8.6.2023 11:01 Murphyn koripalloilevan veljessarjan kuopus, Tomas, teki ensiesiintymisensä Suomi-paidassa kesällä 2016 alle 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisoissa Helsingissä. Murphyn, 204 cm ja 25 vuotta, viime vuodet ovat olleet vuoristorataa, mutta mies on nyt iskussa, motivoitunut ja valmis kiskomaan jälleen susipaidan päälleen maajoukkueympäristössä.
Tomas Murphy on valmis pukemaan Susi-paidan päälleen jälleen kerran. Kuva: Ville Vuorinen.
Nyt käynnistyneeseen maajoukkuekesään 2023 Tomas Murphy sai lentävän lähdön, kun hänen yliopistojoukkueensa Nova Southern Sharks voitti Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:n kakkostasolla kaikki 36 pelaamaansa ottelua ja päätti kauden valtakunnalliseen mestaruuteen.
- Viime kausi oli aivan uskomaton. Nova Southern oli rehellisesti paras joukkue ja paras ihmisjoukko, jossa olen koskaan saanut olla osallisena – ja olen sentään saanut olla mukana monessa upeassa jengissä. Keskinäinen kunnioituksemme oli aivan omaa luokkaansa ja olimme kuin perhe, Tomas hymyilee.
NCAA:n toiseksi korkeimmalla sarjatasolla pelaa yhteensä runsaat 300 joukkuetta ja liiga tuottaa tämän tästä pelaajia NBA:han asti – heistä tuoreimpina esimerkkeinä NBA-finalisti Miami Heatin Haywood Highsmith tai Boston Celticsin Derrick White, unohtamatta historiankirjoista tuttuja Ben Wallacea, George Gerviniä ja Earl Monroeta.
Murphyn tehtävä Nova Southernin kakkosdivisioonan mestaruusjoukkueessa oli tuoda energiaa ja kovuutta penkiltä. Hän veti kauden aikana joukkueensa pelipaidan ylleen 27 ottelussa ja uurasti 9,7 minuuttia ottelua kohden 4,6 pisteen ja 2,4 levypallon keskiarvoin.
- Vaikka pelasimmekin NCAA:n kakkostasolla, väitän, että tämä jengi oli yhtä hyvä kuin kaikki ykköstason NCAA-jengit, joissa olen itse pelannut, hän toteaa.
- Joukkueestamme siirtyi mestaruuden jälkeen pelaajia ykköstasolle Georgiaan, Charlestoniin, Memphisiin ja Samfordiin ja pari kaveria lähti ammattilaisiksi. Meillä oli lahjakas, syvä ryhmä ja erinomainen valmentaja.
Loukkaantumisten suma toi henkistä kanttia
Päättynyt yliopistokausi oli Tomas Murphylle omanlaisensa työvoitto siksikin, että hän pelasi ensimmäisen kokonaisen pelikauden sitten 2018-19.
Murphy saapui NCAA:han korkeasti arvostettuna oman ikäluokkansa, 1998 syntyneiden, pelaajaprospektina ja hän pelasi kaksi erinomaista yliopistokautta Northeastern-yliopistossa. Syksyn 2019 loukkaantuminen toi kuitenkin takapakkia, ja siirryttyään Vermontin yliopistoon hän vietti kaksi kokonaista kautta sivussa ennen kuin lähti hakemaan lisää tuntumaa sarjaporrasta alempaa.
- Loukkaantumiset olivat vaikeita paikkoja ja minulla on ollut näiden vuosien aikana omat epäilyksen hetkeni, mutta vaikeuksien voittaminen tekee yleensä ihmisestä vahvemman, Murphy miettii.
- Tietenkin prosessi on pitkä eikä tapahdu hetkessä, mutta uskon, että olen niiden kokemusten ansiosta parempi koripalloilija ja parempi ihminen.
Tämänhetkistä kuntoaan Tomas Murphy kuvailee parhaakseen useampaan vuoteen. Suurimmat harppaukset hän on kertomansa mukaan tehnyt keväällä.
- Minun polkuni on ollut hieman erilainen, mutta kropassa tuntuu nyt hyvältä. Olen tullut jopa alkuvuoden aikana entistä vahvemmaksi, terveemmäksi, nopeammaksi. Muistan taas, millaista on olla täysikuntoinen koripalloilija, Murphy naurahtaa.
Murphy kuvailee olevansa pelityyliltään monipuolinen ja heittotaitoinen duunari.
- Pidän itseäni kenttää levittävänä vitospaikan pelaajana, joka osaa pelata myös nelospaikalla. Ylpeydenaiheitani ovat heittäminen, puolustaminen, levypallopeli. Haluan olla monipuolinen, taitava koripalloilija, joka on monella tavalla hyödyksi joukkueelleen.
Tähtäimessä tulevaisuus Susijengin kanssa
Murphyn veljessarja on ollut kiinteä osa suomalaista maajoukkuekoripallomaisemaa jo runsaan vuosikymmenen ajan.
Alex Murphy debytoi U20-maajoukkueessa kesällä 2012, Erik Murphy kiskoi Susijengin nutun ylleen ensimmäistä kertaa Bilbaon MM-kisakesänä 2014. Oman kaksivuotissyklinsä jälkeen Suomeen saapui Tomas, joka edusti Suomea 20-vuotiaiden miesten EM-kotikisoissa kesällä 2016 vasta 17-vuotiaana.
- Muistan ikuisesti jatkoaikamatsin Helsingin vanhassa jäähallissa Espanjaa vastaan, Tomas naurahtaa.
- Olin pelannut hyvin jatkoajalla ja nousin viime sekunnin layupiin. Heitto meni ohi, minua mielestäni rikottiin ja laskeuduin parketille selälleni. Näin melkein kuin hidastetussa filmissä, miten Lauri (Markkanen) leijaili muiden edestä korille ja tippasi ohiheittoni sisään. En tule koskaan unohtamaan sitä hetkeä ja kokemusta.
Tomasin seuraavaa maajoukkuekesää jouduttiin moninaisista syistä odottamaan seitsemän vuotta; tuli loukkaantumisten sarja, pandemia ja FIBA:n masinoima maajoukkuekalenterin muutos. Susijengi Rising Starsin leirillä on kuitenkin tässä kuussa nähty sähäkkä, monipuolinen Tomas.
- Ensimmäiset pari päivää toivuin aikaerosta ja keskityin henkilökohtaisiin treeneihin, juttelin vanhojen jengikavereiden kanssa. Lassi (Nikkarinen) oli samassa U20-jengissä ja on ollut kiva treenata taas hänen kanssaan. Tuon joukkueen pelaajista myös Remua (Raitanen) ja Lauria (Markkanen) on näkynyt hallilla.
Tällä hetkellä Tomas Murphy näkee itsensä kiinteänä osana Susijengin tulevia vuosia. Joukkue on nuorentunut merkittävästi parin vuoden sisään ja kilpailuasetelma on nuorelle, kehityskelpoiselle pelaajalle herkullinen.
- Nyt kesäkuun aikana tahdon viedä itseni treeneissä äärirajoille. Nyt, kun olen taas täysikuntoinen, tahdon näyttää itselleni ja muille, mistä minut on tehty, Tomas uhkuu.
- Tämän kesän päätavoitteeni on olla osa Kiinaan lähtevää universiadijoukkuetta ja voittaa pelejä siellä. Meillä on vahva, kilpailukykyinen jengi ja tulemme yllättämään monet. Siitä on hetki, kun olen viimeksi edustanut Suomea, mutta odotan olevani tiiviimpi osa jengiä lähitulevaisuudessa.
Tomas Murphy ja Susijengi Rising Stars kohtaa kotiturnauksessaan Helsingin URHEA-hallilla maanantaina 19.6. Latvian ja keskiviikkona 21.6. Viron. Turnauksen lipunmyyntiin täältä.
Susijengin pitkäaikainen luottopelaaja Sasu Salin, 32, on päätynyt vastuulliseen asemaan joukkueen kapteenin ominaisuudessa sen ensimmäisenä MM-kisakesänä yhdeksään vuoteen. Vaikean MM-alkulohkon jälkeen kapteeni uskoo, että Susijengillä on kaikki aseet kääntää kurssinsa ja päättää turnauksen alemman jatkosarjan ottelut voitokseen.
Vuosituhannen taitteessa syntyneistä Susijengin pelaajista Mikael Jantunen saavutti 50 maaottelun rajapyykin sunnuntaina Japania vastaan. Saksa-ottelussa vuorossa on Elias Valtonen, 24, joka Jantusen tavoin on nuoresta iästään huolimatta paaluttanut paikkansa Susijengin avainmiehistöön jo varhain.
Susijengin avainkalustoon pidemmän aikaa kuulunut Mikael Jantunen, 23, sai perjantaina ensituntumaa MM-kisojen tasosta ottelussa olympiapronssimitalisti Australiaa vastaan. Uransa 50. miesten maaottelun sunnuntaina pelaava Jantunen muistuttaa, mikä merkitys otteluilla maailman kovimpia maita vastaan on kehityksen kannalta.
Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.
Elämänsä ensimmäisiin MM-kisoihin valmistautuva Susijengin syömähammas Lauri Markkanen, 26, oli MM-avauksen aattona tyyni, leppoisa ja määrätietoinen. Australia tarjoaa perjantaina Susijengille maailmanluokan haasteen, mutta Markkanen luottaa omaan joukkueeseensa ja sen hyvään, tuttuun perustekemiseen.
Pelinrakentajansa Edon Maxhunin, 25, mukaan Susijengi haki vuoden takaisissa Prahan ja Berliinin EM-kisoissa ”positiivista kiukkua” joukkueeseen kohdistuneista epäilyistä ja päättikin kisansa parhaaseen tulokseen yli 50 vuoteen. Sama näyttämisen halu toimii Susijengin johtotähtenä myös perjantaina käynnistyvissä Aasian MM-kisoissa.
Kauan odotettu hetki on viimein käsillä ja Susijengi valmis nousemaan MM-kisakoneeseen pitkälle lennolle kohti Aasian MM-kisoja. Päävalmentaja Lassi Tuovin mukaan viime viikot antoivat lupaavia signaaleja Susijengin iskukyvystä ja joukkue lähtee Okinawalle nöyränä, mutta itsevarmana.
Kun Susijengi kukisti perjantaina Tampereen Nokia Areenan ennätysyleisön edessä Liettuan, pyöritti joukkueen hyökkäystä ennennäkemättömässä kunnossa viilettänyt Ilari Seppälä. Susijengin avainpelaajien joukkoon itsensä viime vuosina pelannut Seppälä uskoo olevansa tänä päivänä koripalloilijana parempi kuin koskaan.
Susijengien luottopelaajien joukkoon viime vuosina murtautuneelle Elias Valtoselle, 24, viime pelikausi oli haastava, mutta opettavainen. Satakuntalaislähtöinen Valtonen uskoo voivansa valjastaa pitkän kauden kokemukset käyttöönsä MM-kisakesän aikana ja kasvavansa entistäkin merkittävämpään rooliin Susijengissä.
Susijengin syömähammas Lauri Markkanen käynnisti kesänsä 24 pisteen henkilökohtaisella potilla hurmosvoitossa Liettuaa vastaan. Markkanen löysi omasta pelistään vielä runsaasti parantamisen varaa, mutta kehui vuolaasti sekä joukkuetovereitaan että Tampereen Nokia Areenan 13 054 -päistä ennätysyleisöä.
Pitkiä perinteitä jatketaan taas perjantai-iltana, kun Susijengi juoksee saalistamaan kesän avausotteluunsa Tampereen Delfin Basket -turnausyleisön edessä. Joukkueen pirkkalaispelinrakentaja Miro Little, 19, lupaa, että Susijengi tarjoaa kotikaupunkinsa yleisölle kunnon show’n.
Nousujohteinen kolmivuotinen Latviassa, syyskesän 2022 menestyksekkäät EM-kisat ja erinomainen syksy AEK Ateenassa ovat osoittaneet, että Alexander Madsen, 208 cm ja 28 v., kuuluu koripalloilijana Euroopan kärkitasolle. ”Mädi” uskoo, että alkaneen MM-kisakesän aikana hän pystyy ottamaan vielä suuremman harppauksen huippuaan koripalloilijana.
ToPo Juniorien kasvatti Henri Kantonen, 25, kohosi vuosi sitten polvivamman ikeestä Susijengin EM-kisajoukkueeseen ja loisti parrasvaloissa neljännesvälierävoitossa Kroatiasta. Kantonen kantoi EM-kisoista ammennetun itseluottamuksen Karhu Basketin paitaan Korisliigaan ja FIBA Europe Cupiin ja on nyt valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan.
Susijengin avainpelaajiin jo viiden vuoden ajan kuulunut Mikael Jantunen, 23, on kehittynyt viime vuosina harppauksin. Uutta roolia korintekijänä ottanut Jantunen väläytteli ratkaisuvalmiuttaan kesällä NBA:n kesäliigassa, jota hän piti silmiä avaavana kokemuksena. Jantunen uskoo, että niin hänen kuin Susijenginkin parhaat ajat ovat vielä edessä.
Syyskesällä 2022 Alex Murphy katsoi riemuissaan ja haikeana Susijengin menestyksekästä taivalta Prahan ja Berliinin EM-kisoissa. Heti kisojen jälkeen Murphy kävi Henrik Dettmannin kanssa pitkän keskustelun, jonka seurauksena hän on sitoutunut Susijengiin vahvemmin kuin koskaan ja odottaa MM-kisakesältä 2023 suuria.
Suomalainen koripalloyleisö sai kesän 2022 aikana esimakua siitä, mitä Olivier Nkamhoua voi Susijengiin tuoda. Viime kaudet Tennesseetä Yhdysvaltain yliopistoliiga NCAA:ssa edustanut 203-senttinen Helsingin NMKY:n kasvatti uskoo, että Susijengillä on mahdollisuudet yltää seuraavien vuosien aikana ennennäkemättömiin korkeuksiin.
Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi on urakoinut viikon päivät NBA-joukkue Utah Jazzin kesäliigajoukkueen valmennusjohdossa vierailevan valmentajan ominaisuudessa. Utahilaismedialle esitelty Tuovi keskusteli lehdistötilaisuudessaan muun muassa koripallon kehityksestä Suomessa, Lauri Markkasesta sekä Susijengin ja Utah Jazzin yhteistyöstä.
Sasu Salin, 32, pelasi jälleen vahvan kauden espanjalaisjoukkue Teneriffan riveissä. Vaikka kauteen mahtui kirveleviä tappiota, niin kokonaisanti oli plusmerkkinen.
Suomen Koripalloliiton valmennuksenjohtaja Henrik Dettmann seurasi Susijengi Rising Stars -leirityksen harjoitukset ja pelit paraatipaikaltaan kentän laidalta. Dettmann kertoo pitäneensä näkemästään ja toteaa leirityksen antaneen hyviä signaaleja Susijengin kesästä ja lähitulevaisuudesta. Myös ottelu MM-kisaisäntä Filippiinejä vastaan synnytti ajatuksia.
Vaikka Joel Mäntynen, 21, onkin tehnyt itsestään nimeä ennen kaikkea pisteidentekijänä, hän yllätti jopa itsensä kohotessaan viime kaudella Korisliigan parhaiden pistemiesten kategoriaan. Puhjettuaan kukkaan pääsarjatasolla Mäntynen hakee nyt uralleen seuraavaa nostetta. Susijengi Rising Stars -leiritys palvelee tässä kokonaisuudessa useampaa tarkoitusta.