4.6.2025 12:05 Korisliigan tuore pronssimitalisti Salon Vilpas on tehnyt avauksensa vahvistusmarkkinoilla. Seura on solminut pelaajasopimuksen 193-senttisen takamies Claudell Harris Juniorin kanssa, joka aloittaa ammattilaisuransa Suomesta.
Hahnvillestä, Louisianasta kotoisin oleva Harris Jr aloitti yliopistouransa Charleston Southernin opinahjossa pelaten siellä kaksi täyttä kautta. Avauskaudellaan hänet valittiin Big South -konferenssin tulokkaiden viisikkoon ja jälkimmäisellä takamies kirjasi tehot 17.4/3.9/2.3 syöttöä. Harris Jr oli konferenssin toiseksi paras korintekijä ja hänet nostettiin Big Southin kakkosviisikkoon.
Kaudelle 2023–2024 Harris siirtyi astetta kovempaan Boston Collegeen ja kivikovaan Atlantic Coast -konferenssiin (mm. Duke, Louisville, North Carolina). Tilastot 13,6/3,9 kertovat, että korintekovoimaa löytyi edelleen. Viimeiseksi yliopistokaudeksi 22-vuotias takamies halusi joukkueeseen, jossa olisi mahdollisuus pelata pitkälle kevääseen. Mississippi Statessa hän tilastoi 33 otteluun tehot 9,6/2,9, mutta joukkueen matka katkesi ensimmäisellä kierroksella 75–72 tappioon Baylorille.
Baseballin parissa aloittanut Harris Jr pelasi neljän yliopistokauden aikana isoilla minuuteilla 130 korisottelua, keskiarvot olivat 12,6 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,9 syöttöä ottelua kohden. Uran kolmosprosentti näyttää lukua 34,5 % kaaren takaa. Sopimuksessa Vilppaan kanssa on NBA-pykälä, jonka perusteella Harris Jr voi siirtyä heinäkuun loppuun saakka maailman rahakkaampaan liigaan.
– Lähtökohtaisesti haimme takakentälle jo muutaman vuoden Euroopan kentillä kokemusta kartuttanutta pelaajaa, mutta Harrisin ominaisuudet olivat juuri sitä mitä tähän tontille haimmekin. Lisäksi keskustelut hänen kanssaan antoivat kuvan kypsästä pelaajasta, joka haluaa pistää parastaan pöytään joka ikinen päivä, toteaa päävalmentaja Jussi Savolainen.
Kauden toisen Korisliiga-illan voittajiksi tiensä kaivoivat Salon Vilpas ja Kauhajoki. Vahvaa korintekoa nähtiin muiden muassa Kauhajoen Jaeden Zackerylta sekä tappiosta huolimatta Bisonsin Tevaun Kokolta.
Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.
Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.
Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.
Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.
19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.
Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.
Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.
Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.
Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.