21.5.2019 15:15 Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Kevään 2019 kiertueella järjestetään 19 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.
Turussa mukana tapahtumassa oli lähes 500 alakoululaista. Kuvat: Veera Sääski / Koripalloliitto
Turussa aurinko paistoi jo aamu kahdeksalta, kun kenttien pystytys käynnistettiin K-Citymarket Kupittaan pihaan ja hellesäästä saatiin nauttia koko pelipäivä. Turun tapahtuma järjestettiin Turun seudun urheiluakatemian, Turun liikuntapalvelukeskuksen ja K-Citymarket Kupittaan tiiviissä yhteistyössä.
Päivän aikana 10 kentällä pelasi yhteensä 78 joukkuetta ja kentänvalvojina otteluissa toimivat Turun seudun urheiluakatemian nuoria. Kaikkiaan vuoden hauskinta koulupäivää oli viettämässä lähes 500 alakoululaista, joilla riitti virtaa koko päiväksi.
Koululaiset saivat päivän alussa pelivinkkejä kokeneelta koristaiturilta, kun Salon Vilppaan Teemu Rannikko jakoi vinkkejä mm. siihen, miten pallo saadaan heitettyä koriin.
- Se on aika yksinkertaista. Tossa on semmonen rauta, minkä sisään se pallo pitää heittää. Keskittyy siihen heittämiseen ja muistaa käyttää myös jalkoja, vinkkasi Teemu Rannikko pelaajia heittämisen perusperiaatteista.
- Pitäkää hauskaa ja nauttikaa. Vielä 1.5 viikkoa koulua ja sitten alkaa kesäloma. Sit pallot mukaan ja tonne ulkokentille pelaa, kannusti Rannikko tapahtumassa mukana olleita koululaisia.
Turun seudun urheiluakatemia
Turun Seudun Urheiluakatemia on yksi Suomen urheiluakatemioista, jossa tehdään työtä mm. suomalaisen huippu-urheilumenestyksen parantamiseksi. Koripallo on yksi Turun seudun urheiluakatemian lajeista ja akatemian toiminnassa on mukana urheilijoita Turun seudun seuroista. Suomen Olympiakomitea myönsi Turun Seudun Urheiluakatemialle valtakunnallisen huippu-urheiluakatemia-statuksen vuonna 2008.
Tuhannet alakoululaiset pääsevät jälleen toukokuussa viettämään vuoden hauskinta koulupäivää. Pirkka Street Basket -kiertue ulottuu tänä keväänä Helsingistä aina Ouluun saakka 14 turnauksen voimin.
Suomen Koripalloliitto ja K-ryhmä ovat solmineet jatkosopimuksen vuonna 2015 alkaneelle yhteistyölle. Uusi sopimus kestää vuoteen 2025 saakka. Pirkka Street Basket -kiertueiden, Pirkka Pikkusudet koris-koulujen ja -riehojen ja maajoukkuenäkyvyyden lisäksi Susijengi ja Pirkka lähtevät mukaan myös K-Marketin kiusaamisvapaa vyöhyke -kampanjaan.
Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan yhteistyö jatkuu vahvana myös ensi vuonna, kun Pirkka Street Basket -kiertue kiertää jälleen ympäri Suomen keväällä ja syksyllä. Hae mukaan järjestämään vuoden hauskinta koulupäivää kevään tai syksyn kiertueelle!
Syksyn 2019 Pirkka Street Basket -kiertue kiersi elo-syyskuun vaihteessa ympäri Suomen ja vuoden hauskinta koulupäivää vietettiin kaikkiaan 14 pelipaikalla. Yhteensä mukana tapahtumissa liikkumassa oli 4250 koululaista.
Pirkka Street Basket 2019 on osa Suomen Koripalloliiton ja K-ryhmän päivittäistavaratoimialan Pikkusudet-yhteistyötä, jonka tavoitteena on edistää lasten liikunnallisuutta. Syksyn 2019 kiertueella järjestetään 14 katukoristapahtumaa yhdessä paikallisten seurojen ja K-kauppiaiden kanssa.