Kouvot haki Pyynikiltä jatkoaikavoiton – Vilpas ja Kataja vahvoja kotiparketillaan

27.2.2019 20:58 Pyrinnön ja Kouvojen välillä oli aistittavissa jo pudotuspelimäistä tunnelmaa.

Vilppaan Jack Gibbs on osoittanut olevansa tarkkakätinen pelimies. Kuva: Ville Vuorinen

Kouvolan Kouvot palasi maaottelutauolta väkevästi kaatamalla Pyynikillä isännöineen Tampereen Pyrinnön jatkoajan jälkeen koriluvuin 80–83, 71–71 (27–32).

Joukkueiden kauden kolmas kohtaaminen oli monessa mielessä mielenkiintoinen. Sarjataulukossa sijoilla kolme ja kuusi majailevat joukkueet voivat hyvinkin kohdata juuri toisensa puolivälierissä.

– Nyt saamme informaatiota, kuinka viisikko, jossa on Asbury–Gipson, toimii Pyrintöä vastaan, Kouvojen päävalmentaja Jyri Lehtonen odotti ennen keskiviikon ottelua.

Lehtonen on kertonut, että juuri pudotuspelejä ajatellen Kouvot on hankkinut pelaajistoonsa järkälemäisen Thomas Gipson III:n, jonka aisaparina sisäpelissä toimii niin ikään vahva Brian Asbury. Kahden ison sisäpelaajan avulla Kouvojen ajatuksena on erottautua Korisliigan muista joukkueista ja luoda sitä kautta ratkaiseva etu kiihkeissä pudotuspelikamppailuissa.

Keskiviikkona Pyrintö ja Kouvot saivat aluksi molempien hyökkäyspelaamisesta rytmin sekaisin. Puoliaikaan mennessä Pyrintö osui kaaren takaa kertaalleen, Kouvot kahdesti. Viime kaudella vielä Pyrinnössä pelannut Asbury sen sijaan mörssäröi korin läheisyydessä tehokkaasti ja Kouvot pääsi puoliaikatauolle hienoisessa johtoasemassa.

Toisella puoliajalla molemmat petrasivat korinteossa. Tasainen varsinainen peliaika huipentui Pyrinnön mainioon kiriin, joka riitti jatkoajalle.

Jatkoajalla Kouvot oli kuitenkin riittävästi niskan päällä. Toista kertaa tamperelaiset eivät enää onnistuneet ratkaisua jatkoajalle venyttämään, vaikka tasoitusheiton Pyrintö saikin vielä aikaan noin kymmenen sekuntia ennen loppua. Eron Harrisin kolmosyrityksen kuitenkin torjui Kouvojen Asbury.

– Ihan hyvä ottelu meiltä. On siellä vielä meillä parannettavaa kummassakin kenttäpäädyssä ja lopussa annoimme kovalle vastustajalle useita mahdollisuuksia tulla peliin mukaan, mutta onneksi peli kääntyi lopulta näin päin, Kouvojen pelintekijä Tuomas Hirvonen puhalsi.

– Kouvot on ollut meille tällä kaudella todella kova mittari ja hankala vastustaja. Olemme pelanneet heitä vastaan kolme peliä, joista kahdessa olemme olleet vastaantulijoita. He pelaavat hyvää joukkuekoripalloa hyökkäyksessä ja ovat etenkin puolustuksessa todella fyysisiä ja vahvoja, Pyrinnön takapelaaja Antero Lehto kehui.

Pyrinnön kolme parasta pelaaja olivat Kenneth Manigault (17/6/3s), Jaylon Tate (17/2/4s) ja Kevin Johnson Jr. (12/12/4r).

– Kouvot on tällä hetkellä ja on ollut meille hankala vastus. Se on kuitenkin huomattu, ettei me missään ihan kauheassa pulassa olla isoja joukkueita vastaan. Yksittäisiin tilanteisiin tällaiset tiukat ottelut ratkeavat, Pyrinnön Sami Toiviainen linjasi. 

Kouvojen tehokkaimmat olivat Asbury (16/8), Gipson (14/8) ja Hirvonen (14/1/7s/3r).

– Aika fyysinen ottelu, ehkä enemmän meidän tyylinen ottelu kuin Pyrinnön. Pääsimme hyvin korinläheisyyteen ja sieltä tuli syöttöjä ulos, Lehtonen mietti. 

Pyrinnön ottelut jatkuvat keskiviikkona Turussa. Kouvot isännöi lauantaina Salon Vilpasta.

Ottelutilasto

Vilpas piti Korihait takanaan

Korisliigan runkosarjaa kirkkaasti johtava Salon Vilpas ei antanut Uudenkaupungin Korihaille voittomahdollisuuksia kotoisessa Salohallissaan. Vilpas otti kuudennen peräkkäisen kotivoittonsa 102–81 (51–40).

Vilpas karkasi jo tukevaan johtoon ensimmäisellä neljänneksellä. Korihait ei onnistunut enää missään vaiheessa nousemaan mukaan taistelemaan sarjapisteistä, vaikkakin ottelun voimasuhteet tasoittuivat avausjakson asetelmista jonkin verran.

Vilppaan tehomiehenä hääri jälleen Antonio Ballard (21/8/2s). Vilpas onnistui kolmen pisteen heitoissaan lähes 60 prosentin tarkuudella. Jack Gibbs (16/2/6s) osui kaaren takaa neljään otteseen.

Korihaiden parhaat olivat Chris Jenkins (24/8/5s) ja Marius Van Andringa (13/0).

Korihait on seitsemällä voitollaan Korisliigan viimeisenä yhdessä Kaarinan Ura Basketin kanssa. Ura on kuitenkin pelannut kaksi ottelua uusikaupunkilaisia enemmän. Korihailla on vielä 12 ottelua aikaa kerätä riittävästi voittoja välttääkseen karsintaottelut Divisioona A:n toiseksi sijouttunutta vastaan.

Vilpas puolestaan vankisti asemiaan runkosarjan valtiaana. Salolaisjoukkue on hävinnyt 29 ottelustaan ainoastaan neljä.

Ottelutilasto

Vajaamiehinen Ura oli yllättää Katajan Joensuussa

Joensuun Kataja Basket nousi vaikeuksien kautta voittoon, kun sarjanousija Kaarinan Ura Basket vieraili LähiTapiola Areenassa. Kataja kaatoi kuin kaatoikin siipirikkoisen Uran lopulta selvin lukemin 96–75 (42–48). Voitto oli Katajalle jo kuudes peräkkäinen.

Uralla oli keskiviikon ottelusta sivussa lukuisia avainpelaajia. Jo pidempään loukkaantuneena olleen Pyry Rainamaan lisäksi kokoonpanosta puuttuivat myös Avery Woodson ja Fiifi Aidoo.

Kahdeksan miehen voimin pelannut Ura ei kuitenkaan jäänyt hankalia lähtökohtia surkuttelemaan. Parhaillaan Ura johti toisella jaksolla Jesse Perryn ja Stephen Croonen johdolla 18 pisteellä. Katajan maajoukkuetakamies Ilari Seppälä toi kuitenkin omasta päästä lähteneellä kaukoroiskaisullaan kotijoukkueen puoliaikatauolle jo kuuden pisteen päähän.

Vielä kolmannella jaksolla Ura johti miltei neljänneksen loppuun asti. Vähitellen Kataja kuitenkin hilautui rinnalle ja ohikin. Ura ei enää kyennyt pyristelemään, kun Kataja sai kasvatettua piste-eroa edukseen. Päätösjakso meni kotijoukkueen nimiin jo varsin selvästi 25–7.

– Palasimme maaottelutauolta ja kaveri tuli pelaamaan meitä vastaan vajaalla miehityksellä, mikä tekee rytmin ja motivaation hakemisesta vaikeaa, vaikka itseään kuinka psyykkaisi. Emme olleet alussa ollenkaan valmiita ja vastustaja painoi kovia heittoja sisään, Katajan päävalmentaja Juha Sten kertasi.

– Kun olet 18 pinnaa tappiolla, peli on helppo hävitä. Hienoa, että kykenimme lisäämään työmäärää ja viemään pelin. Tämä opetti sen, että lisäämällä oman tekemisen tasoa ja tempoa, voit vaikuttaa pelin lopputulokseen.

Katajan nousun ruumiillistumaksi nousi uudessa joukkueessaan debytoinut Kevin Bracy-Davis, joka heitti kolmannella jaksolla 15 pistettä. Kaikkinensa Bracy-Davis tehoili monipuolisesti 20 pistettä ja kuusi levypalloa. Topias Palmi (17/10/5s) täytti tilastosarakettaan komeasti. Myös takamies Seppälä (21/6/4s) pelasi erinomaisen ottelun.

Uran parhaat olivat väkivahva Perry (21/14) ja nopeajalkainen Croone (19/4).

Katajan kausi jatkuu sunnuntaina Kauhajoella. Uralla on edessään lauantaina tärkeä kotiottelu Lapuan Kobria vastaan.

Ottelutilasto

 
3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

1.10.2025 10:58 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Enemmän kuin vain työtovereita – Eero Innamaa näkee valtavan arvon Vilppaan yhteisöllisyydessä

Eero Innamaa kokee paikallisylpeyttä Salon Vilppaan paidassa, vaikka välillä vanhan liiton turkulaiset kuittailevatkin paikkakuntavalinnasta. Pitkä jatkosopimus oli pelaajalle helppo valinta.

30.9.2025 16:26 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Joona Tuomala palasi synnyinmailleen uransa parhaassa pelikunnossa – tuore perheenisä tasapainoilee kodin ja KTP-Basketin välillä täynnä energiaa

Joona Tuomala pelasi viime kaudella uransa parasta koripalloa. Uutena osoitteena on kasvattajaseura KTP-Basket, ja pelit käynnistyvät itseluottamuksen siivittäminä.

Näytä lisää vastaavia