2.8.2024 11:26 Miesten Korisliigaan valmistautuva Bisons Loimaa on täydentänyt takakenttäänsä yhdysvaltalaisella Symir Torrencella. 23-vuotias Torrence aloittaa ammattilaisuransa Loimaalta pelattuaan viisi kautta Yhdysvaltojen yliopistosarja NCAA:ssa.

191-senttinen ja 88-kiloinen Torrence on kotoisin Vermontin osavaltiosta. Yliopistouransa nuori takamies aloitti kovatasoisessa Marquetten yliopistossa, jossa kaksi ensimmäistä kautta vierähtivät noin 12 peliminuutin keskiarvolla. Seuraavat kaksi vuotta menivät niin ikään kovassa Syracusen yliopistossa. Vastuu jäi kuitenkin liki täsmälleen samaan kuin Marquettessa, eikä Torrence päässyt todistamaan taitojaan isommalla vastuulla.
Viimeinen ja viides kausi yliopistossa toi kuitenkin kaivatun näytönpaikan Binghamtonin joukkueessa. 21 kertaa joukkueen aloitusviisikossa ollut Torrence kirjautti keskimäärin 32 minuuttia ottelua kohden. Tilastoriviin kirjattiin keskimäärin kahdeksan pistettä ottelua kohden. Silmiin pistävää on kuitenkin Torrencen syöttökeskiarvo. Loimaalle saapuva takamies kirjautti koko NCAA:n viidenneksi parhaimman syöttökeskiarvon jakaessaan palloa koriin johtavasti keskimäärin 7,2 kertaa ottelua kohti.
Torrence on takamieheksi myös vahva levypallopelaaja, sillä käsiin tarttui viimeisenä yliopistovuotena keskimäärin kuusi levypalloa ottelua kohti. Pisteitä puolestaan syntyi keskimäärin kahdeksan ottelua kohden. Monipuolisen pelaajan vahvuuksiin erinomaisen syöttötaidon lisäksi lukeutuu myös korille ajaminen, sekä viimeistely korin läheisyydestä.
Bisonsin tulevan kauden pääkäskijä Konsta Mastomäki kertoo seuran verkkosivuilla nuoren miehen löytyneen muutaman mutkan kautta.
– Saamme Loimaalle pelaajan, joka tykkää pistää palloa liikkeelle ja on erittäin aktiivinen molemmissa päissä kenttää. Symir löytyi parin mutkan kautta, mutta saatuamme yhteyden pelaajaan olimme vakuuttuneita hänen suhteen. Viimeinen vuosi meni isolla pallollisella vastuulla Binghamtonissa ja isoa vastuuta kaavailemme hänelle myös meidän kanssamme. Kovien koulujen kautta kulkeneesta pelaajasta saamme hyökkäyspäähämme hyvän moottorin ja pallonliikkeen kautta pelimme tulisi näyttää iloiselta ja yhtenäiseltä joukkuepeliltä.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Ruudussa kauden mittaan nähty Hang Time -sarja Korisliiga-pelaajista on tuonut jälleen ihastuttavat persoonat lähemmäksi kannattajia. Nyt on aika äänestää jo kuudennen tuotantokauden paras jakso.
Lauantaina alkava miesten Korisliigan finaalisarja Salon Vilppaan ja Kataja-Basketin välillä tuomitaan seitsemän erotuomarin voimin.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Bisons on kiinnittänyt Michael Poundsin uudeksi päävalmentajakseen. Sopimus kattaa kauden 2026-27 ja se sisältää option kaudesta 2027-28. Pounds saapuu Loimaalle KTP-Basketin apuvalmentajan paikalta.
Tapiolan Hongan Korisliiga-miehistö on aloittanut valmistautumisen Korisliiga-kauteen 2026-27. Joukkue on solmimassa tukun pelaajasopimuksia ja ensimmäisenä signauksena on takapelaajan paikalle Tapiolan Hongan oma kasvatti Lauri Kallio (188cm).
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.