Vilpas avausvoittoon viime sekunneilla – KTP, Pyrintö ja Seagulls voittoputkessa

17.10.2020 21:21 Vilpas kaatoi Kobrat tiukan trillerin pääteeksi 95-94. Illan muissa otteluissa Tampereen Pyrintö, Seagulls ja KTP-Basket ottivat jo kauden toiset voittonsa.

Vilppaaseen täksi kaudeksi siirtynyt Perttu Blomgren säkitti 15 pistettä ja riisti neljästi, kun Vilpas kaatoi Blomgrenin kasvattajaseuran Kobrat. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga

Vilpas ja Kobrat järjestivät hienon kamppailun sarjapisteistä lauantain Korisliiga-kierroksella. Avauspuoliaika mentiin kotijoukkueen hienoisessa komennossa. Vierasjoukkue Kobrat vei kolmannen neljänneksen 22-35 siirtyen parhaimmillaan 13 pisteen johtoon.

Vilpas onnistui päätösneljänneksellä puolustuksen kautta nousemaan kuskin paikalle. Kotijoukkue piti korinsa puhtaana neljän minuutin ajan ottelun päätöskympin puolessa välissä vieden minuutit 12-0 nimiinsä. Kobrat ei kuitenkaan lannistunut, vaan Antto Nikkarisen onnistunut lay-up tasoitti ottelun 17 sekuntia ennen loppua. Ottelu ratkesi lopulta vapaaheittoviivalta, kun Kobrat rikkoi Vilppaan LaDarien Griffiniä, jonka jälkimmäinen vapaaheitto upposi.

Vierasjoukkueella oli aikalisän jälkeen kaksi sekuntia aikaa yrittää voittaa ottelu, mutta Justin Piercen kolmeen pisteen heitto osui korirautoihin. Vilpas otti kauden avausvoittonsa 95-94-lukemin.

Vilppaan parhaimmistoa oli 20 pistettä ja 12 levypalloa noukkinut Myles Stephens, 19 pistettä viimeistellyt Mikko Koivisto sekä mallikkaasti puolustanut ja tarkasti heittänyt Korisliiga-tulokas Perttu Blomgren 15 pisteellä. Kobrien paras pistemies oli 31 pistettä heittänyt Jordan Loveridge.

Ottelutilastot >

Tampereen Pyrintö otti kauden toisen voittonsa kukistamalla Kataja Basketin vieraskentällä lukemin 106-101. Runsaskorisen ottelun ratkaisu nähtiin loppuhetkillä: Kataja nousi kahden pisteen päähän reilu minuutti ennen loppua. Pyrinnön Marcus Lewisin huima donkki ja onnistunut vapaaheitto katkaisi kotijoukkueen kirin heti toisessa päässä. Kun David Gonzalvez onnistui hyppyheitossaan heti seuraavassa hyökkäyksessä, matkasivat makoisat vieraspisteet Tampereelle.

- Hieno voitto meiltä, Joensuussa on aina vaikea voittaa. Kotijoukkue pelasi hyvin ja siksi arvostan voiton korkealle. Puolustuspäässä ei pystytty ihan alussa puolustamaan niin hyvin, mutta vahvalla heittopelillä pysyttiin mukana ja lopussa tiukalla väännöllä saimme voiton, Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen fiilisteli ottelun jälkeen.

Katajan Niko Mattila säpitti omien puolustusesitystä.

- 101 pinnaa kotona, sillä pitäisi voittaa. Vaatisi vähän munaa pakissa, sillä jos kaveri tekee 106 pistettä bussimatkan jälkeen niin... Pakki oli iso asia tänään, Mattila kommentoi.

Ottelun parhaat pistemiehet olivat Katajan Niko Mattila ja Pyrinnön Marlon Johnson, jotka säkittivät 24 pistettä mieheen.

Ottelutilastot >

Seagulls haki pisteet Nokialta, KTP-Basket Uudestakaupungista

BC Nokia ja Helsinki Seagulls taistelivat tiukasti sarjapisteistä Nokian palloiluhallilla. Kotijoukkue BC Nokia aloitti ottelun terävästi vieden ensimmäiset minuutit 7-2. Seagulls vastasi 0-13-runilla siirtyen kuskin paikalle, eikä luovuttanut enää johtoasemaa kotijoukkueelle ottelussa.

BC Nokia nousi päätöskympillä parhaimmillaan pisteen päähän, mutta helsinkiläisvieraat eivät taipuneet, vaan ottelun päätteeksi tulostaululla komeili 74-80-vierasvoitto.

Videota ei voida näyttää evästeasetusten vuoksi. Nähdäksesi sisällön sinun tulee hyväksyä markkinointievästeiden käyttö.

Koko ottelun pistetykkinä hääri Seagullsin Shawn Huff, joka viimeisteli 28 pistettä hienolla heittopelillä (2p: 4/6, 3p:5/7). Tulitukea antoi Wayne Martin Jr (16/9). Nokialaisten ykköstykki oli 21 pistettä nakuttanut Wesley Washpun.

- BC Nokia pelasi tosi kovaa, täältä ei koskaan helppoa hakea pisteitä. Meillä vielä paljon parannettavaa omassa pelissä. Saatiin pidettyä BC Nokia toisella puolella aisoissa hyvän puolustuksen ansiosta, Huff kommentoi.

Ottelutilastot >

KTP-Basket jatkoi voittokulkuaan Korihaiden kustannuksella. Korihait pisti vielä päätösneljänneksellä kampoihin noustessaan parhaimmillaan kuuden pisteen päähän (71-77), kun peliaikaa oli jäljellä seitsemän minuuttia. KTP ei kuitenkaan tästä hätkähtänyt, vaan marssi selvään 99-77-voittoon.

KTP:n Joonas Lehtoranta viimeisteli uransa parhaat Korisliiga-pisteet, kun hän upotti komeat 25 pistettä. Vierasjoukkueen Greg Mangano (23/13) ja Joseph Burton (19/11) väänsivät tupla-tuplat. Korihaiden kaikki kaikessa olivat Zeiglerin serkukset: Bo heitti 24 pistettä ja Trey pisteen serkkupoikaansa vähemmän.

Ottelutilastot >

Korisliiga jatkuu jo sunnuntaina, kun päivän ainoassa ottelussa Kauhajoki isännöi Lahti Basketballia.

 
7.4.2026 14:36 Korisliiga

Frank Champion toistamiseen Korisliigan kuukauden pelaaja

Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Maaliskuun parhaaksi valittiin upean kuukauden pelannut Korihaiden Frank Champion, joka vei samaisen kunnian myös helmikuussa.

5.4.2026 19:41 Korisliiga

Viimeiset puolivälierät jatkuvat vielä: Seagulls venytti ratkaisua kaventamalla sarjan 3–2:een

Selkä seinää vasten pelannut Helsinki Seagulls otti KTP-Basketista kriittisen vierasvoiton.

4.4.2026 19:51 Korisliiga

Korihait välieriin roimalla voitolla – saa vastaansa Vilppaan

Ville Tahvanainen ja Mikael Aalto johtivat Korihait neljänteen voittoon Tapiolan Hongasta.

3.4.2026 19:17 Korisliiga

Vilpas varmisti paikkansa välierissä

Ylemmän jatkosarjan voittanut Salon Vilpas eteni toisena joukkueena välieriin. Ottelusarja Pyrintöä vastaan päättyi salolaisten voittoon 4-1. Ratkaiseva voitto irtosi kotiyleisön edessä.

2.4.2026 21:39 Korisliiga

Kataja pyyhki pöydän: ennakkosuosikki Kauhajoki kaatui suoraan neljässä ottelussa!

Kauhajoki saapui puolivälieriin jatkosarjojen toiselta sijalta mutta kärsi kriittisellä hetkellä loukkaantumisvaikeuksista. Seitsemänneltä paikalta ponnistanut Kataja voitti pelit 4–0.

2.4.2026 10:00 Korisliiga

Korisliigan sarjajärjestelmä uudistuu tulevaksi kaudeksi

Suomen Koripalloliiton liittohallitus hyväksyi kokouksessaan Korisliigan seurakokouksen esityksen uudeksi sarjajärjestelmäksi, joka astuu voimaan kilpailuvuodelle 2026–27. Nykyisestä jatkosarjamallista luovutaan ja tulevalla kaudella Korisliigassa pelataan 34 ottelun runkosarja, 10 joukkueen pudotuspelit ja lisäksi Suomen Cup palaa kilpailukalenteriin.

1.4.2026 20:38 Korisliiga

Kaikki sarjat katkolla seuraavissa otteluissa: tänään voiton päähän nousivat Vilpas, KTP ja Korihait

Salon Vilpas, KTP-Basket, Korihait ja Kataja Basket ovat kaikki saavuttaneet kolme voittoa omissa puolivälieräsarjoissaan ja voivat edetä jo seuraavan ottelukierroksen jälkeen.

30.3.2026 20:53 Korisliiga

Rougeau vaihtoi isompaa silmään ja toi Seagullsille puolivälierien ensimmäisen voiton – Kataja piti voittokulkunsa käynnissä ja laittoi Kauhajoen selän seinää vasten

Seagulls kavensi puolivälierät KTP:tä vastaan 2–1:een, kun taas Katajan ja Kauhajoen välinen kamppailu johti 3–0-tilanteeseen. Katajalla on mahdollisuus paketoida sarja jo torstaina.

29.3.2026 19:41 Korisliiga

Korihait palasi puolivälierissä voittojen tielle – sankareina jälleen Aalto ja Champion

Korihaiden ja Hongan välisessä pudotuspelisarjassa jokainen ottelu on toistaiseksi päättynyt kotivoittoon.

28.3.2026 20:31 Korisliiga

Pyrinnölle kolmas kerta sanoi toden: kavensi puolivälierät sarjakärki Vilpasta vastaan 2–1:een

Tampereen Pyrintö otti puolivälierien ensimmäisen voittonsa vain yhden pisteen erolla ja vieraskentällä.

Näytä lisää vastaavia