31.1.2016 Loimaan Bisonsin hieno taistelu ei riittänyt voittoon sunnuntain VTB-Liigan ottelussa venäläistä Nizhni Novgorodia vastaan. Bisons johti ottelua puoliajalla, mutta Nizhni Novgorodin kolmas jakso nosti joukkueen johtoasemaan ja päätösjaksolla vierailijoiden rutiinitaso riitti pitämään loimaalaiset takanaan. Loppulukemat Loimaan Liikuntahallissa kirjattiin venäläisjoukkueelle numeroin 79-73 (36-48).
P.J. Hill ja Bisons eivät onnistuneet pitämään johtoasemaansa loppuun asti VTB-Liigan ottelussa Nizhni Novgorodia vastaan. Kuva: Kai Kilappa
Loimaan Bisons tarjosi kotiyleisölleen hienon taistelun, mutta voittoon asti biisonilauman esitys ei sunnuntain VTB-Liigan kamppailussa riittänyt. 993-päisen Loimaan Liikuntahallin yleisön harmiksi Nizhni Novgorod nousi puoliajan tappioasemastaan ensin kolmannella jaksolla johtoon, ja päätösjaksolla onnistui pitämään Bisonsin takanaan.
Voitolla Nizhni Novgorod jatkaa VTB-Liigan viimeisellä pudotuspelipaikalla, kolme voittoa Bisonsin edellä.
Sunnuntain ottelun ensimmäinen puoliaika kulki vahvasti Bisonsin hallinnassa. Loimaalaisten totutun aktiivinen ja tiivis puolustus piti Nizhni Novgorodin avausjaksolla vain 13:ssa pisteessä ja Bisonsin pitäessä tempon korkeana myös hyökkäyspäässään, lähtivät loimaalaiset toiselle jaksolle 10:n pisteen johtoasemassa. Vierailijat onnistuivat saamaan hyökkäykseensä lisää vauhtia ja tehokkuutta toisella kymmenminuuttisella, mutta Bisons pystyi vastaamaan venäläisten tason nostoon hienosti ja puoliajalle lähdettiin loimaalaisten johtaessa ottelua 12:lla pisteellä.
Kolmas jakso muutti kuitenkin kaiken. Nizhni Novgorod tuli isolta tauolta latautuneena ja huomattavasti kotijoukkuetta aggressiivisemmalla otteella. Jakson ensimmäiset reilut viisi minuuttia kirjattiin vierailijoille lukemin 21-7, ja johtoasema vaihtoi omistajaa. Tämän jälkeen Bisons kävi vielä kertaalleen jakson aikana tasoissa, mutta ei onnistunut tuon jälkeen enää pääsemään ottelussa kahta pistettä lähemmäksi venäläisiä vieraitaan.
Päätösjakson kiri jäi Bisonsin osalta vajaaksi, loimaalaisten selvittäessä tiensä kahden pisteen päähän kymmenisen sekuntia ennen päätössummeria. Vierailijat pitivät kuitenkin hermonsa, ja sinetöivät loppulukemat 79-73 (36-48) vapaaheittoviivalta.
Bisonsin parhaimmistoon sunnuntain harmittavassa tappiossa lukeutuivat 19 pistettä heittänyt takamies Aubrey Coleman, 16 pistettä pussittanut laituri Martin Zeno, sekä tupla-tuplan 12 pisteellä ja 11 levypallolla toimittanut sentteri Ike Udanoh.
Nizhni Novgorodin riveistä kovinta jälkeä teki 23 pistettä ja 7 levypalloa nimiinsä kirjauttanut Semen Antonov. Antonoville tukea antoivat takamies Dimitri Khvostov (15 pistettä/8 syöttöä), sekä slovenialainen sentteri Rasid Mahalbasic (15/7/5 syöttöä).
Kauhajoen Karhubasket on solminut kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Hugo Bomanin kanssa. Kaksimetrinen takapelaaja siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa Raholan Pyrkivän kasvatti pelasi kuuden kauden ajan Korisliigaa.
Uudenkaupungin Korihaiden tuorein kiinnitys tulevan kauden Korisliiga-joukkueeseen on yhdysvaltalainen Brian Goracke. Vuoden sopimuksen tehnyt 22-vuotias laituri aloittaa syksyllä ensimmäisen kautensa Euroopassa valmistuttuaan keväällä Montana Staten yliopistosta.
Korisliigan kaksinkertainen mestari Helsinki Seagulls onnistui hankkimaan uuden omistajakaartin kesäkuun aikana. Uuden taustayhtiön taustalla on kokeneita kotimaisia yritysmaailman vaikuttajia useammalta toimialalta.
Viidesti Korisliigan parhaaksi erotuomariksi valittu Ville Selkee, 33, keskittyy jatkossa perhe-elämään ja työuraansa. Päätös lopettamisesta on kypsynyt nokialaislähtöisen Selkeen takaraivossa muutaman viime kauden ajan.
Mestarien liigan karsinnat pelataan jälleen turnausmuotoisesti 23.-28.9. Karsintojen pelipaikka selviää heinäkuun alussa, kun BCL:n runkosarjan lohkot ja karsintakaaviot arvotaan Sveitsin Lausannessa.
Korisliigan kotimaisten kärkipelaajien joukkoon viime vuosina rymistellyt Susijengin sentteri Hannes Pöllä, 211 cm ja 27 vuotta, vaihtaa seuraa. Viimeisellä kahdella liigakaudella Kataja Basketia vahvistanut Pöllä on solminut yksikautisen sopimuksen perinteikkään kotkalaisjoukkue KTP-Basketin kanssa.
Suomen Koripalloliitto on myöntänyt pääsarjojen sarjapaikat pelikaudelle 2025–2026. Korisliigaan myönnettiin 12 ja naisten Korisliigaan 9 sarjalisenssiä.
Kauhajoki on solminut vuoden sopimuksen takamies Fiifi Aidoon kanssa. 189-senttinen Visa-Basketin kasvatti siirtyy Kauhajoelle Nokialta, jossa hän on pelannut kaksi edellistä kautta ja oli voittamassa BC Nokian kanssa mestaruutta keväällä 2024.
Salon Vilppaan Samu Adler voitti päättyneellä Korisliiga-kaudella sekä Vuoden tulokkaan että Vuoden kuudennen pelaajan palkinnot. Miten saavutus oikein onnistui nuorukaiselta, joka ei ole vielä ehtinyt edes täysi-ikäiseksi?
Helsinki Seagullsin Lassi Nikkarinen etsii uransa huipulla seuraavaa ammattilaissopimusta mutta valmistautuu samalla myös urheilu-uran jälkeiseen elämään. Aloittelevaa oikeustieteiden opiskelijaa kiinnostavat edelleen ulkomaiden koripalloparketit.