Seagulls käänsi taistelun pisteen voitoksi viimeisellä sekunnilla vapaaheittoviivalta

18.11.2018 19:15 Juwan Statenin ensiesiintyminen Seagulls-paidassa herätti Kisahallin eloon.

Seagullsin Juwan Staten vakuutti heti kauden ensimmäisessä ottelussaan. Kuva: Ville Vuorinen

Helsinki Seagulls otti etenkin henkisesti erittäin tärkeän voiton, kun hallitseva Suomen mestari Kauhajoen Karhu Basket kaatui Kisahallin trillerissä 82–81 (30–34).

Voitollaan kokoonpanomuutoksia tehnyt Seagulls katkaisi samalla viiden ottelun tappioputkensa. Voitto oli vasta helsinkiläisjoukkueen kauden toinen.

– Hirveä määrä joudutaan tekemään töitä yhden voiton eteen. Suunta on nyt oikea, mutta ollaan vielä aika vaiheessa. Tämä oli nyt tällainen työvoitto. Mutta vielä olemme kaukana jumbosijalla sieltä, missä sijoilla haluamme olla, Seagullsin päävalmentaja Mikko Larkas puhalsi.

Avauspuoliajalla Karhu Basket oli koko ajan askeleen edellä. Seagulls kuitenkin roikkui iskuetäisyydellä, vaikka yhteisiä tapahtumia uudistuneella kokoonpanolla ei juuri ollutkaan.

Uusista hankinnoista Juwan Staten (22/1/4s) kaasutteli muutaman korin silkkaa nopeuttaan. Andre Hollinsin (2/2) debyytti oli sen sijaan vielä sunnuntaina vähän hakemista. Puoliaikatauolla tulostaululla komeili Karhu Basketin neljän pisteen johtoasema, 30–34.

– Oli aika vaikea valmistautua otteluun, kun Seagullsin pelaamisesta oli hankala ennustaa. Oli vain keskityttävä pitkälti omaan tekemiseen, sen verran uudistunut joukkue oli vastassa, vierasjoukkueen takamies Eero Innamaa (5/0/3s) totesi.

Karhu Basketin Taylor Johns (11/9) pelasi vasta toisen ottelunsa Korisliigassa. Kuva: Ville Vuorinen

Toisella puoliajalla Ortiz ja Staten sytyttivät kotijoukkueen 

Kolmannella jaksolla mikään ei ottelun kulussa sinänsä muuttunut. Seagulls yritti kiriä rinnalle, kun taas Karhu Basket piti kynsin hampain kiinni johdostaan. Etenkin Michael Moser (17/13/5s) tuntui nauttivan Seagullsin lähentelyistä, Moserin heitot osuivat aina vierasjoukkueen orastavan hädän hetkellä.

Päätösneljännes alkoi kauhajokelaisten viiden pisteen etumatkalla. Seagulls hilautui kuitenkin kori korilta väkisin hiljalleen rinnalle ja ohi. Etenkin alkukauden varsin vaisusti pelannut Chris Ortiz (28/6) tulistui toinen toistaan haastavampiin suorituksiin.

Ortizin lyötyä alkutahdit, hoiti Staten loput. Statenin vapaaheittotyöskentely kuitenkin yskähteli, kun ratkaisun avaimia jo tarjoiltiin kotijoukkueelle. Näin sitkeä Karhu Basket nousi vielä neljä sekuntia ennen loppua pisteen johtoon Moserin vapaaheitoilla.

Seagullsin aikalisän jälkeen pallo pelattiin, kuinkas muutenkaan, Staten käsiin. Staten haastoi puolustajaansa väkisin ja ansaitsi kotijoukkueella kaksi vapaaheittoa. Staten kuitenkin loukkasi tilanteessa itseään sen verran pahasti, ettei kauden avausotteluaan pelannut takamies pystynyt itse heittämään. Penkiltä pelin tuli ratkaisemaan Timo Heinonen (7/2). Kokeneen Heinosen käsi ei vapissut vapaaheittoviivalta ja niukka kotivoitto 82–81 oli totta.

– Sanoin Statenille, kun häntä harmitti, ettei pysty heittämään ratkaisuheittoja, että ei hätää, Timo hoitaa. Ja näinhän siinä kävi, Tuukka Kotti (5/12) hymyili.

Staten tuonut Seagullsin arkeen energiaa

Larkas on ollut tyytyväinen siihen, mitä Staten on tuonut joukkueeseen.

– Sinänsä minulle on aivan sama, kuka ne pisteet tekee. Mutta Staten on tuonut harjoituksiin ja joukkueen arkeen sellaista energiaa ja johtajuutta, mitä olemme kaivanneet. Siihen olen hyvin tyytyväinen.

Karhu Basketin paras korintekijä oli jälleen Durrell Summers 23 pisteellään. Karhu Basketilla on nyt kasassa kymmenestä ottelustaan viisi voittoa ja viisi tappiota. Ennen maaottelutaukoa Karhu Basket pelaa vielä Nokialla ja saa vieraakseen Uudenkaupungin Korihait.

Seagulls pelaa seuraavaksi keskiviikkona Korihaiden vieraana ja vielä ennen maaottelutaukoa kotiottelun Kouvolan Kouvoja vastaan.

Ottelutilasto

 
5.10.2025 19:01 Korisliiga

Korisliiga-illan yllätys: sarjanousija kaatoi hallitsevan mestarin!

Lahti Basketball yllätti vieraakseen saapuneen Helsinki Seagullsin.

4.10.2025 21:06 Korisliiga

Vilpas avasi voitolla Bisonsin Tevaun Kokon vahvasta illasta huolimatta – Kauhajoki kaivoi voiton sitkeästi taistelleesta Pyrinnöstä

Kauden toisen Korisliiga-illan voittajiksi tiensä kaivoivat Salon Vilpas ja Kauhajoki. Vahvaa korintekoa nähtiin muiden muassa Kauhajoen Jaeden Zackerylta sekä tappiosta huolimatta Bisonsin Tevaun Kokolta.

3.10.2025 21:14 Korisliiga

Korisliiga käynnistyi! Avausvoittoihin Honka, Korihait ja Kataja

Kouvojen Tuukka Härsilä avasi kauden 21 pisteen suorituksella, vaikka lopulta voiton ottelusta veikin Korihait. Myös Tapiolan Honka ja Kataja Basket juhlivat.

3.10.2025 08:06 Korisliiga

Korisliigan infopaketti 2025-26

Korisliiga käynnistyy perjantaina 3.10. kolmella ottelulla. Löydät alapuolelta pähkinänkuoritiedot, otteluohjelmat sekä joukkuekohtaiset ennakkohaastattelut.

2.10.2025 18:50 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kobrien virginialainen tähtisentteri Efton Reid III on ennen kaikkea joukkuepelaaja – ”Rehellisesti sanoen en osannut odottaa aloittavani urani Lapualla”

Efton Reid III tutustuu ympäröivään kulttuuriin ja sopeutuu siihen parhaansa mukaan, vaikka onkin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltojen ulkopuolella. Kobrien pelisysteemissä hän haluaa olla koneiston osa – mitä milloinkin tarvitaan.

2.10.2025 13:35 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Osku Heinonen kokee saaneensa reissata riittävästi – nyt edessä kova työ hallitsevan mestarin Helsinki Seagullsin riveissä

Tampereen Pyrinnön kasvatti oppi maailmasta paljon Islannissa ja Italiassa, mutta nyt hänen on aika soveltaa taitojaan ja ylläpitää menestystä Helsinki Seagullsissa.

2.10.2025 12:24 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Korihaiden Leo Eklund on yksi kotimaan tuoreista pelaajalupauksista – ”Minkä roolin valmennus minulle antaakin, olen valmis sen ottamaan ja vastuuni kantamaan”

19-vuotias Leo Eklund siirtyi kesän aikana HNMKY:n riveistä Uuteenkaupunkiin ja Korihaiden paitaan. Nyt hän valmistautuu elämänsä ensimmäiseen pääsarjakauteen ja vakuuttaa, ettei hätkähdä haasteesta.

2.10.2025 09:27 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Katajan Max Besselink aloitti uransa hurjien fanfaarien saattelemana, mutta sittemmin terveys on hidastanut kehitystä – ”Perheeni on ollut isoin apu asioiden käsittelyssä”

Max Besselink aloittaa ensimmäisen kautensa Katajassa ja tavoittelee ehjää, hyvää vuotta. Kataja puolestaan tavoittelee uusia korkeuksia päästyään viime kaudella mitalipeleihin mutta jäätyään neljänneksi.

1.10.2025 19:04 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Lahti Basketballin päävalmentaja Kristian Palotie tasapainoilee valmentamisen ja mediaroolinsa välillä – ”Painopiste on selkeä, sillä valmentaminen on kokopäivätyö”

Lahti Basketball nousi myrskyisien kausien jälkeen takaisin Korisliigaan, ja nyt päävalmentaja Kristian Palotiellä on edessään haaste saavuttaa kilpailuetua ja ennen kaikkea säilyttää sarjapaikka.

1.10.2025 13:12 Korisliiga

Korisliiga-ennakko: Kauhajoen Eemi Luukkonen on oppinut käsittelemään menestysjoukkueessa pelaamisen paineet – ”Kun kultamitali puuttuu, motivaatio kehittyä on kasvanut entisestään”

Ensimmäistä Korisliiga-mestaruuttaan metsästävä Eemi Luukkonen tähtää edelleen ammattilaiseksi ulkomaille mutta on 23:een ikävuoteensa mennessä oppinut, että kehitys tapahtuu ajallaan.

Näytä lisää vastaavia