6.2.2008 Helsinkiläinen ToPo vahvisti johtopaikkaansa Korisliigan keskiviikkokierroksella kotivoitolla Team Componentasta. ToPo kirjasi neljännen peräkkäisen voittonsa tuloksella 105-83 (48-43).
Componenta kärkkyi ToPon tuntumassa kolmannen jakson puoliväliin asti, jonka jälkeen ToPo alkoi kasvattaa suurimmillaan 23 pisteeseen kasvanutta johtoaan.
ToPon tasaisesta tehosta kertoo kuusi kaksinumeroisiin pisteisiin yltänyttä pelaajaa. Josh Gonner heitti piste-ennätyksensä 32, Panu Vertio ja Elias Kajander 14. Vertiollekin lukema on henkilökohtainen piste-ennätys.
Componentan tehokkaimpia olivat Chris Hester 22:lla ja Jerome Rogers 18 pisteellä.
Espoon Honka selviytyi odotettua helpommin Tampereen reissustaan, kun vaisusti pelannut Pyrintö taipui kotitappioon tuloksella 62-85 (23-40).
Pyrinnön pistetehtailu tyssäsi toisella neljänneksellä, jolloin se sai aikaan vain seitsemän pistettä. Honka pääsi tuolloin 17 pisteen johtoon, jota Pyrintö ei enää tavoittanut.
Pyrintö sortui ennen kaikkea kaukoheittopeliinsä, kun se osui kolmen pisteen kaaren takaa 14 heitolla vain kaksi kertaa.
Hongan tehoparin muodostivat 19 pistettä mieheen heittäneet Petteri Koponen ja Jukka Matinen.
- Jatkoimme siitä, mihin olemme jo kolmessa aiemmassa pelissämme pystyneet, eli pidimme hyvällä puolustuksella vastustajan alhaisissa lukemissa, kiteytti Koponen.
Pyrinnöstä pääsivät yli kuuden pisteen vain Damon Williams 21:llä ja Damien Dantzler 13 pisteellä.
Porvoon Tarmo ja KTP pelasivat Porvoossa niin tasaisen pelin kuin mitä sarjataulukkokin antoi odottaa. Samassa voittomäärässä olleista joukkueista KTP otti täpärän 88-89 (80-80, 43-42) -jatkoaikavoiton.
Steve Smith nosti neljännen jakson lopun vapaaheittopisteellään KTP:n jatkoajalle. Sama mies teki myös KTP:n voittokorin jatkoajan lopulla.
Smith keräsi KTP:lle 24 pistettä, ja Toni Ilmonen pisteen enemmän. Kotkalaisvoiton arvoa nosti joukkueen kuumeisen tehopelurin Jermaine Spiveyn puuttuminen.
Neljännen peräkkäisen tappion kärsineen Tarmon tehokkaimmaksi pääsi 21 pistettä ja 20 levypalloa haalinut Mark McCarroll. Anthony Bennett teki 20 pistettä.
Myös Kauhajoella pelattiin tasaisesti, kun kotijoukkue Karhu lihotti laihaa pistepussiaan 91-90 (47-40) -voitolla Uudenkaupungin Korihaista.
Korihait johti viimeisen neljänneksen alussa seitsemällä pisteellä, mutta Karhu tasoitti jakson puolivälissä. Viime sekunneilla Kyle Shiloh vei Korihait johtoon 88-90, mutta Eric Washington päätti kolmosellaan pelin kotijuhliin.
Washington teki 20 pistettä, Cedric McGowan 21 ja Darryl Hudson 22.
Shiloh oli Korihaiden tehokkain 23 pisteellä ennen 21 pisteen Darius Gloveria.
(STT – Koris.net)
Korisliigan täydelliset ottelutilastot sekä muita tilastoja löytyy Koripalloliiton tilastopalvelusta, www.basket.fi.
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.
Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.
Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.
Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.
Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.
Miesten Korisliigan viiden ottelun kierros sisälsi monta jännittävää vaihetta. Isoimpina käänteinä nähtiin, kun kentälle voittamattomana saapunut Salon Vilpas kärsi kauden ensimmäisen tappionsa ja Tapiolan Honka nousi viimeisellä hyökkäyksellään ohi Korihaista.