Monille tuntematon Timi Puittinen nousi viime kaudella Kobrissa ratkaisijaksi – ”Elämäntilanne piti divarissa pidempään kuin olin alkujaan suunnitellut”

3.10.2024 09:45 Kobrat on muutamalla viime kaudella jumiutunut Korisliigan keskikastiin. 29-vuotias Timi Puittinen kertoo, että alkavalla kaudella on luvassa aggressiivisempi pelityyli.

Lappeenrannan NMKY:n kasvatti Timi Puittinen pelasi upean viime kauden Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen

Viime kaudella useaan otteeseen, kun Kobrat ajautui otteluissaan tiukkaan paikkaan, tilanteen tasalle nousi 29-vuotias laitahyökkääjä Timi Puittinen. Tilanne saattoi tulla monelle yllätyksenä, sillä Puittinen ei ole Korisliigan tunnetuin nimi.

Syy tähän on osin siinä, että ennen viime kauttaan hän pelasi yhdeksän vuotta divaripelejä.

– Divariaika meni vähän pidemmäksi kuin alkuun oletin. Siihen vaikutti muutama isompi loukkaantuminen, mutta ehdottomasti myös elämäntilanteeni. Koen itse, että osaamisen puolesta olisin ollut Korisliigaan valmis jo aiemmin, ja siksi olin viime kauden alla hyvin luottavaisena siihen, että pystyn kyllä osaltani auttamaan joukkuetta.

Puittinen lisää, että hänen pelinsä toki ailahteli kauden varrella, siinä missä joukkueenkin, mutta tähtäimessä on kummallakin saralla suorittaa alkavalla kaudella aiempaa tasaisemmin.

Puittinen ei tällä hetkellä tähtää toisille peliareenoille täysammattilaiseksi vaan haluaa vakiinnuttaa paikkansa Korisliigassa. Elämäntilanne, johon hän divarivuosien tapauksessa viittaa, ei merkittävästi ole muuttunut.

Hän uskoo, että hyviä pelivuosia on yhä monta jäljellä, mutta kauppatieteiden opiskelu Jyväskylän yliopistossa haukkaa yhä osan ajasta ja keskittymisestä.

– Divariaikojen alussa eivät varmasti taitonikaan vielä riittäneet liigaan, mutta loppuvaiheessa osasyy oli siinäkin, etten aktiivisesti edes metsästänyt pääsarjasopimuksia. Nyt on viimeinen opintovuosi menossa, ja alan tehdä gradua joulun tienoilla. Opiskelussa on reilusti vastapainoa korikseen, mikä toisaalta on monesti hyväkin asia. Saa ajatuksiaan muualle, kun on kentän ulkopuolella, vaikka viekin aikaa ja tekee elämästä hektistä.

Yliopiston avulla Puittinen haluaa varmistaa itselleen toimivan urasuunnitelman myös pelivuosien jälkeiselle ajalle. Toisaalta hän näkee maisteriopintojen yhdistämisessä huippu-urheiluun myös ulottuvuuksia, joissa molemmat elämänalueet tukevat toisiaan.

– Se tuo tiettyä kurinalaisuutta. Urheiluun liittyy säntillisyyttä ja rutiineja, joista on pakko pitää kiinni. Järjestelmällisyys ja suunnittelu auttavat väistämättä silloin myös koulunkäynnissä.

Kauden käynnistysvaiheessa pääasiallisena keskittymisen kohteena on kuitenkin Kobrat. Puittinen onkin jo varovaisen tyytyväinen siihen, mitä on nähnyt pukukopissa ja harjoituskentillä.

– Pikkuhiljaa joukkue alkaa joukkue hitsaantua yhteen. Syyskuu ei suoraan sanottuna ole yleensä sitä koripalloilijan lempiaikaa vuodesta, joten tekee hyvää päästä nyt pelaamaan jo pisteistä.

Kotimainen runko on Kobrilla pitkälti ennallaan: Antto Nikkarinen, Joona Tuomala, Juho Lehtoranta ja niin edelleen. Ville Turja ohjailee kokoonpanoa päävalmentajan paikalta jo kuudetta kautta. Jatkuvuus ja kokemus ovat siis positiivisia avainsanoja, mainitsee Puittinen.

– Muutamia loukkaantumisia on ollut treenipelien alla, ja sekin teki osaltaan syyskuustamme haastavan. Tällä hetkellä tilanne on kuitenkin parempi.

Kobrien sijoitukset liigassa ovat olleet muutamalla viime kaudella lähinnä keskikastin paikkoja. Putoamiskamppailuun ei ole jouduttu, mutta mitaleista ei myöskään ole pelattu. Lapualaisseura on joko rajautunut niukasti ulos playoffeista tai pudonnut puolivälierissä.

Puittinen on ollut mukana matkassa vasta vuoden, mutta hän toki tunnistaa ilmiön ja on itsekin pohtinut sen vaikutusta valmistautumiseen ja tavoitteisiin.

– Totta kai seuraava askel olisi vakiinnuttaa paikka pudotuspeleissä pitkälle aikavälille. On vaikea sanoa, miten se tarkalleen saavutetaan, mutta on ainakin saatava ehjä kausi, opittava pelaamaan yhteen ja toteutettava kentällä sovittuja asioita. Kamppailu top kuuden paikoista on Korisliigassa todella tiukka, joten siinä ei ole varaa notkahduksiin.

Minkälaista koripalloa Kobrilta on siis odotettavissa?

– Meillä on tänä vuonna erilaiset ulkomaalaisvahvistukset kuin viime vuonna, joten se vaikuttaa pelitapaamme paljon. Teemamme on ehdottomasti pelata nopeampaa ja aggressiivisempaa peliä, Puittinen tiivistää.

Kobrat 24-25 pähkinänkuoressa

Henkilöt

 
11.10.2024 21:52 Korisliiga

Korisliigassa enää yksi tappioton joukkue – Bisons Loimaa jatkoi teräviä esityksiään

Loimaalaiset aiheuttivat Tampereen Pyrinnölle kauden kolmannen tappion. Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Kobrat aiheuttivat vastustajilleen kauden avaustappiot.

9.10.2024 21:45 Korisliiga

Kataja Basket ja Kauhajoki vahvempia viime kauden välieräuusinnoissa – Korihait ja Vilpas kotivoittoihin

Korisliigan keskiviikkoilta tarjosi neljä kamppailua. Kaikki kierroksen ottelut päättyivät kotiyleisöiden riemuksi kotivoittoihin.

8.10.2024 20:55 Korisliiga

Honka jatkaa voittokannassa – oma kasvatti Riku Korhonen häikäisi esityksellään

Korisliiga-illan voittajia olivat viimeisimmät sarjanousijat Bisons Loimaa ja Tapiolan Honka.

8.10.2024 15:56 Korisliiga

Koripallosarjojen tilastointimuutokset kaudella 2024–25

Koripalloliiton valtakunnallisten sarjojen tilastopalvelu muuttui kaudelle 2024–25. Kun tulospalvelukin on uusi ja tilastojen näyttämisessä ollut ajoittaisia haasteita, päätimme kerätä lyhyen oppaan sille, mitä löytyy mistäkin.

5.10.2024 20:20 Korisliiga

Sarjanousija saalisti avauspelistä voiton – rookie-vahvistus Anthony Roberts loisti

Ilta Espoossa päättyi Hongan jatkoaikavoittoon.

4.10.2024 20:47 Korisliiga

Nokia nosti mestaruusviirin tuliterän hallin kattoon ennätysyleisön edessä – Mikael Aalto avasi Korihaiden kauden rytinällä

Korisliiga-kauden 2024–25 avajaisillassa nähtiin kovia tilastoesityksiä niin pitkän linjan ammattilaisilta kuin nousevilta nuorisotähdiltäkin.

4.10.2024 08:02 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2024-25

Korisliiga käynnistyy perjantaina 4.10. viidellä ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

3.10.2024 19:26 Korisliiga

Andre Gustavson aloittaa Korisliiga-uransa kestomenestyjä Kauhajoella – takana pitkä ajanjakso Virginiassa, jossa hän kasvoi niin urheilijana kuin ihmisenäkin

Kauhajoen kokoonpano on uudistunut monin tavoin, mutta tähtäimet ovat yhä korkealla. Tuore kotimainen tähtikiinnitys Andre Gustavson aikoo pelata joukkueessa sitä roolia, mitä häneltä milloinkin tarvitaan.

3.10.2024 12:57 Korisliiga

KTP-Basketin Juho-Matti Henttonen kertoo kuntonsa olevan paras vuosiin – ”Kovaa mennään koko ajan!”

Kotkalaisseura KTP hakee viimekautisen pettymyksen jälkeen nousua takaisin ylempään jatkosarjaan. Laituri Juho-Matti Henttonen näkee ympärillään lupaavan joukkueen.

2.10.2024 19:31 Korisliiga

Koripallouransa ohessa Kouvojen Thomas Gipson podcastaa, harjoittaa valuuttakauppaa ja kasvattaa kolmea leikki-ikäistä lasta

Korisliigan vakiovahvistus Thomas Gipson III aloittaa jo viidennen kautensa Kouvoissa. Vuosien varrella on kaulaan ilmestynyt mitaleja ja kertynyt reppu täyteen elämänoppeja.

Näytä lisää vastaavia