Victor Iwuakor Bisonsin viimeinen palanen

2.8.2024 11:26 Bisons Loimaa on solminut yhden kauden mittaisen sopimuksen yhdysvaltalaisen Victor Iwuakorin kanssa. 24-vuotias Iwuakor saapuu Loimaalle aloittamaan ammattilaisuraansa vietettyään edelliset viisi kautta Yhdysvaltojen yliopistosarjassa NCAA:ssa.

Nigeriasta kotoisin oleva, mutta myös Yhdysvaltojen passin omaava 201-senttinen ja 102-kiloinen Iwuakor on urheilullinen pelaaja, jonka pääasialliset avut löytyvät puolustuspäästä. Isoksi mieheksi jalka liikkuu puolustussuuntaan ihailtavalla tavalla ja hyvin liikkuva pelaaja myös nousee korkealle tarvittaessa. Viimeisellä kaudellaan NCAA:ssa Southern Mississippin yliopistossa pelannut Iwuakor tilastoi huimat 2,3 torjuntaa ottelua kohden.

Kaksi ensimmäistä yliopistokautta Iwuakor vietti Oklahomassa. Kolmannen ja neljännen kauden hän pelasi kovassa UNLV:n yliopistossa. Vastuuta kertyi kasvavissa määrin, kun neljännellä kaudella UNLV:ssä Iwuakor pelasi keskimäärin 17 minuuttia ottelua kohden. Tilastoikseen Iwuakor tehtaili kolme pistettä ja neljä levypalloa ottelua kohti.

Viimeisellä kaudellaan Southern Mississippissä vastuu kasvoi runsaasti. Iwuakor aloitti 27 pelaamastaan 32 ottelusta joukkueen aloitusviisikossa ja peliaikaa kertyi runsaat 26 minuuttia ottelua kohden. Kymmenen pistettä ja kuusi levypalloa tilastoihin nikkaroinut Iwuakor siis pelasi yliopistossa viisi kautta, joka oli mahdollista koronaviruksen aikaan yliopistoissa pelanneille pelaajille.

Puolustuspään erikoismies

– Victor halusi viimeiselle kaudelleen isomman vastuun ja sen hän löysi Southern Mississippistä. Puolustuspäähän erikoistunut pelaaja, joka pystyy puolustamaan sekä kaarella että sisällä. Victor tulee meillä pelaamaan pelipaikkoja 4 ja 5 muodostaen Jeremiah Woodin kanssa mielenkiintoisen ja toisistaan hyvin erilaisen etukentän kaksikon. Viimeisellä kaudella myös kolmen pisteen heitto alkoi löytymään hyökkäyspään repertuaarista ja uskomme, että tämä osa-alue kehittyy ensi kauden aikana Victorin kanssa entisestään, Bisonsin päävalmentaja Konsta Mastomäki kertoo seuran uutisessa.

Bisonsin kokoonpano on tämän sopimuksen myötä valmis alkavaan Korisliiga-kauteen. Iwuakorin lisäksi Bisonsin paidassa nähdään Vesa Heinonen, Aapeli Alanen, Tevaun Kokko, Eemeli Hollo, Justus Kilpinen, Elias Pura, Kosmo Erola, Viont’e Daniels, Jeremiah Wood sekä Symir Torrence.

Loimaa Bisons

Asiat

 
12.6.2026 12:00 Korisliiga

Salon Vilpas koripallon Mestarien liigan karsintoihin

Toukokuussa seurahistorian toista Suomen mestaruutta juhlinut Salon Vilpas osallistuu tulevalla kaudella Mestarien liigan karsintoihin.

12.6.2026 09:59 Korisliiga

Aatu Kivimäki kolmivuotisella sopimuksella Karhu Basketiin

Viime vuosina mm. kaksi Slovakian mestaruutta voittanut ja Saksan Bundesliigaa pelannut Aatu Kivimäki, 186 cm ja 29 vuotta, palaa Suomeen ja Korisliigaan. Susijengin vahvuuteen kuuluva karkkilalaislähtöinen Kivimäki on solminut kolmivuotisen sopimuksen Korisliigan kestomenestyjä Karhu Basketin kanssa.

11.6.2026 13:40 Korisliiga

Eino Pällijeff ja Kouvot sopimukseen

Viime kauden Pällijeff pelasi AC Oulu Basketin riveissä ja oli joukkueineen taistelemassa I divisioona A:n finaaleissa noususta Korisliigaan. Oulun lisäksi Pällijeff on pelannut HBA:n ja JBA:n paidassa. Sopimus on malliltaan 1+1-vuotinen.

10.6.2026 20:35 Korisliiga

Pääsarjojen sarjalisenssit kaudelle 2026–2027 myönnetty: Keski-Suomi palaa liigakartalle – ennätysmäärä joukkueita pääsarjoissa

Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjalisenssit pelikaudelle 2026–2027. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä. Keski-Suomi palaa liigakartalle, kun Kipinä Basket nähdään Korisliigassa tulevalla kaudella. Kaikkiaan koriksen pääsarjoissa nähdään tulevalla kaudella ennätykselliset 65 joukkuetta.

8.6.2026 15:05 Korisliiga

Vilpas hurjana siirtomarkkinoilla: Mikael Aalto Saloon

Tuore Suomen mestari Salon Vilpas on kiinnittänyt viime vuosina sarjan ehdottomiin kärkipelaajiin kuuluneen Mikael Aallon 1+1-mallisella sopimuksella.

4.6.2026 09:26 Korisliiga

Tyeree Bryan Kauhajoelle, Cedric Latimer joukkueen valmennukseen

Uuden päävalmentaja Konsta Mastomäen johdolla Kauhajoen uudeksi pelaajaksi on rekrytoitu 23-vuotias, 196 senttinen ja 98 kiloinen Tyeree Bryan. Joukkueen apuvalmentajaksi saapuu Cedrid Latimer.

3.6.2026 09:59 Korisliiga

Korisliiga-legenda René Rougeau ja Seagulls jatkosopimukseen

Helsinki Seagulls on tehnyt yhden kauden mittaisen sopimuksen joukkueen monivuotisen kapteenin René Rougeaun kanssa. Korisliigassa huimat viisi mestaruutta voittanut yhdysvaltalaispeluri on edustanut Seagullsia jo kaudesta 2022-23 asti.

2.6.2026 09:05 Korisliiga

Max Besselink jatkaa Kataja Basketissa

Laitahyökkääjän viime kausi päättyi ikävästi loukkaantumiseen vasta kauden toisessa ottelussa. Jatkosopimus on kestoltaan yksivuotinen.

1.6.2026 19:00 Korisliiga

Vuoden pelaaja Samu Adler tekee muuttoa Indianaan mieli avoimena: ”En tiedä yhtään, mitä odottaa, mutta sillä mennään, mitä sieltä sanotaan”

Samu Adler pelasi alkukauden kuntoutumisestaan huolimatta loistavan loppukauden, voitti mestaruuden ja valittiin sekä finaalien parhaaksi pelaajaksi että Vuoden pelaajaksi. Syksyllä hän aloittaa NCAA-pelit Butlerin yliopistossa.

1.6.2026 12:15 Korisliiga

Simeon Stefanovic Vilppaan takakentälle

Tuore koripalloilun Suomen mestari Salon Vilpas on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen Simeon Stefanovicin kanssa. 188-senttinen takamies pelasi juniori-ikäisenä neljä vuotta Espanjassa ja ensimmäiset liigakokemukset tulivat viime kaudella Lapuan Kobrissa.

Näytä lisää vastaavia