Tammikuun kuukauden pelaaja Saana Kujala: ’’Olen erittäin ylpeä siitä, miten olemme joukkueena pelanneet’’

23.2.2024 10:00 Saana Kujala valittiin tammikuussa kuukauden pelaajaksi. Kujalan johdolla Pyrintö nappasi kuukauden aikana kolme voittoa.

Saana Kujala on lukeutunut tällä kaudella sarjan parhaimmistoon. Kuva: Ville Vuorinen

Tammikuussa pelaajan tilastot olivat hurjaa luettavaa. Hänelle kirjattiin keskimäärin 25,3 pistettä, 8,5 levypalloa ja 2,3 syöttöä ottelua kohden.

- Koen, että olen isomman roolin ansiosta mennyt eteenpäin jokaisella pelin osa-alueella. Kaikessa voi kuitenkin edelleen kehittyä. Suurimpana kehityskohteena ovat puolustuspään asiat, Kujala sanoo.

21-vuotias pelaaja on ollut iskussa läpi kauden ja on ollut yksi sarjan parhaista pelaajista. Koko kauden keskiarvoiksi hän on kirjauttanut 18,4 pistettä, 7,4 levypalloa ja 2,4 koriin johtanutta syöttöä. Kujala onkin ollut sarjan paras kotimainen korintekijä ja henkilökotaiset tilastot ovat parantuneet huimasti.

- Kausi on tähän mennessä ollut erittäin onnistunut niin henkilökohtaisesti kuin joukkueenkin osalta. Totta kai myös huonot päivät kuuluvat urheiluun, mutta olen ollut erittäin tyytyväinen tähän mennessä.

Pyrintö löytyy tällä hetkellä sarjan kolmannelta sijalta. Voittoja joukkueelle on kertynyt 12 kappaletta. Joukkue ylsi myös Suomen Cupissa neljän parhaan joukkoon.

- Olen erittäin ylpeä siitä, miten olemme joukkueena pelanneet. Pelimme on kehittynyt paljon kauden aikana, vaikka muutoksia joukkueessamme on tapahtunut paljon. Olemme osoittaneet henkistä kovuutta muutoksien ja vaikeuksien sattuessa. On ilo pelata joukkueessa, jossa kaikki tekevät töitä yhteisten tavoitteiden eteen. Se näkyy myös pelaamisessamme tällä hetkellä, Kujala sanoo.

Pyrintö pelasi jo viime kaudella erittäin hyvän kauden. Tälle kaudelle joukkueen tavoitteena mitali.

- Tavoittelemme mitalia. Tiedämme ettei se tule helpolla tule. Tämänhetkisenä tavoitteena on saada pelimme sille tasolle, että pystymme voittamaan tärkeitä pelejä pudotuspelien alkaessa. Mennään peli kerrallaan ja pyritään kehittämään peliämme peli peliltä.

Tampere on tunnettu urheilukaupunki ja Pyrintö on perinteikäs seura. Hyvinkään Pontevan kasvatti onkin viihtynyt Tampereella hyvin.

- Pyrintö on ympäristönä sopinut minulle erittäin hyvin. Suurin syy siihen on ihanat ihmiset seuran ympärillä ja joukkueen sisällä. Koen, että Pyrinnössä on helppo yhdistää pelaaminen ja opiskelu/työ. Se on erittäin tärkeää naispelaajalle. Pyrintö on tuntunut koko ajan kodilta ja olen nauttinut pelaamisesta.

Myös kaupungin sijainti on ollut pelaajalle suotuisa. Ja ensi kauden suhteen suunnitelmat ovat selvillä.

- Olen viihtynyt kaupungissa erittäin hyvin. Tampereelta on helpot yhteydet kotiin sukulaisten ja kavereiden luokse, mikä helpottaa elämää paljon. Olen iloinen siitä, että seura halusi pitää minut täällä myös ensi kaudella ja saan jatkaa pelaamista Pyrinnössä, Kujala päättää.

Henkilöt

 
17.4.2024 20:26 Naisten Korisliiga

ToPo avasi finaalisarjan murskavoitolla

ToPo siirtyi Naisten Korisliigan finaaleissa johtoon. Töölön Kisahallissa Peli-Karhut jäi joukkueen jalkoihin 98-52.

17.4.2024 12:14 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan finaalit monikameratuotantona ja selostettuna Ruudussa

Taistelu naisten Suomen mestaruudesta käynnistyy keskiviikkona Torpan Poikien kotikentällä Helsingissä. Kaikki finaaliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelusta. Ottelut tuotetaan monikameratuotantona ja selostettuna.

16.4.2024 19:00 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peli-Karhut taistelevat Suomen mestaruudesta

Viime kaudella mestaruuden ratkaisseet ToPo ja PeKa kohtaavat tänäkin vuonna Naisten Korisliigan finaaleissa. Finaalit alkavat keskiviikkona ja mestaruuteen vaaditaan kolme voittoa.

12.4.2024 20:37 Naisten Korisliiga

ToPo ja Peka pelaavat Suomen mestaruudesta

Naisten Korisliigan finalistit ovat selvillä. Finaalipaikat ratkesivat, kun ToPo ja PeKa hakivat voitot illan otteluissa vieraskentiltä.

9.4.2024 21:29 Naisten Korisliiga

ToPo ja PeKa voiton päässä finaaleista

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin kolmannet ottelut. Illan voittajilla ToPo:lla ja Peli-Karhuilla on mahdollisuus edetä finaaleihin perjantaina.

6.4.2024 20:19 Naisten Korisliiga

Kouvottaret ja FoA tasoittivat välieräsarjat

Naisten Korisliigan välierissä pelattiin toiset ottelut. Kotijoukkueet olivat jälleen vahvempia, kun Kouvottaret ja FoA avasivat voittotilinsä välierissä.

3.4.2024 21:30 Naisten Korisliiga

Kotijoukkueille voitot välieräavauksissa

Naisten Korisliigan välierät käynnistyivät kotijoukkueiden voitoilla. ToPo ja PeKa siirtyivät ottelusarjoissaan johtoon.

3.4.2024 12:35 Naisten Korisliiga

Kouvottaret hienoon kevätlentoon johdattanut Shaiquel McGruder maaliskuun kuukauden pelaaja

Upeaa kevättä pelaavan Kouvottarien Shaiquel McGruder on valittu naisten Korisliigan maaliskuun kuukauden pelaajaksi.

3.4.2024 09:14 Naisten Korisliiga

ToPo saa vastaansa Kouvottaret – PeKa ja FoA taistelevat toisesta finaalipaikasta

Naisten Korisliigan välierät alkavat tänään Helsingissä ja Kotkassa. Finaalipaikkaan vaaditaan kolme voittoa.

1.4.2024 19:12 Naisten Korisliiga

FoA nappasi välieräpaikan huimalla heittopelillä

Naisten Korisliigan neljä parasta joukkuetta on selvillä. Viimeisenä joukkueena välieriin paineli FoA, joka kaatoi vieraskentällä Pyrinnön 104-80 ja vei ottelusarjan 3-2.

Näytä lisää vastaavia