28.6.2024 20:32 Sudenpennut pelasi perjantaina kaksi maaottelua Riiassa. Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti Latvian. 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas hävisi Latvialle viimeisessä valmistavassa maaottelussaan ennen EM-kisoja.
Elmeri Abbey ja Suomen 18-vuotiaat pojat kaatoivat Latvian. Kuva: Grzegorz Radtke.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue sai maksettua kalavelkoja torstailta Latvialle, kun tällä kertaa Sudenpennut korjasi voiton nimiinsä loppunumeroin 73-78 (34-33).
Tiukan ensimmäisen puoliajan jälkeen Sudenpennut karkasi jo parhaimmillaan 15 pisteen taakse kolmannella neljänneksellä. Latvia teki kaikkensa kammetakseen peliin mukaan, mutta Suomi onnistui pitämään kotijoukkueen takanaan.
– Lähtökohtaisesti samanlainen kuuman kostea ottelu kuin edellinen, ehkä vielä kuumempi, Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski aloitti.
– Latviaa vastaan pelaamisessa isoimmat haasteet liittyvät ajojen puolustamiseen ja levypallopelaamiseen. Tässä ottelussa onnistuimme ensimmäistä peliä paremmin. Ero oli myös, että upotimme kolmen pisteen heittomme merkittävästi paremmin. Esimerkiksi Leo Johnson, joka palasi kokoonpanoon, pelasi todella fantastisen ottelun tästä näkökulmasta.
Suomi heitti kolmosensa mainiosti 12/27 (44,4%). Johnson (19/2) säkitti näistä neljä kuudella yrityksellä.
Sudenpentujen pistekärki oli Elmeri Abbey (20/4). Lisäksi Aaron Ekwere (7/9/7 syöttöä) erottui muun muassa puolustuksellaan. Jaakko Nieminen (0/3) taas pelasi hienon pelin tilastojen ulkopuolelta.
Latvialta Adrians Andijs Andzevs ja Karlis Vavers pussittivat 12 pistettä mieheen.
Viikon päästä Liettuassa pelattaviin EM-kisoihin valmistautuva Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue hävisi viimeisessä valmistavassa maaottelussaan Latvialle 71-51 (40-26).
– Puolustus ei toiminut alkuun ollenkaan. Siinä hävittiin. Kamppailtiin takaisin. Lilli Hakkarainen oli todella kova hyökkäyspäässä. Saimme eron 9 pisteeseen puolustuksella. Kun ei pistetty palloon painetta, niin vastustaja pääsi liikuttamaan palloa ja saamaan hyviä heittopaikkoja, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi.
Vaikka Suomi saikin kirittyä, niin Latvia vei viimeisen neljänneksen 20-10 ja korjasi nimiinsä 20 pisteen voiton.
Hakkaraisen saldo oli 25 pistettä ja hän upotti kolmen pisteen heittonsa 7/14.
Latvian parhaimmistoon lukeutuivat Elina Briede (14/7) ja Luize Anna Sila (14/8).
18-vuotiaiden poikien A-divisioonan EM-kisoissa Suomi vei ratkaisun A-divisioonapaikan säilymisestä huomiselle, kun Sudenpennut nousi viimeisten minuuttien aikana 85-83 (44-42) -voittoon Latviasta. Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue taas avasi B-divisioonan EM-kisansa selkeällä voitolla Kreikasta.
Sudenpentujen Baltic Sea Basketball Cup -urakka päättyi tänään sunnuntaina, kun Suomen nuorisomaajoukkueet kohtasivat neljästi Ruotsin. Suomen 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue voitti turnauksen, 16-vuotiaat tytöt ja pojat sijoittuivat toiseksi ja 18-vuotiaat pojat viimeiseksi.
Tallinnassa viikonloppuna pelattavassa Baltic Sea Basketball Cupissa Sudenpennut kohtasi turnauksen toisena päivänä Viron. Suomi nappasi voitot 16- ja 18-vuotiaissa tytöissä, pojat taas joutuivat toteamaan Viron paremmakseen.
Sudenpentujen maajoukkuevuosi käynnistyi tänään perjantaina Tallinnassa, Audentesin urheilukoululla, jossa pelataan viikonloppuna Baltic Sea Basketball Cup. Sudenpennut voitti neljästä ottelusta yhden.
Sudenpennut pelasivat keskiviikon aikana kolme maaottelua eri osoitteissa. Suomen 18-vuotiaat tytöt voittivat Latvian Susi Training Centerissä, Tampereella pelattaviin EM-kotikisoihin valmistautuvat 18-vuotiaat pojat hävisivät Hakametsässä Ranskalle ja 15-vuotiaat pojat taipuivat Latvialle Anykščiaissa.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue hävisi tänään vieraissa pelatussa valmistavassa maaottelussa Kroatialle 94-79 (53-46). Suomi valmistautuu 27.7. alkaviin EM-kisoihin, jotka pidetään Tampereella.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue kärsi toisen tappionsa Liettuassa pelattavissa EM-kisoissa, kun Italia oli parempi loppunumeroin 49-83 (21-42). Suomen 17-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue taas hävisi valmistavassa maaottelussa Espanjalle.
Suomen 20-vuotiaiden naisten maajoukkue hävisi Riiassa pelatussa maaottelussa Latvialle 70-61 (40-37). Joukkueet kohtaavat uudestaan huomenna.
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue voitti toistamiseen Puolan Gniewinossa pelatussa maaottelussa. Tällä kertaa Sudenpentujen urakka meni ylitöiksi, kun Puola kaatui jatkoajan jälkeen 91-99 (44-38, 82-82).
Suomen 18-vuotiaiden poikien maajoukkue käynnisti valmistautumisensa Tampereella pidettäviin EM-kotikisoihin voitokkaasti, kun Sudenpennut voitti Puolan 71-78 (35-45) Gniewinossa.