PostNord on Susijengin uusi pääyhteistyökumppani

23.11.2016 Pohjoismaiden johtavaan logistiikkakonserniin kuuluva PostNord Oy ja Suomen Koripalloliitto ovat solmineet monivuotisen yhteistyösopimuksen, jonka myötä PostNordista tulee Suomen koripallomaajoukkueen – Susijengin – uusi pääyhteistyökumppani. Tuore sopimus kattaa laaja-alaisesti myös nuorten ja naisten maajoukkuetoimintoja sekä näkyvyyksiä ensi vuonna Helsingissä järjestettävissä miesten EM-kilpailuissa.

Susijengi faneineen on viime vuosien aikana kasvanut ilmiöksi niin suomalaisessa kuin kansainvälisessä koripallokentässä. Suomi on pelannut kolmessa peräkkäisessä EM-lopputurnauksessa sekä MM-kisoissa 2014, jolloin lähes 10 000 suomalaisfania matkasi Espanjaan kannustamaan Susijengiä. Vuotta aiemmin Susijengi palkittiin Suomessa Vuoden joukkueena ja Susijengi-fanit Vuoden urheilukulttuuritekona.

Kansainvälisen koripalloliiton rankingissa Suomi on noussut kohisten tällä vuosikymmenellä yli 50 sijaa nykyiselle sijalle 32.  

Ensi vuonna Susijengi ja fanit isännöivät 100-vuotiaan Suomen kunniaksi EM-kisoja. FIBA EuroBasket 2017 –turnauksen yksi alkulohkoista pelataan Helsingissä elo-syyskuun vaihteessa.

- Olemme äärettömän iloisia tuoreesta yhteistyöstä, jossa kaksi hienoa kasvutarinaa yhdistyy. Innostusta lisää se, että PostNord halusi lähteä vahvasti panostamaan Susijengin ja naisten maajoukkueiden lisäksi tulevaisuuteen; nuorten maajoukkuetoimintaan, kertoo Koripalloliiton myyntijohtaja Timo Vertio.

PostNordin taustalla on ruotsalaisten ja tanskalaisten postiyritysten yhteistyö, jonka myötä vuonna 2009 perustetun yhtiön toiminnalla pyrittiin vastaamaan rajat ylittävien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen kysyntään. Muutamassa vuodessa konsernista on kasvanut Pohjoismaiden johtava logistiikkayritys, jonka palveluihin kuuluvat mm. kuljetus-, vienti- ja varastointipalvelut yritysasiakkaille. PostNordilla on vankka kokemus pohjoismaisista verkkokaupparatkaisuista, joista se on ollut rakentamassa mm. Zalandon, Elloksen ja Bauhausin menestystarinoita. 

PostNordin ja Koripalloliiton yhteistyön myötä PostNord tulee näkymään tulevina vuosina Suomen kaikkien koripallomaajoukkueiden peliasuissa ja ottelutapahtumissa. Yhteistyöllä tähdätään Suomi-koriksen menestystarinan jatkumoon.

- Lähdemme innolla tukemaan suomalaista koripalloa, jonka toimintaympäristö ja arvomaailma sopivat täydellisesti omaamme. Suomessa olemme molemmat haastajia omassa lajissamme, niin logistiikassa kuin koripallossakin. Kunnioitus pelikenttää ja vastustajiamme kohtaan on kuitenkin aina läsnä kilpailutilanteessa. Pitkäjänteisellä yhteistyöllä luomme vankan pohjan tulevaisuudelle, parhaat vuodet ovat molemmilla osapuolilla vasta edessäpäin. Junioripuolen tukemisella on tässä tärkeä osansa, sillä uudet lahjakkuudet ovat avainasemassa suomalaisessa koripallossa, sanoo PostNordin markkinointi- ja viestintäjohtaja Jouni Lamberg.

PostNord lyhyesti:

Me toimitamme! PostNord on johtava Pohjoismaihin, Pohjoismaista ja Pohjoismaissa tarjottavien viestintä- ja logistiikkaratkaisujen toimittaja. Varmistamme myös postipalvelut yksityishenkilöille ja yrityksille Ruotsissa ja Tanskassa. Asiantuntemuksemme ja vahvan jakeluverkostomme avulla luomme edellytykset tulevaisuuden viestinnälle, verkkokaupalle, jakelulle ja logistiikalle Pohjoismaissa. Vuonna 2015 konsernin liikevaihto oli noin 4,5 miljardia euroa ja sillä oli 35 000 työntekijää. Konsernin emoyhtiö on ruotsalainen julkinen yhtiö, ja sen pääkonttori sijaitsee Solnassa. Vieraile sivuillamme osoitteessa postnord.fi.

Suomen Koripalloliitto ja Susijengi lyhyesti:

Suomen Koripalloliitto järjestää maanlaajuisesti koripallon kilpailutoimintaa, maajoukkueohjelman pelaajille sekä valmentaja-, ohjaaja- ja erotuomarikoulutusta. Koripalloliiton kilpailuissa pelataan vuosittain yli 12.000 ottelua ja Suomen koripallomaajoukkueet pelaavat joka vuosi noin 150 maaottelua. Suomea pidetään miesten koripallossa yhtenä viime vuosien suurimmista nousijoista, joka on lisännyt lajin kiinnostavuutta ja arvostusta maassa. Osallistuessaan ensi kertaa historiansa aikana MM-kilpailuihin vuonna 2014, Suomen maajoukkueella – Susijengillä – oli ennennäkemätön, 10.000 suomalaisfanin tuki mukanaan Bilbaossa, Espanjassa. Syyskuussa 2017 Suomi isännöi yhdessä Israelin, Romanian ja Turkin kanssa miesten EM-kilpailuita. Kesällä 2016 Suomi isännöi Helsingissä 20-vuotiaiden EM-kisoja. 

 
30.9.2024 17:00 Susijengi

Tiedossa maaotteluiden supermarraskuu: Susiladies ja Susijengi esiintyvät kolmesti kotiparketeilla

Suomessa nähdään runsaan kuukauden päästä todellinen maajoukkuekoripallon supermarraskuu, kun Susijengi ja Susiladies kutsuvat katsojansa kolmeen kotimaaotteluun. Vuoden 2025 EM-kisapaikkaa jahtaava Susiladies kohtaa URHEA-hallissa Slovenian ja Bulgarian ja Susijengi toivottaa Georgian tervetulleeksi Espoo Metro Areenalle.

31.12.2017 09:50 Suomalaiset ulkomailla

EM-kotikisat, Lauri Markkasen nousu NBA-tähteyteen ja 16-vuotiaiden EYOF-pronssi: koripallovuosi 2017 jää historiankirjoihin

2017 jää historiaan vuotena, jolloin koripallo nousi Suomessa koko kansan huulille. Lauri Markkasen uroteot Arizona Wildcatsissa ja Chicago Bullsissa, Susijengin hurmokselliset otteet EM-kotikisoissa sekä suomalaisen koripallohistorian ensimmäinen kansainvälinen arvokisamitali 16-vuotiaiden poikien olympiafestivaaleilla olivat tapahtumarikkaan koripallovuoden kohokohdat.

20.11.2017 EM-kilpailut

PostNord on Susijengin ylpeä kumppani: ”Tässä on ollut tekemisen meininkiä”

Susijengi ja sen pääyhteistyökumppani PostNord pyrkivät yhteistyössä jatkuvasti tilanteeseen, jossa molemmat voittavat. Yhteistyössä vallitseva hyvä tiimihenki on ollut avain hyviin tuloksiin molemmin puolin.

28.9.2017 Maaottelu

Muutoksia koripallon virallisiin pelisääntöihin: askelsääntö ja epäurheilijamainen virhe

Kansainvälinen koripalloliitto FIBA on hyväksynyt sääntöihin muutoksia, jotka astuvat voimaan kauden 2017/18 alusta. Alla yhteenvetoa askelsäännön sekä epäurheilijamaisen virheen tuomitsemisen muutoksista.

9.9.2017 21:30 Maaottelu

Italian heittoralli päihitti Susijengin, EM-kisat päätökseen Istanbulissa

Susijengin EM-taival sai päätöksensä Istanbulin yössä neljännesvälieriin, kun avausneljänneksellä tulikuumana heittänyt Italia karkasi 57-70 (29-48) -voittoon. Susijengi kiri italialaisten kahteenkymmeneen pisteeseen venyneen johdon kalkkiviivoilla vielä yhdeksään pisteeseen, mutta sen lähemmäksi Suomi ei yltänyt.

7.9.2017 00:10 Maaottelu

Islanti piinasi pitkään, Susijengi voitolla Istanbuliin

Suomen EM-alkulohko Helsingissä päättyi voitokkaasti kahden maan joukkueiden ja fanien ottaessa mittaa toisistaan Hartwall Arenalla. Sitkeä Islanti piinasi Susijengiä pitkään, kunnes päätösneljänneksellä Suomi veti ohitse 83-79 (42-40) -voittoon Sasu Salinin johdolla. Suomen EM-pelit jatkuvat viikonloppuna neljännesvälierissä Italiaa vastaan Istanbulissa.

5.9.2017 23:20 Maaottelu

Susijengin EM-jatkopaikka varmistui, Kreikka pysyi kanveesissa

Susijengi varmisti menolippunsa Istanbuliin EM-jatkosarjaan Hartwall Arenalla Suomen maajoukkuehistorian ennätysyleisön 12 327 katsojan edessä. Susijengi repi aikaisen johdon Petteri Koposen ilmiömäisellä pelillä Kreikasta, joka hiipi päätösneljänneksen aikana vielä neljän pisteen päähän, kunnes lopullisen niitin EM-kisojen kolmannelle voitolle 77-89 (33-45) löi ”Taikuri” Teemu Rannikko.

4.9.2017 00:15 Maaottelu

Uskomaton voitto! Susijengi nousi naruista, ulvoi toisella puoliajalla Puolan kumoon

Susijengi tarjosi jälleen EM-kotikisoissa kuin käsikirjoitetun jännitysnäytelmän, jossa tunneskaalat aaltoilivat edestakaisin epätoivosta riemunkiljahduksiin. Susijengi oli jo sillassa loppuunmyydyssä Helsinki Areenassa Puolaa vastaan, mutta nousi ällistyttävästi kahdesti jatkoajalle ja lopulta voittoon 90-87 (36-32, 66-66, 78-78) kenraali Petteri Koposen ja superlupaus Lauri Markkasen johdolla.

2.9.2017 23:50 Maaottelu

Slovenia päihitti Susijengin niukasti EM-jännitysnäytelmässä

Suomen EM-kotikisojen kiihkeä lauantai-ilta jäi palkinnotta Helsinki Areenalla 11 963 katsojan edessä. Ensimmäisellä puoliajalla kymmenen pisteen taakse ajautunut Susijengi äityi kotiyleisön ulvonnan ja Areenan perusteita rymistäneen kannustuksen myötä mielettömään kiriin, mutta kalkkiviivoilla Slovenia oli etevämpi voittaen 78-81 (42-52).

1.9.2017 00:03 Maaottelu

EM-huuma käyntiin ennätysyleisön edessä, Susijengi sensaatiovoittoon Ranskasta

Susijengin EM-kotikisat Helsingissä alkoivat jymypaukulla, kun infernaaliseen kannustukseen äitynyt 12 167 -päinen 6. pelaaja huudatti Suomen ilmiömäiseen jatkoaikavoittoon tähtisikermä Ranskasta 84-86 (33-32, 72-72). Suomen sankarit olivat Jamar Wilson, joka nosti Susijengin voittoon viisi sekuntia ennen summeria ja Sasu Salin, joka onnistui häiritsemään Nando de Colon heittoyrityksen vajaaksi.

Näytä lisää vastaavia