Antero Lehto palaa hyvin erilaiseen Pyrintöön kuin josta lähti – ”Pelit ratkaistaan onneksi pelaamalla eikä paperilla”

26.9.2023 17:30 39-vuotias Korisliiga-veteraani palaa kasvattajaseuraansa ja alkaa johtaa nuorentunutta joukkuetta. Hän kokee silti oppivansa työssään yhä itsekin uusia asioita.

Antero Lehto kantaa taas tuttua punaista nuttua. Kuva: Ville Vuorinen

Antero Lehto on palannut kotiin. Pirkanmaalainen takakentän taituri ottaa nyt johdettavakseen kasvattajaseuransa Tampereen Pyrinnön Korisliiga-joukkueen, joka on nuorentunut huomattavasti sitten viime näkemän. Kolme viime vuotta ovat Lehdolla vierähtäneet Nokialla, ja paljon on vettä virrannut sinä aikana myös Tammerkoskessa, ainakin jos katsoo Pyrinnön kehitystä organisaationa.

– Jos ajatellaan muitakin tekijöitä tuloksellisen menestyksen ulkopuolella, niin kyllä Pyrinnössä on saatu yhdessä Tampereen urheiluakatemian kanssa uskomattoman hyvään kuntoon koko urheilullinen puoli. Aina junioripolun nuorimmista ikäluokista lähtien tänne kilpakoripalloon asti kyseessä on aivan ainutlaatuinen organisaatio koko valtakunnallisella kentällä, Lehto ylistää.

Hän kehuu erityisesti mahdollisuuksia harjoitella ja edistyä, niin nuorille pelaajille kuin vähän kokeneemmillekin – ja tietysti myös niille erittäin paljon kokeneille, joita 39-vuotias seuran riveissä kolme mestaruutta voittanut pelinjohtaja itse jo edustaa.

Nuori Lehto dominoi Korisliiga-parketteja jo 2000-luvun alkupuolella Pyrinnön paidassa. Kuva: Koripalloliitto
Nuori Lehto dominoi Korisliiga-parketteja jo 2000-luvun alkupuolella Pyrinnön paidassa. Kuva: Koripalloliitto

Mitä taas huippu-urheiluun ja varsinaiseen miesten Korisliiga-joukkueeseen tulee, Lehto myöntää, että Pyrintö ei pelaa tulevalla kaudella liigan lihavimmalla tilipussilla eikä kokoonpanossa ole kovin montaa sellaista suurelle yleisölle tuttua nimeä kuin vaikkapa Kauhajoelta tai Helsinki Seagullsista löytyy. Joukkueen viimevuotisesta isojen minuuttien suomalaisrungosta on jäljellä enää Valtteri Leppänen.

Siksi seuran nuorilla pelaajilla onkin Lehdon mukaan aivan erityinen tilaisuus nousta kaudella esille.

– Odotan erityisesti Kion Williamsilta, Roni Ahvenjärveltä ja Arttu Pitkäseltä, joilla vielä viime kaudella oli melko pienet roolit, sellaisia kehitysaskelia, joilla kilpailukykymmekin samalla kasvaa. Mielestäni meillä on olosuhteisiin nähden jo nyt paketti aika hyvin kasassa, ja onneksi urheilussa on se hyvä puoli, että pelit ratkaistaan pelaamalla eikä paperilla vertailemalle.

Hän toteaa myös, että urheilussa on keskityttävä aina hetkeen eikä mietittävä huomista, mutta mitä enemmän nuoret hänen ympärillään kehittyvät, sitä enemmän se poikii hyvää myös koko Pyrinnön tulevaisuudelle seurajoukkueena.

Eikä seurajoukkue toki ole yhtälön ainoa osapuoli, joka on muutaman viime vuoden aikana muuttunut aiemmasta. Vaikka Lehto itse onkin jo kaiken nähnyt Korisliiga-veteraani eikä tähyile enää nuorten miesten tavoin näytönpaikkoja tai suuria tulevaisuuden harppauksia pelaajana, hänkin uskoo, että on jatkanut monin tavoin kehittymistään Nokialla vietettyjen kausien aikana.

– Kun pelaaja vaihtaa seurasta toiseen, ainoastaan ympäristö vaihtuu. Siitä huolimatta se ympäristönmuutos tarkoittaa, että toimintatavatkin vaihtuvat. Jokaisessa seurassa on omansa, ja ne toimintatavat opettavat pelaajan omaksumaan erilaisia rutiineja. Silloin oppii väistämättä uutta, vaikka olisikin tällainen ikäloppu, Lehto naurahtaa.

Tokikaan kovin kaukana Lehto ei ollut. Pyynikin ja Nokian palloiluhalleilla on moottoritietä pitkin ajettuna etäisyyttä toisiinsa 13,5 kilometriä, joten kotiosoite ei muuttunut mihinkään eikä kulttuurissa ollut kummoista sopeuduttavaa. Mutta omanlaistaan perspektiiviä sekin silti antoi.

­– Näin vanhemmiten sitä on entistä kiitollisempi kaikista erilaisista kokemuksista, joissa on saanut olla osallisena. Ne olivat kolme opettavaista vuotta, ja koko maailma koki niiden aikana melkoisia mullistuksia. Tämä urheileminenkin on aikamoista kuplassa elämistä, ja mitä enemmän oppii katsomaan asioita kuplan ulkopuolelta, sitä enemmän huomaa, että ne kaikki kokemukset, niin saavutukset kuin epäonnistumisen tunteetkin, ovat lopulta isossa kuvassa aika mitättömän pieniä.

Pyrintö 23-24 pähkinänkuoressa

Henkilöt

 
3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

30.9.2025 08:54 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Espanjassa koulitulle Kouvojen Joona Heinoselle jäi rikkonaisesta kaudesta näyttämisenhalu – ”Pään nollaaminen pettymysten jälkeen vaati työtä”

Joona Heinonen opetteli juniorina yhtä aikaa omillaan asumista ja koripalloa Espanjan kovatasoisilla parketeilla. Nyt 21-vuotias lupaus jatkaa työtään Kouvoissa rikkonaisen Korisliiga-debyytin jälkeen.

Näytä lisää vastaavia