Topias Kuukkanen KTP-Basketin paitaan

30.5.2019 08:53 KTP-Basket on tehnyt sopimuksen jyväskyläläistaustaisen Topias Kuukkasen kanssa. 27-vuotiaan Kuukkasen sopimus on mallia 1+1 ja jälkimmäisestä kaudesta on molemminpuolinen optio.

Kuukkanen on HoNsU:n kasvatti, jolla on kokemusta Korisliigasta kolmelta edelliseltä kaudelta. Hän oli saavuttamassa kahta SM-hopeaa Salon Vilppaan riveissä. Päättyneellä kaudella Kuukkanen pelasi Uudenkaupungin Korihaissa.

Vastuun kasvaessa Kuukkasen tilastot lähtivät kovaan nousuun. 38 Korisliiga-ottelussa Kuukkasen keskiarvot ottelua kohden olivat 8 pistettä ja 2,4 levypalloa.

- Hän oli alkukaudesta yksi sarjan parhaista pelaajista, toteaa KTP-Basketin päävalmentaja Tomi Kaminen seuran nettisivuilla.

Kauden edetessä Kuukkasen rooli muuttui, kun Pedro Monteiro korvasi Damion Danzlerin Korihaiden valmentajana.

En ollut enää pallon kanssa tekemässä valintoja, vaan lähinnä puolustin ja heitin suoraan syötöstä. Olen kuitenkin kauteen kokonaisuutena tyytyväinen, kertoo Kuukkanen Kymen Sanomien haastattelussa.

Kuukkasen ottelukohtainen piste-ennätys on viime kaudelta Ura Basket -ottelussa heitetyt 26 pistettä.

Asiat

 
26.9.2025 09:56 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Pyrinnön Riku Laine ei pelkää käsiensä likaamista – ”Olen kentän ulkopuolella rauhallinen ja hillitty tyyppi, mutta parketilla aivan muuta…”

Kaarinan barbaarina tunnettu laituri aloittelee Tampereen Pyrinnön kanssa uutta kautta kovan työn kautta. Edellinen oli haastava mutta nousujohteinen, joten sen päälle on hyvä rakentaa, vaikka kokoonpano onkin kokenut muutoksia.

25.9.2025 11:31 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Bisons Loimaan Vesa Heinonen johtaa kentällä esimerkillään ja rentoutuu vapaa-ajalla lavatansseissa – ”Tämä toinen intohimo aiheuttaa usein pientä naurua joukkuekavereissa”

Bisons Loimaan viime kausi oli pääosin positiivinen yllätys, mutta nopea putoaminen playoffeista kaivoi Vesa Heinosen mieltä. Nyt kapteeni avaa tarkemmin ajatuksiaan niin kentältä kuin sen ulkopuoleltakin.

20.9.2025 22:19 Mestarien liiga

Kauhajoki kaatui Juventus Utenalle – taival Mestareiden liigan karsinnassa katkesi

Kauhajokisten unelma Mestareiden liigan lohkovaiheesta päättyi lauantai-iltana Samokovissa, Bulgariassa. Liettualainen BC Juventus Utena osoittautui vahvemmaksi numeroin 103–89, ja vei näin paikan karsintojen seuraavalle kierrokselle.

19.9.2025 09:18 Korisliiga

Kauhajoki Mestarien liigan karsinnassa lauantaina

Kauhajoki kohtaa kolmivaiheisen karsinnan avauskierroksella liettualaisen Uniclub Bet Juventus Utenan lauantaina klo 18.45.

15.9.2025 10:05 Korisliiga

Ville Tahvanainen vahvistamaan Korihaita

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt lokakuun loppuun asti kestävän sopimuksen takamies Ville Tahvanaisen kanssa. Viime kaudella Portugalin pääsarjassa pelannut Tahvanainen tulee tekemään ensiesiintymisensä Korisliigassa.

13.9.2025 14:14 Pääjuttu

Korisliigan MVP Lassi Nikkarinen Espanjan Fuenlabradaan

Helsinki Seagullsin kahteen Korisliigan mestaruuteen viime vuosina johtanut helsinkiläislähtöinen ToPo Juniorien kasvatti Lassi Nikkarinen, 187 cm ja 28 v., on allekirjoittanut uransa ensimmäisen ulkomaiden ammattilaissopimuksen. Nikkarinen edustaa alkavalla kaudella Espanjan kakkosliigan kärkipäähän ennakoitua Fuenlabradaa.

7.9.2025 15:39 Korisliiga

Taye Donaldista Hongan tuorein kiinnitys

Yhdysvaltalaislaituri Taye Donald on liittynyt Tapiolan Hongan Korisliiga-joukkueeseen.

3.9.2025 10:06 Korisliiga

Justus Kilpinen Helsinki Seagullsiin

13 kautta Korisliiga-kokemusta kerännyt laituri täydentää lokkipaitojen riviä.

1.9.2025 13:18 Korisliiga

Hongalla kaksi uutta pelaajasopimusta: AJ Ferguson ja Elias Eerikinharju

Tapiolan Honka on lisännyt kokoonpanoonsa kaksi uutta pelaajaa.

1.9.2025 12:51 Korisliiga

Giannis Chatzinikolas matkustaa Kreikasta Tampereelle – Justice Smithin sopimus purettu

Tampereen Pyrintö on tehnyt pelaajasopimuksen heittävän takamiehen Giannis Chatzinikolasin kanssa. Lisäksi seura on purkanut toisen ulkomaalaisvahvistuksen Justice Smithin sopimuksen.

Näytä lisää vastaavia