Vilpas kasvattaa jälleen tuhtia voittoputkea – BC Nokia nappasi sarjapisteet Joensuussa

8.3.2019 21:21 Pyrintö ja Seagulls eivät taipuneet kotiparketillaan.

Vilpas ja Juho Nenonen ovat kärsineet tällä kaudella ainoastaan neljä tappiota. Kuva: Ville Vuorinen

Korisliigan runkosarjan kärkipaikkaa pitävä Salon Vilpas haki kauden toisella yrittämällään voiton myös Kotkasta KTP-Basketin kotiluolasta koriluvuin 93–100 (49–57).

Voitto oli Vilppaalle nyt kuudes peräkkäinen. Kaiken kaikkiaan salolaisilla on kasassa 31 ottelusta peräti 27 voittoa.

Kotkassa Vilpas joutui tulemaan toimeen ilman Mikko Koivistoa sekä helmikuun pelaajaksi valittua Antonio Ballardia. Kaksikon poissaolot eivät juuri vieraita haitanneet, sillä jo ensimmäisellä puoliajalla Vilpas tykitti tulostaululle 57 pistettä.

Ensimmäisen puoliajan hahmoksi nousi monipuolinen Brandon Taylor, jonka käsistä syntyi puoliaikataukoon mennessä 17 pistettä.

Toisella puoliajalla KTP nousi Vilppaan kannoille. Päätösjakson viimeiset minuutit olivat kuitenkin sarjakärjen heiniä. Vilpas tehoili viimeisellä neljänneksellä 29 pistettä, siihen ei KTP pystynyt tällä kertaa vastaamaan.

KTP:n paras oli perjantai-illassa Kevin Langford (27/7), myös Donte Thomas (17/10) onnistui hyvin. Juho Lehtoranta (15/2) toi vaihtopenkiltä mukavasti heittovoimaa.

Tasaisesti esiintyneen Vilppaan ykkönen oli Taylor (23/5/3s), jonka pistetehtailu tosin hidastui toisella puoliskolla.

KTP:n kausi jatkuu keskiviikkona Turussa Ura Basketin vieraana. Vilpas matkaa keskiviikkona Lapualle.

Ottelutilasto

BC Nokia katkaisi tappioputkensa 39 pisteen päätösjaksollaan

Edelliset kuusi otteluaan hävinnyt BC Nokia haki pudotuspelihaaveidensa kannalta arvokkaan voiton Joensuun Kataja Basketin vieraana 93–100 (48–47). Ottelu pelattiin poikkeuksellisesti Joensuun Urheilutalon parketilla.

Katajalta olivat poissa kokoonpanosta Kevin Bracy-Davis ja keskiviikkona Lapualla loukkaantunut Tommi Huolila.

Voitto irtosi nokialaisjoukkueelle käsittämättömän tehokkaan viimeisen neljänneksen turvin. BC Nokia latoi viimeisellä jaksolla peräti 39 pistettä.

Katajan viime aikoina loistavasti sujunut heittopeli tökki perjantaina pahemman kerran. 32 kolmosesta upposi seitsemän.

Katajan tehokkaimmat olivat Adrian Diaz (19/6) ja Topias Palmi (19/3/4s). Palmi oli kuitenkin kaaren takaa kotijoukkueen suurin tuhlailija (1/8). Myös toinen maajoukkuepelaaja Ilari Seppälä (4/3) tuskaili heittovireensä kanssa. Seppälä ei kuudella yrittämällään osunut kolmosissaan lainkaan.

Voitto oli BC Nokialle ensimmäinen päävalmentaja Tero Vasellin alaisuudessa.

BC Nokian pelaajistosta yksi oli ylitse muiden, kun Aapeli Alanen (26/4/5s) näytti kentällä taitojaan. Armin Cane (19/9/8s) puolestaan lähenteli tripla-tuplaa. Dragan Labovic ja Sean O’Mara heittivät 17 pistettä mieheen.

Kauden 12. voitto nosti BC Nokian jälleen pudotuspeliviivan yläpuolelle. Runkosarjan kärkisijoille mielivälle Katajalle tappio oli paha takaisku. Katajalla on runkosarjaa jäljellä vielä 13 ottelua.

Ottelutilasto

Seagulls palasi voittojen pariin myös kotikentällään

Helsinki Seagulls on kärsinyt tällä kaudella lukuisia kirveleviä tappiota, etenkin kotoisessa Kisahallissaan. Perjantaina Seagulls kuitenkin katkaisi kolmen ottelun kotitappioiden putkensa voittamalla Kouvolan Kouvot 90–84 (46–36).

Kouvoilla on nyt plakkarissa 30 ottelusta yhtä monta voittoa kuin tappiota. Seagulls vankisti 13. voitollaan asemiaan pudotuspelijoukkueena.

Seagulls hallitsi tasaista ottelua miltei alusta loppuun. Parhaimmillaan Seagulls johti ottelua 19 pisteellä.

Ilman Wayne Blackshearia pelanneen Seagullsin sankareiksi nousivat kokeneet Timo Heinonen (20/4) ja Tuukka Kotti (23/14/6s). Reilussa 19 minuutissa kuusi kolmosta upottanut Heinonen näyttikin kotiyleisölle kauden parastaan.

– Seagullsille onnittelut! Kolmen ottelun voittoputki varmasti tuntuu hyvältä. Ainoa asia mikä harmittaa on, kun hyvä kaverini Timi kurittaa meitä tuolla lailla. Timilläkään ei ole ollut maailman helpoin kausi tänä vuonna ja nyt laittoi joka paikasta sisään. Hän oli se arkkitehti, joka teki sen eron tuossa lopussa. Ero tuli itseasiassa jo 1. puoliajalla. Tänään oli tasainen ja hyvä peli. Kokeiltiin tänään uutta systeemiä puolustuksessa ja siinä tuli vielä liian monta virhettä. Vaikka olimme heikkoja puolustuksessa, niin hävisimme kuitenkin vain 6 pistettä ja siitä on hyvä lähteä jatkamaan, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen totesi.

Kouvojen leiristä löytyi viisi pelaajaa, jotka tekivät vähintään 13 pistettä. Eniten pisteitä teki takamies Tuomas Hirvonen (16/3/2s). Myös David Gonzalvez (15/1/6s) ja Thomas Gipson III (15/10) suoriutuivat osuudestaan kiitettävästi.

Seagullsin ottelut jatkuvat ensi perjantaina juuri Kouvolassa. Kouvot isännöi sitä ennen myös Kauhajoen Karhu Basketia keskiviikkona.

Ottelutilasto

Manigault ja Osku Heinonen johdattivat Pyrinnön voittoon

Tampereen Pyrintö oli tyly isäntä Pyynikillä vierailleelle Lapuan Kobrille. Kobrat ei oikein missään vaiheessa ottelua saanut otetta Pyrinnön hyökkäyksien hidastamiseen. Pyrintö vei sarjapisteet ansaitusti lukemin 106–89 (49–42).

Pyrinnön kauden 20. voiton takasivat atleettinen Kenneth Manigault ja heittokone Osku Heinonen. Manigault kasasi tilastosarakkeeseensa 26 pistettä, Heinonen puolestaan heitti 21 pistettä.

Pyrinnöltä oli kokoonpanosta sivussa takamies Antero Lehto. Lehdon saappaisiin astui varsin vakuuttavasti Eerik Harju (10/1). Myös takuuvarma Kevin Johnson Jr. (12/15) hoiti jälleen oman leiviskänsä moitteetta.

Kobrien akilleen kantapääksi koitui heikko heittotyöskentely. Kaaren takaa vierasjoukkue onnistui kuudesti. Vapaaheittoja lapualaiset heittivät ohi 11 kappaletta, 17/28.

Kobrien parhaat olivat Larry Anderson (23/5/3s), Jaron Hopkins (21/8/4s) ja Zane Waterman (19/6). Anderson tosin oli vapaaheittoviivalta joukkueensa huonoin: 2/9.

Pyrinnön haasteet jatkuvat kotikentällä keskiviikkona, kun Kataja saapuu Tampereelle. Kobrat saa keskiviikkona vieraita Salosta.

Ottelutilasto

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia