15.6.2022 08:54 Susiladies kohtaa Portugalin keskiviikkona 15. ja torstaina 16. kesäkuuta Viana do Castelossa pelattavissa vierasotteluissa. Susiladies on lähtenyt Portugaliin nuorella kokoonpanolla, jossa on peräti neljä ensikertalaista. Päävalmentajana näissä kahdessa ottelussa toimii Niko Hellman.
Veera Pirttinen kipparoi Susiladiesin nuorta kokoonpanoa Portugalia vastaan. Kuva: Ville Vuorinen.
Hellman toimii Portugalissa päävalmentajana, koska Pekka Salminen on 20-vuotiaiden naisten maajoukkueen mukana valmistautumassa A-divisioonan EM-kisoihin.
Susiladies on ehtinyt treenata reilun viikon, kun kesäjakso alkoi viime viikon maanantaina 6.6. Urhea-hallissa.
– Olemme keskittyneet aloitteelliseen koko kentän pelaamiseen ja pyrkineet olemaan puolen kentän puolustuksessa erittäin aggressiivisia pallollista pelaajaa vastaan. Ajatuksena on sillä saada vastustajan hyökkäyspelaaminen pois rytmistä, Hellman aloittaa.
– Silloin kun onnistumme puolustuksessa, niin meillä on mahdollisuus päästä juoksemaan kenttään. Siinä meidän hyökkäyspelaamisen keskittyminen on tähän mennessä ollut. Meillä on ollut ennen näitä pelejä vain viikko harjoitusaikaa, joten hirveästi emme ole ehtineet lyödä asioita sisään. Tärkeimpänä tavoitteena on päästä kansainvälisten otteluiden pelitempoon käsiksi.
Susiladiesin 14 pelaajan kokoonpano on nuori ja sisältää paljon pelaajia, jotka hakevat vielä lopullista läpimurtoaan naisten maajoukkueessa. Otteluihin lähdetään 12 pelaajan kokoonpanoilla.
Eniten naisten maajoukkuekokemusta edustavat Helmi Tulonen (23 ottelua), Veera Pirttinen (19) ja Roosa Lehtoranta (18). Alle kymmenen pelin kokemuksella peleihin lähtevät Marianne Kalin (9), Sara Bejedi (7), Ebba Pekonen (6), Silja Viita (6), Lotta Vesiluoma (6), Kaisa Kuisma (2) ja Magdalene Agyei (2). Ensiesiintymistään naisten maajoukkueessa kärkkyvät Ninni Salmi, Elina Oravakangas, Lotta Hämäläinen ja Roosa Kosonen.
Kuisma ja Hämäläinen kutsuttiin mukaan uusina pelaajina juuri ennen leirityksen alkua.
Molemmat ottelut Suomen aikaa. Ottelut ovat nähtävissä suorina lähetyksinä Portugalin koripalloliiton tv-kanavalta.
HUOM: Ennakkotiedoista poiketen suoralähetys on maksullinen ja vaatii portugalilaisen veronumeron.
Nimi | Syntymävuosi | Pituus | Seura 2021-22 |
AGYEI Magdalene | 1999 | 177 | Torpan Pojat |
BEJEDI Sara | 2000 | 166 | Florida State (NCAA) |
HÄMÄLÄINEN Lotta | 1996 | 174 | Catz |
KALIN Marianne | 1997 | 186 | Bembibre (ESP) |
KOSONEN Roosa | 2000 | 183 | Forssan Alku |
KUISMA Kaisa | 1994 | 180 | Kouvottaret |
LEHTORANTA Roosa | 1997 | 176 | Peli-Karhut |
ORAVAKANGAS Elina | 1998 | 177 | Peli-Karhut |
PEKONEN Ebba | 2001 | 172 | Maresme (ESP) |
PIRTTINEN Veera | 1997 | 180 | Piestanske Cajky (SVK) |
SALMI Ninni | 1996 | 185 | Forssan Alku |
TULONEN Helmi | 1998 | 189 | Carugate (ITA) |
VESILUOMA Lotta | 1997 | 172 | Espoo Basket Team |
VIITA Silja | 2001 | 185 | Eos Lund IK (SWE) |
Kesällä käynnistyneen Rohkaisijat-hankkeen keskeinen viesti lapsille ja nuorille on, että että he eivät ole yksin. Nyt 100 nopeinta vanhempaa voi pyytää lapselleen henkilökohtaisen rohkaisun Susijengin tai Susiladiesin tähdeltä.
Lotta-Maj Lahtinen pelaa jo kolmatta kauttaan Espanjan kovassa LF Endesassa. Täksi kaudeksi hän siirtyi Araskin joukkueeseen ja on aloittanut kauden erinomaisesti.
Seuraavaksi parrasvaloihin astuu Susiladies, jolla on tähtäimessä EM-kotikisat 2027. Valmistautuminen kotikisoihin alkaa nyt, kun Susiladiesin EM-karsintojen kotiavauksessa on vastassa Ruotsi.
Euroturnaukset saatiin käyntiin viime viikolla ja Awak Kuierin Galatasaray aloitti maukkaalla voitolla. Viikolla nähtiin useita muitakin kovia suorituksia Susiladies-pelaajilta.
Koripalloliiton tilastopalvelu toimii kaudella 2025–2026 viime kauden tavoin. Vuosikymmenien aikana kerätty historiadata ei vielä yhdisty kuluvan kauden tilastoihin, mutta aineisto on tallessa ja kehitystyö jatkuu.
Elina Koskimies siirtyi yhden Suomessa vietetyn kauden jälkeen takaisin ulkomaille palaten tuttuun maahan Saksaan. Seura on kuitenkin uusi, kun hän teki sopimuksen Saarlouis Royalsin kanssa.
Klaukkalan NMKY:n kasvatti Magdalene Agyei, 26, on tehnyt uransa ensimmäisen sopimuksen ulkomaille. Kolminkertainen naisten Korisliigan vuoden puolustuspelaaja pelaa ensi kaudella Espanjan kakkossarjan, LF Challengen, Nou Bàsquet Femení Castellóssa.
Saksassa pidettävät kesäuniversiadit päättyivät Suomen naisten universiadijoukkueen osalta 8. sijaan. Tshekki onnistui vetämään päätösottelussa pidemmän korren loppunumeroin 60-70 (36-20).
Suomen naisten universiadijoukkue hävisi Saksassa pelattavissa kesäuniversiadeissa Portugalille 51-65 (26-39). Suomi pelaa ylihuomenna Tshekkiä vastaan sijoista 7-8.
Saksassa pelattavissa kesäuniversiadeissa Suomi hävisi puolivälierissä Yhdysvalloille 62-77 (27-37). Suomelta jäi tappion vuoksi mitalipelit sivuun, mutta joukkue pelaa vielä sijoista 5-8.