15.4.2024 09:24 Suomen suurimpien joukkuepelien huippu-urheilun ryhmä on huolissaan liikunnan ja urheilun rahoitusleikkauksista. Suurimmat joukkuepelit liikuttavat seuratoimintojensa kautta yli miljoonaa suomalaista. Uhkana on, että liikuntaan ja urheiluun kohdistuu jopa neljänneksen leikkaukset.

Ryhmä ottaa kantaa kehysriiheen vetoomuksella, joka toimitettu tänään pääministerille, valtiovarainministerille, liikunta-, urheilu- ja nuorisoministerille sekä muille ministereille:
Suunnitellut jopa neljänneksen rahoitusleikkaukset ovat suuri uhka suomalaiselle urheilulle ja koko yhteiskunnalle. Pitkäjänteinen työ urheilun ja liikunnan eteen on vaarassa, jos leikkaukset toteutuvat. Erityisesti olemme huolissamme lasten ja nuorten henkisestä sekä fyysisestä hyvinvoinnista, joka on jo muutenkin koetuksella.
Urheilujärjestelmämme liikuttaa satoja tuhansia lapsia ja nuoria. Se tuottaa joka päivä lapsille ja nuorille yhteisöllisyyttä, hyvinvointia, iloa ja onnistumisen kokemuksia. Ilman liikkuvia ja hyvinvoivia lapsia Suomessa ei myöskään kasva enää tulevaisuuden huippu-urheilijoita - eikä toimintakykyisiä suomalaisia. Rahoituksen väheneminen nopealla aikataululla uhkaa myös tämän päivän huippu-urheilijoiden mahdollisuuksia menestyä.
Vetoamme kehysriiheen: Suomi tarvitsee lisää liikuntaa ja urheilua. Jotta suomalaiset voivat nauttia jatkossakin sinivalkoisista menestyshetkistä, liikunnan ja urheilun toimintaedellytyksiä ei saa murtaa.
Toivomme päättäjiltä viisautta, jottemme yhteiskuntana tekisi omaa maalia.
14.4.2024
Markku Kanerva, miesten jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja
Jukka Jalonen, miesten jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja
Henrik Dettmann, Koripalloliiton valmennuksen johtaja
Aki Hyryläinen, Palloliiton urheilutoimenjohtaja
Tapio Kangasniemi, Lentopalloliiton urheilutoimenjohtaja
Petri Kettunen, Salibandyliiton huippu-urheilujohtaja
Miika Rantatorikka, Pesäpalloliiton toiminnanjohtaja
Lisätietoa liikunnan ja urheilun rahoitustilanteesta:
Jo Susijengin ensimmäinen sukupolvi keräsi mainetta joukkueena, joka ei suostu koskaan luovuttamaan. 2020-luvulla pelatuissa arvokisakarsintaotteluissa Susijengin maine vaikean takamatkan taltuttajana on kertynyt entisestään – viimeisimpänä esimerkkinä perjantai-illan vierasvoitto Belgiassa.
Susijengin kirivoittoklassikoiden sarjaan merkittiin perjantaina voitto lisää, kun uomiinsa loksahtanut palloskriinipuolustus avasi tien 61–51-tappioasemasta 66–71 (37–32) -voittoon Belgiaa vastaan. Susijengin MM-karsintavoiton kuningas oli 23 pistettä ja 12 levypalloa rouhinut ja viime hetken ratkaisukorit nautiskellut Olli Nkamhoua.
Naisten Korisliiga jatkui perjantaina kahdella ottelulla. Illan voittajia olivat HBA-Märsky ja Honka.
Saksan cupin Final Four -lopputurnaus pelataan viikonlopun aikana. Mestaruutta puolustaa Roosa Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Saarlouis Royals.
Ensimmäiset aikuisten arvokisansa Susijengin paidassa viime kesänä pelannut Andre Gustavson, 26, on käynnistänyt kansainvälisen ammattilaisuransa Belgian suurseura Filou Oostendessa. Kolmen kuukauden otannan perusteella Gustavson osaa kertoa, että illan MM-karsintavastustajan, Belgian, pelaajat ovat parhaimmillaan täsmällisessä taitokoripallossa.
Susijengi ja Belgia ovat vahvistaneet kokoonpanonsa perjantai-illalla Charleroissa pelattavaan MM-karsintaotteluun. Klo 21.30 Suomen aikaa alkava ottelu esitetään suorana YLE TV2:lla ja Ruutu+ -palvelussa.
Belgian matka kohti Qatarin MM-kenttiä sai vaikeimman mahdollisen alun, kun joukkue taipui loppusyksyn molemmissa MM-karsintaotteluissaan. Talven ratkaisevaan karsintaikkunaan päävalmentaja Julien Mahé juoksuttaa voimakkaasti uudistuneen ryhmän, jonka Susijengin Joonas Iisalo uskoo toteuttavan pelisuunnitelmaa selkeästi ja kurinalaisesti.
Naisten Korisliigan keskiviikon ainoassa ottelussa ToPo paransi asemiaan kaatamalla kotikentällään EBT:n. Ottelu päättyi 72–66.
Naisten I divisioonan runkosarja huipentui jatkolohkojakoihin. Miesten I divisioonassa B:ssa sarjakärki Pantterit jatkoi vakuuttavaa menoaan ja Ura Basket järjesti hurjan 126 pisteen hyökkäysnäytöksen. Miesten I divisioona A:ssa Huima otti tärkeän voiton sarjapaikan varmistamisen kannalta.
Koripalloliiton ja Humanan yhteistyö vahvistaa yhteisöllisyyttä ja osallisuutta suomalaisessa koripallossa – ja alentaa konkreettisesti pelaajien kustannuksia.