3.9.2018 14:13 Susijengin Euroopan sarjoissa pelaavat ammattilaiset tekevät vähitellen paluuta maajoukkuerinkiin MM-karsintojen lähestyessä. CB Oviedoon sopimuksen tehnyt Matti Nuutinen, 28, ja KK Szolnokin Alex Murphy, 25, esiintyivät taidolla ja energialla Susijengin maanantain harjoituksissa.
Alex Murphy ja Matti Nuutinen toivat kokemusta ja kovuutta Susijengin harjoituksiin maanantaina. Kuva: Ville Vuorinen / Susijengi.
- Tuntuu hyvältä taas olla täällä kaikkien pelaajien ja koutsien kanssa. Olen todella innoissani tulevista maaotteluista, edellisen kerran kesällä 2017 Susijengiä edustanut Alex Murphy hymyili maanantain aamuharjoitusten jälkeen.
Susijengiä vuosien 2015 ja 2017 EM-kisoissa sekä vuoden 2014 MM-kisoissa edustanut Matti Nuutinen uhkui myös pelihaluja vedettyään susipaidan ylle.
- Latvia-matsissa energiaa piisasi, puolustus toimi hienosti eikä hyökkäyksessäkään ollut moitittavaa. Tärkeää päästä askel askeleelta eteenpäin, että ollaan valmiina 13.9., kun Bosnia kohdataan kotona, Nuutinen linjasi.
Susijengi jatkaa valmistavia maaotteluitaan keskiviikkona 5.9. Liettuaa vastaan. Liput otteluun täältä.
Latviassa leireilevä Suomen miesten universiadimaajoukkue joutui perjantai-iltapäivänä taipumaan edellispäivän tappiostaan sisuuntuneelle Latvian haastajamaajoukkueelle. Revanssihenkinen, energinen Latvia kasvatti kolmannella jaksolla eron yli kymmenen pisteen ja kuittasi lopulta taululle 93–72 (44–38) -päätöslukemat.
Suomen miesten universiadimaajoukkue pelasi kesän ensimmäisen maaottelunsa torstaina Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan Riiassa. Suomi sai kolmannen jakson alussa puolustuksensa kuntoon ja latoi nopeilla vastahyökkäyksillä taululle 13–0-lukemat, joista Latvia ei enää toennut. Ottelu päätyi Suomen 75–88 (37–39) -voittoon.
Viimeisellä kahdella kaudella Ranskan liigassa SIG Strasbourgia ja Limogesia valmentanut ja pitkän päivätyön Susijengin ja nuorten maajoukkueiden valmentajana tehnyt Mikko Larkas, 44, on solminut kaksivuotisen päävalmentajasopimuksen Puolan hallitsevan pronssimitalistin Trefl Sopotin kanssa.
Montenegro on nimennyt peräti 25 hengen vahvuisen maajoukkueryhmän alkaneeseen EM-kisakesään. Päävalmentaja Bosko Radovicin komentaman joukkueen ylivoimainen ykkösnimi on kahdessa NBA:n All Star -ottelussa pelannut, Lauri Markkasen Chicago Bulls-aikojen joukkuetoveri Nikola Vucevic.
Kesäuniversiadeihin valmistautuva miesten universiadijoukkue pelaa kesän ensimmäiset maaottelunsa torstaina ja perjantaina Riiassa Latvian haastajamaajoukkuetta vastaan. Päävalmentaja Anton Mirolybovin mukaan joukkueen teema tuleviin otteluihin on vanha, tuttu ja hyväksi havaittu kansainvälisen pelitempon hakeminen.
Susijengin kumppanimaana Tampereen EM-alkulohkoon saapuva Liettua on nimennyt kuudentoista pelaajan miehistönsä heinäkuussa alkavaan leiritykseensä. Päävalmentaja Rimas Kurtinaitisin ryhmän ehdottomasti nimekkäin pelaaja on 211-senttinen, 33-vuotias kolmentoista NBA-kauden veteraani Jonas Valanciunas.
Susijengin avainpelaajiin kuuluva Helsingin NMKY:n kasvatti Olivier Nkamhoua, 25, edustaa Portland Trailblazersia NBA:n vuotuisessa Las Vegasin kesäliigassa. Memphis Grizzliesin päävalmentaja Tuomas Iisalo puolestaan toimii joukkueensa päävalmentaja kesäliigassa.
Syyskesän EM-kisojen neljäs isäntämaa Puola on kutsunut jalkeille 19 miehen kokoisen leiritysryhmän, jonka ykkösnyrkin muodostavat San Antonio Spursin Jeremy Sochan, joukkueen pitkäaikainen kulmakivi Mateusz Ponitka ja 215-senttinen Aleksander Balcerowski. Susijengi isännöi Puolaa torstaina 21.8. Espoo Metro Areenalla EM-kenraaliharjoituksessaan.
Viime vuosina Paris Basketballin niin Ranskan liigan, Ranskan cupin kuin Eurocupinkin mestaruuksiin johdattanut Susijengin kulmakivi Mikael Jantunen, 204 cm ja 25 vuotta, siirtyy kaksivuotisella sopimuksella hallitsevan Euroliigan mestarin ja Turkin mestarin, istanbulilaisen Fenerbahcen paitaan.
Suomen miesten universiadimaajoukkue aloittaa tänään keskiviikkona valmistautumisensa Saksan Rein-Ruhrin alueella heinäkuun jälkipuoliskolla pelattaviin kesäuniversiadeihin. Päävalmentaja Anton Mirolybov luonnehtii tämän kesän universiadiryhmää nykyaikaista tempokoripalloa pelaavaksi sisukkaaksi joukoksi, joka hakee paikkaa kahdeksan joukosta.