaisuus. Koulutuksen avaintavoitteena on antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä koripallossa. Kohderyhmänä koulutuksessa on kaikki tavoitteellisesta valmentamisesta sekä kansainvälisestä koripallosta kiinnostuneet koripallovalmentajat. Ilmoittautuminen soveltuvuuskokeeseen on käynnissä ja päättyy 9.3.

28.2.2025 10:12 Valmentajat

Haaga-Helia tarjoaa monipuoliset koulutuspolut valmentajille – yhteishaku 11.-25. maaliskuuta

Toimitko valmentajana, valmennuksen johtajana tai asiantuntijana urheilun parissa? Haluatko syventää osaamistasi, kehittää valmennuksen käytäntöjä ja rakentaa kestävää menestystä? Valmennuksen MASTER-opinnoissa voit kehittää osaamistasi.

21.2.2025 10:26 Koulutus

Lastenvalmennusseminaarin ohjelma valmis

Suomen koripalloliitto ja Kisakallion Urheiluopisto järjestävät yhteistyössä yksipäiväisen Lastenvalmennusseminaarin Kisakallion Susi Training Centerissä 13.4.2025. Lastenvalmennusseminaariin osallistumalla voi päivittää A- ja B-valmentajalisenssin tai suorittaa I-tason vapaavalintaiset opinnot.

18.2.2025 13:08 Valmentajat

II-tason koulutuskokonaisuus käynnistyy maaliskuussa

Koripalloliitto järjestää II-tason koulutuskokonaisuuden Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. II-tason hyväksytty suorittaminen oikeuttaa Koripalloliiton valmentajalisenssijärjestelmän B-lisenssiin. Koulutuksessa on varmasti tilaa vielä viidelle valmentajalle, jotka täyttävät koulutuskriteerit. llmoittautuminen maaliskuussa alkavalle kurssille päättyy 26.2.

11.2.2025 08:45 Pääjuttu

Joukkuepelit esittävät merkittäviä muutoksia lasten urheiluun: ”Lasten urheilu on lasten leikkiä, ei aikuisten peliä”

Joukkuepelit ovat julkaisseet yhteisen näkemyksen lapsuusvaiheen urheilusta joukkuepeleissä. Lasten harjoitus- ja kilpailutoimintaan esitetään merkittäviä muutoksia. Näkemyksen ytimessä ovat kehitysehdotukset harjoitus- ja pelitapahtumiin sekä yksilön huomioiva valmennus.

4.2.2025 13:47 Pääjuttu

Inspiroivat seminaarit valmentajille ja seuratoimijoille yli lajirajojen – tule mukaan!

Koripalloliiton Unified Through Basketball -hankkeessa järjestetään tänä keväänä kaksi maksutonta seminaaria, jotka keskittyvät sosiaalisen inkluusion edistämiseen urheilussa. Seminaarit on suunnattu eri lajien valmentajille ja seuratoimijoille.

4.2.2025 12:17 Pääjuttu

Eero Saarinen on poissa

Suomalainen koripalloyhteisö sai tiistaiaamuna suru-uutisen. Suomi-koriksen kaikkien aikojen valmentajiin lukeutuva moninkertainen Suomen mestari, maajoukkuevalmentaja ja suomalaisen koripallovalmennuksen kehittäjä Eero Saarinen (1947-2025) on nukkunut pois.

Näytä lisää vastaavia