18.8.2010 Korisliigan Salon Vilppaan kokoonpano liigakaudelle 2010/11 on valmis. Uusimpana pelaajana "Viikinkeihin" liittyy 23-vuotias, 195-senttinen amerikkalainen laitahyökkääjä Theron Wilson.

- Vaihtoehtoja oli vielä viikonloppuna useita, mutta lopulta valinta oli helppo. Olimme kiinnostuneita Wilsonista jo kesäkuussa, mutta hintapolitiikka ei ollut meidän kannaltamme kohdallaan. Tilanteet muuttuvat elokuussa kuitenkin nopeasti, selvittää Vilppaan päävalmentaja Kimmo Vyyryläinen tuoreimman värväyksen taustoja.
Wilson valmistui keväällä 2009 Bradleyn yliopistosta, jonka paidassa hänet valittiin kauden 2008/09 Missouri Valley-konferenssin parhaaksi pelaajaksi. Wilson viimeisteli viimeisellä NCAA-kaudellaan 14,0 pistettä, 7,3 levypalloa ja 1,8 riistoa 30 minuutissa ottelua kohden.
- Wilson on kokoisekseen erinomainen levypallopelaaja, ja ahkera kaivamaan myös hyökkäyslevypalloja. Hän oli koko konferenssinsa kolmonen levypallotilastossa, jonka lisäksi hänen röyhkeydestään ja taistelutahdostaan kertoo se, että hän oli viimeisellä yliopistokaudellaan 251 kertaa vapariviivalla, taustoittaa Vyyryläinen.
Viime kaudella Wilson aloitti ammattilaisuransa Ukrainan Superliigassa Gryfony Symferopil -joukkueessa. Kausi päättyi kuitenkin Wilsonin osalta helmikuussa. Wilson urakoi Ukrainassa 12,8 pistettä ja 6,4 levypalloa ottelua kohden.
Wilsonin lisäksi Vilppaassa pelaavat kaudella 2010/11 DiJuan Harris, Cory Cooperwood, Jussi Savolainen, Matti Nuutinen, Samu Kaaresvirta, Tuomas Tenkanen, Riku Ahonen, Sami Himberg, Lauri Tiainen, Tommi Huolila, Jukka Kataja, Roope Ahonen sekä Ilmari Kallio.
Päävalmentaja Vyyryläistä avustavat valmennusosastolla Tommi Sainio (apuvalmentaja), Ville Salmi (fysiikkavalmentaja), Vesa Sormunen (mentaalivalmentaja), Keijo Poutiainen (joukkueenjohtaja), Petri Koskinen (huoltaja) sekä Timo Lammi (fysioterapeutti).
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.
Helsinki Seagullsin ja Kataja Basketin ensimmäinen kohtaaminen päättyi Seagullsin voittoon.