4.11.2019 20:30 Uusikaupunkilaisjoukkue ei ole onnistunut vielä avaamaan voittotiliään.

Mikko Koivisto heitti tarkasti 16 pistettä seitsemällä pelitilanneheitolla. Kuva: Ville Vuorinen
Salon Vilpas jatkaa kotihallissaan tappiotonta menoaan, nyt kaatui Uudenkaupungin Korihait 92–77 (47–39).
Vilppaalle voitto oli nyt jo yhdeksäs kymmenestä ottelusta. Korihaiden voittosarakkeessa sen sijaan möllöttää edelleen pyöreä nolla kymmenen yrityksen jälkeen.
Vilpas karkasi heti ottelun alussa kymmenen pisteen johtoon, mutta Korihait nousi tarkalla heittotyöskentelyllä vielä mukaan taistoon. Puoliaikatauolla Vilppaan johto oli kahdeksan pistettä.
Ottelun toisella puoliskolla ero pysyi jatkuvasti kymmenen pisteen tuntumassa. Korihait ei kuitenkaan missään vaiheessa päässyt kunnolla uhkaamaan Vilppaan johtoasemaa, vaan Mikko Koivisto (16/1/4s) ja Tim Coleman (24/6/3s) pitivät koreillaan huolen kotivoitosta.
– Vastustaja pelasi aika passiivisesti mielestäni. Me taas emme käyttäneet skriinejä oikein hyvin ja pelasimme vähän lepsusti. Yleisesti vähän vaisu peli meiltä, voittaneen joukkueen takamies Henri Kantonen (3/5/7s) mietti Elisa Viihteen haastattelussa.
Korihailta Henri Ventoniemi (14/6/4s), Miikka Marttinen (14/4/2s) sekä pelintekijä Casey Benson (17/4/6s) onnistuivat mukavasti. Korihaiden uudet hankinnat Jalen Henry (5/7) ja Ernest Zeigler III (13/8) eivät pystyneet joukkueettaan vielä voittokantaan auttamaan. Henrylle maanantainen ottelu oli Korihait paidassa ensimmäinen, Zeiglerille toinen.
– Teimme asioita muutama minuutin hyvin, pääsimme mukavaan johtoon, päästimme jalkaa kaasulta ja vastustaja kairasi aina itsensä mukaan peliin. Vaikea peli tästä saatiin, mutta tyytyväinen olen, kun voitto tuli, Vilppaan päävalmentaja Ville Tuominen kuvaili tuntojaan.
Vilppaan kausi jatkuu lauantaina Turussa Ura Basket eGameStarsin vieraana. Korihait isännöi sunnuntaina Helsinki Seagullsia.
Miesten Korisliigan kevään 2026 pronssimitalisti on Uudenkaupungin Korihait.
Karhu Basketia Korisliigassa viimeisen kolmen kauden ajan menestyksekkäästi edustanut Loimaan Korikonkareiden kasvatti Oliver Kandén, 200 cm ja 21 vuotta, siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltain NCAA-liigaa pelaavaan Pepperdinen yliopistoon.
Salon Vilpas ja Kataja Basket ottavat mittaa miesten Korisliigan finaalien avausottelussa lauantaina 2. toukokuuta. Nuoret suomalaistähdet Luukas Vaara ja Thomas Tumba jakavat ajatuksensa yllättävän kaksikon tulevasta kohtaamisesta.
Kataja Basket ja Salon Vilpas voittivat tänään omien välieräsarjojensa seitsemännet ottelut ja etenevät näin ollen toisiaan vastaan Korisliiga-finaaleihin.
Sekä Korihait että Helsinki Seagulls saalistivat tänään voiton, jolla joukkueet venyttivät omia välieräsarjojaan seitsemänteen otteluun.
Korisliigan kumpikin välieräsarja on nyt tilanteessa 3–2, ja voiton päässä finaaleista ovat Salon Vilpas ja Kataja Basket.
Miesten Korisliigassa kumpikin välieräsarjoista päätyi tänään kotivoittojen ansiosta kutkuttavaan 2–2-tilanteeseen.
Miesten Korisliigan välierissä tilanne on parhaillaan 2–1 niin Salon Vilppaan kuin Helsinki Seagullsinkin hyväksi.
Miesten Korisliigassa pelattiin toinen ottelu kumpaakin välieräsarjaa. Salon Vilpas ja Korihait ovat nyt tilanteessa 1–1, kun taas Helsinki Seagulls johtaa Kataja Basketia vastaan 2–0.
Salon Vilpas vei ensimmäisen välieräottelun nimiinsä luvuin 92–84.