8.8.2023 14:54 Taru Tuukkanen aloittaa kolmannen kautensa Torpan Pojissa. Viime kaudella Tuukkanen oli voittamassa SM-hopeaa sekä Suomen Cupin mestaruutta.

Taru Tuukkasen huima ura jatkuu. Kuva: Ville Vuorinen
Viime kaudella Tuukkanen tilastoi ToPolle keskimäärin 9 pistettä, 9,3 levypalloa ja 4,4 koriin johtanutta syöttöä ottelua kohden.
- Jos päätös jatkaa ennen viime kautta vaati koko kesän ja jengin vahvan houkuttelun, niin tänä vuonna päätös syntyi hyvin nopeasti kauden loppumisen jälkeen. Tajusin, ettei sarjasijotuksella ole mitään merkitystä lopettamispäätöksen kanssa. Saavutettiin historiallinen lopputulos ToPolle, mutta fiilis omasta pelaamisesta ei ollut hyvä. Koin, etten ollut tehnyt tarpeeksi duunia oman pelaamisen eteen edellisen kesän ja kauden aikana. En halunnut lopettaa pitkää uraa henkilökohtaisella tasolla uran huonoimpaan kauteen, joka vielä kaiken kukkuraksi päättyi hyvin ikävällä tavalla, Tuukkanen kommentoi seuran tiedotteessa.
Tuukkasen palkintokaapista löytyy SM-kullan lisäksi viisi hopeaa ja kolme pronssimitalia. Kauden 2016-17 päätteeksi Tuukkanen valittiin Vuoden pelaajaksi sekä finaalien arvokkaimmaksi. 165 naisten maaottelua pelannut Tuukkanen vietti Xavier-yliopistovuosien jälkeen suurimman osan ammattilaisurastaan Espanjassa, jossa hänelle kertyi maan pääsarjassa, Liga Femeninassa, peräti 208 ottelua yhdeksän kauden aikana.
- Taru oli aikaisessa vaiheessa jo halukas jatkamaan ja valmistautuminen kesällä on ollut hyvä. Olen varma, että Taru on valmis, kun kausi alkaa ja todella tärkeä osa joukkuetta. Muutan vähän hyökkäystä ja Taru tullaan näkemään myös vähän uudessa roolissa, joukkueen GM Jussi Syrjänen taustoittaa.
Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.
Torpan Pojat on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen Carmen Tyson-Thomasin kanssa. ToPon naisten joukkue on Naisten Korisliigassa tällä hetkellä seitsemäntenä, kun runkosarjaa on jäljellä neljä ottelua.
Viimeiset neljä kautta Hongan naisten joukkueen apuvalmentajana ja naisten I divisioona -joukkueen sekä U19-tyttöjen päävalmentajana toiminut Reetta Piipari siirtyy tulevalle pelikaudelle 2026-27 naisten Korisliiga-joukkueen päävalmentajaksi.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Illan voittajia olivat BC Nokia, Pyrintö, ViVe ja EBT.
Pyrintö on solminut loppukauden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Bryanne ”Bree” Olsonin kanssa. Vuonna 1999 syntynyt, 180-senttinen takapelaaja pelasi yliopistovuosien jälkeen kauden 2023-24 Ranskassa NF3-sarjan Etoile Riez Vie Basketissa 16,9 pisteen ja 10,2 levypallon keskiarvolla.
Naisten Korisliigassa pelattiin sunnuntaina yksi ottelu, jossa Honka sai vieraakseen Vimpelin Vedon. Vierasjoukkue meni ottelussa menojaan ja vei sarjapisteet mukanaan. Ottelu päättyi 94–74.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina kaksi ottelua. Illan voittajia olivat Peli-Karhut ja BC Nokia.
Naisten Korisliigan perjantain ainoassa ottelussa HBA-Märsky sai vieraakseen paikallisvastustaja ToPo:n. Ottelu päättyi Märskyn voittoon 71-64 ja se kaatoi ToPo:n kolmannen kerran tällä kaudella.
Naisten Korisliigassa pelattiin lauantaina neljä ottelua. Voittoihin ylsivät Pyrintö, PeKa, BC Nokia ja EBT.
Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Tapiolan Hongan Tess Barnesille yhden ottelun kilpailukiellon.