Huima ja BC Nokia iskevät yhteen Vimpelissä

9.1.2013 Naisten koripallon SM-sarja palaa joulutauolta tositoimiin lauantaina 12. tammikuuta. Samana päivänä nähdään myös ensimmäinen pääsarjatason koripallo-ottelu Vimpelissä, kun Äänekosken Huima kohtaa BC Nokian Vimpelin liikuntahallilla.

Vimpeliläisyleisö pääsee ihastelemaan Kenya Robinsonin ja Äänekosken Huiman otteita lauantaina. Kuva: Francois Perthuis.

Vimpelin Veto ja Äänekosken Huima ovat tehneet tiivistä yhteistyötä alkusyksystä asti. Lauantaina Huima esiintyykin ensimmäisen kerran vimpeliläisyleisön edessä kohdatessaan BC Nokian.

 

Viime kaudella SM-hopealle päätynyt Huima on uudistunut roimasti viime kaudesta, mutta voittanut silti puolet pelaamastaan kuudestatoista ottelusta. Amerikkalaiskonkari Kenya Robinsonin lisäksi hänen kollegansa Jasmin Holliday ja Swayze Black ovat muodostaneet Mervi Nurmen valmentaman joukkueen selkärangan, jonka lisäksi nuoret pelaajat ovat kantaneet hyvin vastuuta joukkueessa: 14-vuotias Riina Kärkkäinen ja 18-vuotiaiden maajoukkuerinkiin kuuluva Karoliina Rytkönen ovat tehneet hyvää työtä ansaitsemissaan minuuteissa.

 

Vimpeliläisväriä Huiman joukkueeseen tuovat Ulriikka Latvala, 17, ja Anni Kujala, 19. Latvala upotti HyPoa vastaan kauden piste-ennätyksensä, 19.

 

Huimaa vastaan lauantaina iskee BC Nokia, joka pääsi joulun lähestyessä hyvin SM-sarjarytmiin. Syyskierroksen päätösottelussa HyPon kaatanut BC Nokia voitti syyskauden 14 ottelustaan kolme ja taistelee sarjapaikastaan. Tasaisen joukkueen tehokkaimmat ovat olleet amerikkalaiset Amani Franklin ja Shakara Jones sekä kotimaiset luottopelaajat Katri Menna ja Nina Hyvärinen.

 

Äänekosken Huima – BC Nokia Vimpelin liikuntahallilla 12. tammikuuta klo 17:00 alkaen.

 

Lisätietoja: Naisten SM-sarja
 
16.3.2011 Katsojat

ToPo haastaa Möttölän johdolla SM-seurat Punaisen Ristin hätäapukeräykseen

Helsinkiläinen koripalloseura on maajoukkuetähtensä Hanno Möttölän johdolla haastanut tänään, keskiviikkona kaikki Korisliigan ja naisten SM-sarjan joukkueet Punaisen Ristin hätäapukeräykseen. Haasteen tarkoituksena on kerätä apua kriisipesäkkeisiin eri puolilla maailmaa.

7.4.2004 Seura tiedottaa

EBT ja Honka yhdistävät voimiaan naisten SM-sarjassa

Espoolaisseurat Espoo Basket Team ja Tapiolan Honka rakentavat jo ensi kaudelle yhteisen ohjelman naisten huippukoripallolle. Suunnitteilla on kahden joukkueen peluuttaminen SM-sarjassa. Joukkueista toinen tullee kantamaan nimeä Espoo Team ja toinen nimeä Espoo Akatemia.

4.10.2025 19:54 Naisten Korisliiga

EBT vei kauden ensimmäisen paikalliskamppailun - Pyrintö avasi kautensa voitolla

Naisten Korisliiga jatkui kahdella pelillä. Illan voittajia olivat toisen voittonsa ottanut EBT ja kautensa avannut Pyrintö.

3.10.2025 21:10 Naisten Korisliiga

PeKa:lle kahden voiton viikko

Perjantain ainoassa Naisten Korisliigan ottelussa Peli-Karhut haki voiton Helsingistä HBA-Märskyn kustannuksella. Ottelu päättyi vieraiden hyväksi 83-48.

1.10.2025 20:56 Naisten Korisliiga

PeKa aloitti mestaruuden puolustamisen kotivoitolla - kolme muuta ottelua päättyivät vierasvoittoihin

Naisten Korisliiga pyörähti käyntiin neljällä ottelulla. Illan voittajia olivat PeKa, HBA, BC Nokia ja EBT.

1.10.2025 09:36 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan infopaketti 2025–26

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 14:54 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 3/3: EBT, Torpan Pojat ja Peli-Karhut lähtevät mitalijahtiin

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

30.9.2025 10:19 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 2/3: Tampereen Pyrintö, Kouvottaret ja Tapiolan Honka hamuavat kärkipäähän

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

29.9.2025 12:15 Naisten Korisliiga

Naisten Korisliigan ennakko 1/3: BC Nokia, Vimpelin Veto ja HBA-Märsky lähtevät parantamaan viime kaudesta

Naisten Korisliiga alkaa keskiviikkona 1.10., kun pelataan neljän ottelun kierros. Tällä kaudella mukana on yhdeksän joukkuetta, ja joukkueet pelaavat kolminkertaisen runkosarjan, jonka jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenevät pudotuspeleihin.

11.8.2025 15:00 Pääjuttu

Naisten Korisliigan sarjaohjelma kaudelle 2025–2026 julkaistu

Naisten Korisliiga käynnistyy 1. lokakuuta neljän ottelun kierroksella, ja mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta. Ohjelma tarjoaa jälleen tiukkoja taistoja ja erityistapahtumia ympäri maan.

Näytä lisää vastaavia