13.3.2021 10:26 Tampereen Pyrintö ihastutti runkosarjassa erilaisuudellaan, joka toi lopulta upean toisen sijan ja kotiedun. Puolivälieräsarjassa vastaan asettuu runkosarjan päätösminuuteilla pudotuspelipaikan napannut Kataja Basket.
Tampereen Pyrinnöstä on tällä kaudella huokunut valtava ilo. Kuva: Ville Vuorinen/Korisliiga
- Tosi paljon puhutaan Pyrinnön paikkapuolustuksesta, mutta monelta on jäänyt huomaamatta, että joukkue on tehnyt ylivoimaisesti eniten koreja tällä kaudella, Kataja Basketin päävalmentaja Petri Virtanen sanoo.
Pyrintö on kuluneella kaudella ihastuttanut erilaisuudellaan. Joukkueen 1-3-1-paikkapuolustuksesta on puhuttu kauden mittaan paljon. Vähemmälle huomiolle on jäänyt se, että Pyrintö teki runkosarjassa huimat 98,7 pistettä ottelua kohden. Edellisen kerran yhtä kovaan ottelukohtaiseen pistemääriin Korisliigassa on päästy kaudella 1995–96 Tapiolan Hongan ja Korihaiden toimesta.
- On totta, että pelitavassamme huomio on kiinnittynyt paljon puolustukseemme erilaisuuden takia. Se on kuitenkin vain puolet pelisuunnitelmastamme, Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen virnistää.
- Hyökkäyksessä luotamme nopeaan tilanluontiin, jossa ei pelätä ottaa nopeitakaan ratkaisuja hyökkäyspäässä. Se tuo temmon meidän pelaamiseen sekä tuottaa otteluun enemmän pallonhallintoja. Ja nopearytmiseen peliin meillä on paljon hyviä ominaisuuksia. Tarkoituksemme on juosta kenttää leveästi eikä niinkään korirenkaan alle syyvään. Pyrimme jatkuvasti löytämään voittavia match upeja, Sopanen raottaa joukkueen hyökkäyspeliä.
Joukkueen päävalmentaja Miikka Sopanen on tyytyväinen suojattiensa runkosarjaan. Nyt katseet ovat pudotuspelisarjassa seitsemänneksi sijoittunutta Kataja Basketia vastaan.
- Katajalla oli omat haasteensa runkosarjassa, mutta kysymyksessä on laadukas korisjengi, jossa on paljon hyviä pelaajia. He voittivat paikkansa pudotuspeleihin runkosarjan viimeisellä minuutilla. He ovat varmasti saaneet siitä hyvän mielentilan pudotuspeleihin.
- Joensuulaisilla on paljon heittovoimaa kaaren takaa ja kaksi todella hyvää hyökkäyslevypallopelaajaa, Sopanen viittaa Phil Fayneen ja Jordan Sempleen.
- Nuo kaksi asiaa ovat meille haaste, mutta uskon, että toisessa päässä löydetään tarvittavat voittavat match upit. Tarkoituksemme on, että Kataja on meille joko liian hidas tai pieni meitä vastaan, Sopanen sanoo.
Katajan runkosarja oli päävalmentaja Virtasen mukaan jatkuvaa ylä- ja alamäkeä. Runkosarjassa joukkue sai vain muutama kerran täyden kokoonpanon yhtä aikaa jalkeille. Susijengin takamies Jamar Wilson pelasi vain 12 ottelua kauden aikana. Joensuulaiset tarvitsevat terveen kokoonpanon haastaakseen Pyrinnön.
- Pääsimme välillä todella hyvään vireeseen, mutta koronatauot heittivät meidän pahasti rytmistä pois. Runkosarjan loppu oli tietysti pelaajistolle ja valmentajille psyykkisesti haastava, kun pelasimme paikasta pudotuspeleissä, Virtanen sanoo.
Katajalla ja Pyrinnöllä on pitkä yhteinen playoff-historia. Runkosarjassa joukkueet kohtasivat toisensa kahdesti ja Pyrintö vei molemmat kohtaamiset niukasti.
- Toki Pyrinnön puolustukseen meidän pitää valmistautua hyvin. Se vaatii meiltä hyökkäyspäässä rohkeutta ottaa heittoja eikä liikaa siirrellä palloa. Meidän pitää myös osua kaaren takaa, jos mielimme voittaa. Siirtymäpuolustaminen on avainasia ottelusarjassa: Pyrintö tulee hyökkäyslevyihin laajasti ja niiden irtopallojen kerääminen ei ole pelkästään meidän isojen pelaajien tehtävä, vaan koko joukkueen.
- Pyrintö pelaa viihdyttävää korista, josta ei vauhtia puutu. Uskon, että tässä nähdään kahden perinteikkään kilpakumppanin hieno playoff-sarja, Virtanen sanoo.
Pyrinnön ja Katajan ottelusarja käynnistyy sunnuntaina 14.3. klo 16.00. Pantterijahti käynnistyy tänään lauantai-iltapäivänä, kun Salon Vilppaan ja Lahti Basketballin 1. puolivälierä nähdään Ruudun lisäksi vapaalla kanavalla, kun Jim lähettää ottelun suorana alkaen klo 15.30. Kaikki pudotuspeliottelut ovat katsottavissa Ruutu-palvelun kautta. Pudotuspelisarjat pelataan paras seitsemästä -systeemillä. Mestari on selvillä viimeistään 29. huhtikuuta.
Perjantai-iltana Espoo Metro Areenassa kiehuu, kun Susijengi kohtaa EM-karsintojen päätösottelussaan Euroopan rankingin #1 joukkue Serbian yli 5500 katsojan edessä. Perjantaina nähdään kentällä myös yksi susidebyytti, kun viime kaudet Korihaiden korinalustoja dominoinut Sipoon Hukkabasketin kasvatti Mikael Aalto, 208 cm ja 30 vuotta, juoksee parketille koko uransa ensimmäisessä maaottelussa.
”Hurja-Hannes” jyrää taas. Hannes Pöllä, 211 cm ja 26 vuotta, joutui kaksi vuotta sitten jättämään Korisliiga-kentät pitkäksi aikaa loukkaantumisen ja pitkän kuntoutuksen vuoksi. Tällä kaudella Pöllä on päässyt keräämään pitkän kuntoutuksen satoa ja osoittanut koripalloilevalle Suomelle olevansa täsmälleen sellainen kansainväliset mitat täyttävä iso, jollaista hänestä juniorivuosina uumoiltiin.
Susijengin pitkäaikainen heittokone ja Korisliigan pistetilaston kotimainen kärkimies Topias Palmi, 196 cm ja 30 vuotta, siirtyy loppukauden kattavalla sopimuksella Tampereen Pyrinnöstä Italian kakkosliigaa (Serie A2) pelaavaan Real Sebastiani Rietiin, joka kamppailee noususta Italian liigaan.
Tampereen Pyrintö haki pisteitä Kouvolasta miesten Korisliigan viimeisessä ottelussa ennen helmikuun maajoukkuetaukoa.
Miesten Korisliigassa pelattiin viiden ottelun ilta, jossa pisteitä veivät Salon Vilpas, Korihait, Helsinki Seagulls, KTP-Basket ja BC Nokia.
Kaudella 2024–25 Korisliigan kuukauden parhaimmat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Valinta on Woodille jo kauden toinen.
Miesten Korisliigassa nähtiin viiden ottelun ilta, jossa voittajiksi selvisivät Kataja Basket, Helsinki Seagulls, Kauhajoki, KTP-Basket ja BC Nokia.
Korisliigan lauantaina pelattava huippuottelu Kauhajoen ja Bisons Loimaan välillä on vapaasti katsottavissa Jimiltä alkaen klo 19:00.
Energiapalveluyhtiö Oomi ja Korisliiga ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka keskiössä ovat joukkueiden fanit. Yhteistyöllä tarjotaan faneille ainutlaatuisia kokemuksia Korisliiga-paikkakunnilla.
Alemman jatkosarjan ottelu Tapiolan Hongan ja Kobrien välillä päättyi kotijoukkueen 95–90-voittoon.