Bundesliigassa runsaasti suomalaismielenkiintoa

28.9.2018 17:59 Saksan Bundesliigassa on iso suomalaiskiinnostus tällä kaudella, kun sarjan suomalaisedustus on noussut peräti neljällä.

Petteri Koponen aloittaa ensimmäisen kautensa Bayern Münchenissä. (Kuva: Ville Vuorinen)

Petteri Koponen siirtyi mestaruutta puolustavan Bayern Münchenin riveihin, Erik Murphy siirtyi Gordon Herbertin valmennettavaksi ja Shawn Huffin seurakaveriksi Frankfurt Skylinersiin ja valmentajakaksikko Tuomas Iisalo-Vesa Vertio luotsaavat Bundesliigaan viime kauden päätteeksi noussutta Crailsheim Merlinsiä.

Koponen, 30, teki kesällä kolmen vuoden sopimuksen saksalaisjätti Bayern Münchenin kanssa ja Susijengin tähti on ollut tyytyväinen alkuunsa uudessa seurassa.

- Seura ja jengikaverit vaikuttavat hyviltä ja saksalaiseen tyyliin hommat toimivat, Koponen kertoo.

Petteri Koponen jahtaa Saksan mestaruutta. (Kuva: Ville Vuorinen)

Bayern München sai seuraavaksi kolmeksi kaudeksi paikan Euroliigaan ja Koponen oli joukkueen kesän tähtihankinta. Münchenissä luotetaan vahvasti Koposen kokemukseen, johtajuuteen ja heittotaitoon. Vaikka Susijengissä Koponen on totuttu näkemään peliä pyörittävänä takamiehenä, on hänet seurajoukkueissa tunnettu tarkkakätisenä heittäjänä. Varmaa on, että Koposen käsiin pelataan heittopaikkoja tälläkin kaudella.

- Olen pelannut kakkosta ja siinä on tarjolla iso rooli ja paljon minuutteja. Bayern teki töitä saadakseen minut tänne, mutten minä mikään ihmemies ole. Yritän vain auttaa joukkuettani parhaani mukaan. Sopimusta tehdessäni juttelin päävalmentajan kanssa millainen joukkue meillä on ja mikä minun roolini tulee olemaan. Modernissa koripallossa kakkonen ei ole pelkästään kulmaheittäjä, vaan saan olla myös paljon pallon kanssa. Tämä on taas vähän erilainen ja varmasti opettavainen kokemus, Koponen valottaa rooliaan.

Viime kauden päätteeksi Bayern Müncheniä juhlittiin Saksan tuplamestarina ja se lähtee kauteen jälleen suurimpana mestarisuosikkina. Tulevaisuudessa seuran tavoitteet on saavuttaa menestystä myös Euroliigassa.

- Euroliigassa emme ole ennakkosuosikkeja, mutta voimme yllättää. Saksassa sitten mestaruus ja cupin voitto ovat tavoitteena. Euroliigassa katsotaan mihin rahkeet riittävät. Bayern haluaa kasvaa yhdeksi suurista ja sen takia olen täällä.

Koponen uskoo joukkueen mestaruusmahdollisuuksiin, mutta muistuttaa liigan kovasta tasosta.

- Tiedämme meillä olevan hyvä joukkue, mutta Bundesliigassa on kovia joukkueita. Erot ovat hyvin pienet. Sen näki jo viime kaudella, kun Shawnin (Huff) Frankfurt johti Bayernia puolivälierissä 2-1. ALBA ja Bamberg ovat kovia joukkueita ja kaikki on mahdollista. Mestaruus ei ole millään tavalla kirkossa kuulutettu.

Bayern München aloittaa Bundesliigan perjantaina kohtaamalla Ulmin vieraskentällä. Euroliiga pyörähtää käyntiin keskiviikkona 11.10., kun Bayern isännöi Anadolu Efesiä.

Huff saanut Murphyn joukkuekaverikseen

Viime kaudella Susijengin kapteeni Shawn Huff, 34, kantoi suurta vastuuta Gordon Herbertin valmentamassa Frankfurt Skylinersissa. Huff urakoi lähes 30 minuuttia ottelua kohden ja oli joukkueen kokenein pelaaja.

Tällä kaudella Frankfurtin ottelukalenteria täyttävät myös europelit, kun joukkue osallistuu EuroCupiin. EuroCup pelataan neljänä kuuden joukkueen lohkona ja lohkojen neljä parasta etenee seuraavalle kierrokselle. Frankfurtin lohkossa pelaavat myös Torino, Mornar Bar, Rytas Vilna, Kazan sekä Sasu Salinin Malaga.

- Kiva lähteä uuteen kauteen ja Eurocup tuo mukanaan myös kansainvälisiä pelejä. Ei uraani varmaan kymmentä vuotta ole enää jäljellä, joten vielä kun saa mahdollisuuden pelata eurokentillä, niin se on hyvä haaste, talvesta 2017 Frankfurtia edustanut Huff miettii.

Shawn Huff odottaa innolla EuroCupin tuomia haasteita. (Kuva: Ville Vuorinen)

Viime kaudella Frankfurtilla oli pienimuotoinen nuorennusleikkaus, jonka lisäksi loukkaantumiset rasittivat joukkuetta. Täksi kaudeksi joukkueeseen hankittiin entistä enemmän kokemusta ja mukaan on liittynyt myös Susijengistä tuttu Erik Murphy.

- Meillä on nyt laajempi ryhmä kuin viime kaudella. Viime kaudella jouduimme pelaamaan pitkiäkin jaksoja 6-7 pelaajan rotaatiolla, mutta tällä kaudella en usko sellaista tapahtuvan. Sen on huomannut treeneissäkin, että joukkueen materiaali on nyt viimevuotista laajempi.

Frankfurt pääsi viime keväänä viimeisenä joukkueena mukaan pudotuspeleihin ja pisti tulevan mestari Bayernin ensimmäisellä kierroksella tiukoille pudoten lopulta otteluvoiton 2-3. Tulevan kauden tavoitteista puhuttaessa Huff on maltillinen.

- Meillä on kilpailuhenkinen ryhmä ja Bundesliigassa vähimmäistavoite on selvitä pudotuspeleihin ja EuroCupissa toiselle kierrokselle. Tylsää perusjargonia käyttäen, lähdemme yksi peli kerrallaan ja yritetään parantaa joukkueena siten, että pelaamme parhaat pelimme keväällä, Huff naurahtaa.

Erik Murphy jatkaa uraansa Saksassa Shawn Huffin joukkuekaverina. (Kuva: Ville Vuorinen)

Huffia voidaan jo pitää Bundesliigan konkarina, sillä ennen Franfurtia hän vietti myös kolme kautta Ludwigsburgin riveissä. Hän näkee tulevan kauden vahvan suomalaispanoksen erinomaisena asiana.

- Kyllähän se piristää ja Tuovin Lassikin on vain tuossa parin tunnin päässä Strasbourgissa. Hienoa, että pelaajiamme ja valmentajiamme on maailmalla ja päästän pelaamaan vastakkain sekä morjestamaan.

Frankfurtin pelit pyörähtävät käyntiin lauantaina Ludwigsburgin vieraana. Frankfurt avaa EuroCupin kotikentällään keskiviikkona 3.10. Torinoa vastaan.

Iisalon ja Vertion Crailsheim havittelee seurahistoriaa

Tuomas Iisalo, 36, ja Vesa Vertio, 35, johdattivat viime kauden päätteeksi Crailsheim Merlinsin ProA:sta Bundesliigaan. Iisalo siirtyi alun perin Crailsheimiin loppukaudesta 2016, kun joukkue taisteli sarjapaikastaan Bundesliigassa. Tuolloin Iisalo ei pystynyt joukkuetta pelastamaan, mutta palautti sen takaisin parrasvaloihin täksi kaudeksi.

- Aika pitkälti tässä on valmentajana kypsynyt kokemuksen kautta. Ensin oli se lyhyt pätkä Bundesliigassa ja sitten kaksi kautta ehjää prosessia ProA:ssa. Meillä on koko ajan selkeämpi kuva siitä miten pystymme voittamaan pelejä. Tämä on jatkumoa sille syklille ja kehitykselle, keväällä kahden vuoden jatkosopimuksen tehnyt Iisalo luotaa.

Tuomas Iisalo on innoissaan tulevasta haasteesta. (Kuva: Oma Design)

Iisalo ja Vertio ottivat pienoisen riskin kasatessaan joukkuetta, sillä he odottivat myöhemmiltä markkinoilta suurempia kaloja sopivaan hintaan ja riski kannatti. Verkot ovat kuitenkin edelleen vesillä yhden pelaajan suhteen.

- Kauteen valmistautuminen on mennyt vaihtelevasti, sillä joukkueen rakennus meni aika myöhäiseksi. Meillä on häntäpään budjetti ja strategisesti päätimme odottaa, jos aukeaisi korkean profiilin pelaajia ja mielestäni siinä onnistuimmekin. Viime vuoden joukkueesta jatkaa kuusi pelaajaa, kahden vahvistuksen kanssa teimme aikaisessa vaiheessa sopimuksen ja kahden myöhemmin. Myöhemmät rekryt ovat korkean tason pelaajia, mutta emme täysin onnistuneet saamaan pelaajia juuri niihin rooleihin joita halusimme. Meillä ei ole tällä hetkellä pelaajaa, joka luontevasti täyttää kakkospelintekijän paikan. Ykköspelintekijämme on hyvä, mutta olemme peluuttaneet häntä muutaman minuutin liikaa harjoitusotteluissa. Etsimme vielä aktiivisesti seitsemättä ulkomaalaisvahvistusta, joka täyttäisi tämän tyhjiön.

Crailsheimille sattui ikävä takaisku ennen kauden alkua, kun Vertio loukkaantui. Ei kuitenkaan mitään niin huonoa, ettei jotain hyvääkin.

- Meillä kävi niin harmillisesti, että Vesa mursi nilkkansa puolustaessaan pelaajaa harjoituksissa ja on nyt seuraavat kaksi kuukautta kepeillä. Vesalla on ollut iso rooli myös kenttäharjoitteissa, ja olemme joutuneet uudelleen rukkaamaan asioita. Minulla on pieni huoli, että pelaajat väsyvät kuulemaan ainoastaan minun ääntäni. Uskon pystyvämme kääntämään tämän vastoinkäymisen myös eduksemme, koska Vesa pystyy tarkkailemaan kenttätapahtumia eri näkökulmasta.

Vesa Vertiolle sattui ikävä tapaturma harjoituksissa. (Kuva Oma Design)

Crailsheimilla on edessään historiansa kolmas kausi Bundesliigassa. Kahtena edelliskerralla se on jäänyt sarjassa viimeiseksi. Kauden 2014-15 jälkeen se sai kuitenkin säilytettyä sarjapaikkansa Artlandin luovutettua paikkansa. Iisalo tiedostaa, ettei helppoa Bundesliiga-taivalta ole tiedossa tälläkään kertaa, mutta tavoitteissa siintää tehdä seurahistoriaa.

- Tulee raskas kausi. Tavoite on välttää sijat 17-18, jotka tarkoittaisivat putoamista. Siihen on vaadittu viime kausien aikana 8-10 voittoa. Sarjapaikka on minimitavoite eikä Crailsheim ole koskaan pystynyt pelillisesti pitämään sarjapaikkaansa Bundesliigassa. Jos ja kun teemme töitä, ja puhallamme yhteen, niin se on täysin realistinen tavoite.

- Odotetaan innolla uusia haasteita ja sitä oppia mitä Euroopan kärkijoukkueilta tullaan saamaan. Se on urheilun suola - päästä kilpailemaan ja mittauttamaan omaa tasoaan parhaita vastaan, Iisalo iloitsee.

Crailsheim aloittaa kautensa perjantaina kohtaamalla vieraskentällä Bremerhavenin.

 
3.12.2024 12:12 Suomalaiset ulkomailla

Sasu Salin uuden äärellä Romaniassa – ”Kokemus ollut tosi positiivinen”

Sasu Salin, 33, otti kesällä uuden suunnan urallaan, kun yhdeksän Espanjassa vietetyn vuoden jälkeen hän siirtyi Romanian suurseura Cluj-Napocan joukkueeseen. Salin on ollut maisemanvaihdokseen tyytyväinen.

11.11.2024 16:23 Suomalaiset ulkomailla

Edon Maxhuni ottanut jälleen askeleen eteenpäin – ”Seuralla on isot suunnitelmat”

Edon Maxhuni, 26, teki täksi kaudeksi sopimuksen Ranskan suurseuroihin lukeutuvan SIG Strasbourgin kanssa. Strasbourg on jälleen yksi askel eteenpäin Maxhunin nousujohteisella uralla.

28.10.2024 14:48 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen näyttänyt kyntensä Euroopan huipulla – ”Kaikki lähtee siitä päivittäisestä työstä”

Mikael Jantunen on aloittanut toisen kautensa ranskalaisseura Paris Basketballin riveissä. Jantunen on osoittanut pystyvänsä loistamaan myös Euroopan kirkkaimmissa valoissa.

27.9.2018 18:51 Susijengi

Susijengin nelikko kovin tavoittein Espanjassa

Espanjan koripallosarjoissa nähdään tällä kaudella neljä Susijengin pelaajaa, kun Sasu Salin aloittaa toisen kautensa Malagassa, Alexander Madsen hakee läpimurtoa Euroliiga-joukkue Gran Canariassa ja Roope Ahonen sekä Matti Nuutinen havittelevat nousua ACB-liigaan Oviedon riveissä.

26.11.2024 07:02 Suomalaiset ulkomailla

Niko Kuusi ensimmäistä kertaa ammattivalmentajana ulkomailla – ”Nöyrästi eteenpäin päivä kerrallaan”

Niko Kuusi, 35, sai tänä vuonna hienon mahdollisuuden, kun Saksan Bundesliigassa pelaava Angels Nördlingen palkkasi hänet uudeksi päävalmentajakseen. Samalla suomalaisvalmentaja hyppäsi kohti uutta ja osin tuntematonta.

4.11.2024 22:02 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen häikäisi Euroliigassa – Edon Maxhuni jatkaa kuumana

Mikael Jantunen jatkoi loistavia esityksiään Euroliigassa viime viikolla johdattaen Paris Basketballin kahteen tärkeään voittoon. Edon Maxhuni on puolestaan saanut koneet hyvin käyntiin Ranskassa.

4.11.2024 21:40 Suomalaiset ulkomailla

Roosa Lehtoranta vahvassa iskussa EM-karsintoihin – ”Voitettava molemmat”

Saksan Bundesliigassa Saarlouis Royalsin riveissä pelaava Roosa Lehtoranta, 27, pääsee hyvässä iskussa tuleviin EM-karsintoihin. Lehtorannalla on takanaan vahva alkukausi seurajoukkueessaan.

21.10.2024 17:12 Suomalaiset ulkomailla

Sara Bejedillä haastava alkukausi – ”Positiivisuuden kautta”

Kaikki näytti hyvältä, kun Sara Bejedi, 24, paukutti Euroliigan karsinnoissa kolmen pisteen heittoja sisään ja auttoi joukkueensa himoitun kilpailun porteille. Sen jälkeen kaikki kuitenkin muuttui.

21.10.2024 16:15 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen kaatamassa Euroliigan mestaria – Olivier Nkamhoua kovassa iskussa

Mikael Jantusen edustama Paris Basketball otti historiansa ensimmäisen voiton Euroliigassa makeimmalla mahdollisella tavalla, kun se voitti hallitsevan mestari Panathinaikosin. Olivier Nkamhoua puolestaan johti Niners Chemnitzin kahteen tärkeään voittoon viikolla.

13.4.2024 11:59 Suomalaiset ulkomailla

Mikael Jantunen loisti ratkaisevassa finaalissa – ”Hieno saavutus”

Mikael Jantunen oli yksi Paris Basketballin avainpelaajista, kun ranskalaisseura juhli perjantai-iltana EuroCupin voittoa. Jantusen mukaan joukkue osoitti kauden aikana ansaitsevansa mestaruuden.

Näytä lisää vastaavia