Valmennusuralle hypännyt Jamar Wilson kehittää osaamistaan 2-tason valmentajakoulutuksessa

14.3.2024 11:13 Susi Training Centerissä Lohjan Kisakalliossa kuuluu myöhään perjantai-iltana tossujen kirske ja pelin lomasta kuuluva esimerkillinen puhe pelaajien välillä. Kyseessä ei ole maajoukkue eikä seurajoukkue, vaan joukko valmentajia, jotka ovat kokoontuneet Lohjalle eri puolilta Suomea. Yksi heistä on vielä hiljattain treenannut samalla parketilla susilogo rinnassa.

2-tason valmentajakoulutuksen osallistujat ja kouluttajat Kisakalliossa helmikuussa.

Jamar Wilsonin, 40, huikea, NCAA:sta Euroopan huippusarjoihin ja Susijengiin kulkenut pelaajaura päättyi viime vuonna lonkkaleikkaukseen. Sen jälkeen hän ajatteli haluavansa tehdä jotain tyystin muuta kuin koripalloon liittyviä asioita ja keskittyikin hetken täysin IT-alaan, jota oli opiskellut pelaamisen ohessa. Hyvin nopeasti kahden lapsen isän tie vei kuitenkin viikonloppuisin koristreeneihin ja juniorivalmentajaksi. 

– En ollut koskaan mieltänyt itseäni valmentajatyypiksi, mutta aloin kaivata korista. Identiteettini on aina rakentunut koripallon kautta, ja valmentaminen tuntui sopivalta tavalta palvella yhteisöä, joka on antanut minulle niin paljon. Entisenä pelaajana minulla on mahdollisuus olla hyvin samaistuttava valmentaja. 

Nyt Wilson kuuluu miesten 1. divisioonan kärkikahinoissa tukevasti seisovan Tapiolan Hongan joukkueen valmennustiimiin. Joukkueen ykköstavoite on nousta Korisliigaan. 

– Nuoren joukkueen valmentaminen on ollut superhauskaa, ja opin todella paljon ”aidan tällä puolella”. Koulutus on aina ollut minulle todella tärkeää, ja 2-tason valmentajakoulutus oli minulle paras tapa kehittää itseäni valmentajana ja näyttää, että olen tosissani asian kanssa. Valmentajakoulutusjärjestelmä on Suomessa erittäin hyvä, Wilson kiittelee. 

”Olemme kaikki täällä oppimassa” 

Räjähtävistä pelisuorituksista ja ikipositiivisesta asenteesta tunnettu takamies korostaa valmentajaroolissa verkostoitumisen ja vertaistuen merkitystä. 

– Kurssin parasta antia ovat olleet keskustelut muiden valmentajien kanssa. Olemme puhuneet paljon esimerkiksi sitä, miten työskennellä eri taustoista tulevien pelaajien kanssa. Me valmentajatkin tulemme kaikki hyvin erilaisista lähtökohdista ja meillä on omat ammattimme ja vahvuutemme koripallon ulkopuolella. Olemme kuitenkin kaikki täällä oppimassa. Koen saavan paljon hyötyä siitä, ja valmentaja ajatusmaailma istuu hyvin ajatteluuni.  

Yhdysvalloissa Bronxissa varttunut Wilson on käynyt läpi amerikkalaisen koripallomankelin ja elänyt ammattikoripalloilijan arkea Suomessa ja Euroopassa. Mitä vahvuuksia hän näkee valmennuskulttuurissa rapakon eri puolilla?   

– Rakastan Suomen hyvin järjestelmällistä lähestymistä. Yhdysvalloissa vallitseva kapitalistinen ajattelu tuo tekemiseen paljon vapautta ja vähemmän struktuuria. Näkisin, että molempia tarvitaan, jotta voidaan luoda ympäristö, jossa pelaajat harjoittelevat myös omillaan ja ovat motivoituneita kehittymään – ei pelkästään joukkueharjoituksiin nojaten. 

Tukea oman valmennusfilosofian kehittämiseen 

Koripalloliitto järjestää jatkuvasti erilaisia valmentajakoulutuksia. Viimeisten parin vuoden aikana niihin on osallistunut yhteensä lähes tuhat valmentajaa.

1-tason valmentajakoulutuksissa on mahdollista suorittaa koripallovalmentajan perusopinnot. Näitä koulutuksia pidetään vuosittain kymmenkunta eri paikkakunnilla ympäri Suomea. 2-tason valmentajakoulutuksissa, joita järjestetään kaksi kertaa vuodessa, sukelletaan syvemmälle harjoituskokonaisuuksien suunnitteluun. Kolmas, syventävä taso sisältää koulutusjaksoja Suomessa ja ulkomailla. 3-tason opinnot johtavat huippukoripallovalmentajan tutkintoon, joka antaa valmiuksia toimia päävalmentajatehtävissä.  

– Valmentajien koulutuspolun ajatus on se, että annamme tukea valmentajan oman valmennusfilosofian kehittämiseen ja käynnistämme oppimisen prosesseja valmentajien ajattelussa, kertoo 2-tason valmentajakoulutuksia vetävä nuorten olympiavalmentaja Juha-Pekka Männistö Koripalloliitosta.  

– Meillä on koulutuksissa mukana sekä kokeneita että tuoreempia valmentajia, mutta myös esimerkiksi entisiä ammattipelaajia, jotka ovat lähteneet valmennuspolulle. Erilaiset lähtökohdat tekevät ryhmästä rikkaan ja ihmiset oppivat toisiltaan. Jokainen voi oppia uutta ja saada uutta sisältöä omaan valmennukseen. 

Seuraava 2-tason valmentajakoulutus starttaa 21.–24.3. Kisakallion urheiluopistolla. Vielä ehdit ilmoittautua mukaan!

Lisätietoa Koripalloliiton valmentajakoulutuksista 

Henkilöt

 
26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

8.1.2022 10:01 Pääjuttu

Suomaisvalmentajat loistavat Euroopassa – menestyksen takana tukku syitä

Kansallisia mestaruuksia, mitalisijoja ja kärkipaikkoja, kansainvälisten liigojen lopputurnauksia, maajoukkueiden päävalmentajapestejä – suomalaiset ammattivalmentajat ovat olleet kovaa valuuttaa Euroopan sarjoissa 2020-luvulla. Lassi Tuovi (Strasbourg), Tuomas Iisalo (Bonn) ja Anton Mirolybov (Gmunden) näkevät menestyksen taustalla ison tukun taustatekijöitä.

8.12.2012 Haastattelu

All Star –valmentajat: ”Eteenpäin mennään koko ajan”

Suomen lupaavimmat vuonna 1998 ja sen jälkeen syntyneet nuoret koripalloilijat kerääntyivät alkuviikolla Vierumäelle kauden toiselle All Star –leirille, joilla kartoitetaan paitsi kykyjä nuorten maajoukkuetoimintaan myös totutetaan pelaajia maajoukkueiden yhteiseen pelitapaan sekä maajoukkuetason harjoitteluun. All Star -päävalmentajat Harri Jokela (tytöt) ja Ville Tuominen (pojat) olivat leirin päätyttyä tyytyväisiä näkemäänsä.

20.12.2009 Haastattelu

15-vuotiaiden maajoukkueiden päävalmentajat haastattelussa

Suomen 15-vuotiaiden maajoukkueet toimivat nuorten maajoukkuevalmennuksessa niin sanottuina sisääntulomaajoukkueina, joiden tarkoitus on antaa pelaajille valmiuksia osallistua tulevina vuosina täysipainoiseen harjoitteluun maajoukkueurheilijana.

21.5.2026 14:03 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi siirtyy Saksassa Heidelbergin päävalmentajaksi

Kaksi viimeisintä kautta Noerdlingenin peräsimessä ollut kuusi jatkaa kaksivuotisella sopimuksella Heidelbergiin.

20.5.2026 18:57 Koripalloliitto

Joonas Iisalo Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavaksi

Joonas Iisalo aloittaa kesäkuussa Koripalloliiton pelaajakehitysvastaavana. Tehtävässä Iisalo vastaa suomalaisen pelaajapolun kokonaisvaltaisesta kehittämisestä yhdessä kaikkien pelaajapolulla toimivien kanssa sekä toimii osana miesten maajoukkueen valmennusryhmää.

20.5.2026 13:42 Pelaajat

Valtakunnallinen haku koripallon yläkoululeiritykseen lukuvuodelle 26–27 on nyt käynnissä

Suomen Olympiakomitean urheiluakatemiaohjelmaan kuuluvaa valtakunnallista yläkoululeiritystä järjestetään koripallon osalta Kisakallion, Varalan, Kuortaneen sekä Pajulahden urheiluopistoissa.

19.5.2026 14:35 Valmentajat

HKVT-kurssilta valmistui 18 valmentajaa, Leevi Valtanen priimukseksi

HKVT on Suomen Koripalloliiton valmentajille suunnatun peruskoulutuksen viimeinen kokonaisuus. Tällä kertaa kurssin priimukseksi selviytyi Leevi Valtanen.

16.5.2026 09:22 Valmentajat

SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen kokosi maajoukkue- ja All Stars -valmentajat Kisakallioon

Koripalloliiton SUSI-valmentajaverkoston kevättapaaminen järjestettiin 13.–14.5.2026 Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla. Tilaisuus kokosi yhteen alkavan kauden maajoukkueiden valmentajat sekä kaudella 2025 All Stars -toiminnassa mukana olleet valmentajat.

16.4.2026 15:48 Valmentajat

Koripalloliitto käynnistää toukokuussa uuden koulutusohjelman, Master Coach -verkoston

Verkosto on täydennyskoulutusohjelma HKVT:n suorittaneille valmentajille ja se korvaa aikaisemman JVV-ohjelman. Koulutus on kohdennettu ennen kaikkea niille valmentajille, jotka haluavat auttaa toisia valmentajia kehittymään paremmiksi mentoroinnin ja vertaispalautteen avulla. Koulutuksessa on vielä 6 vapaata paikkaa.

Näytä lisää vastaavia