31.3.2020 11:18 Korisliigassa kovassa nousujohteessa ollut Henri Kantonen ei vielä tiedä tulevan kauden työnantajaansa. Mutta ensin täytyy keksiä, miten parhaaseen ikään tuleva pelaaja pääsee poikkeustilassa edes treenaaman.

Henri Kantosella on pulma. Hän pitää normaalisti kahden tai kolmen viikon palautumistauon kauden viimeisen pelin jälkeen ja aloittaa sen jälkeen treenikauden. Tuo aika on nyt täynnä, mutta Kantonen joutuu raapimaan päätään ja miettimään tosissaan, miten harjoituksia nyt toteuttaisi.
– Aloittelen parhaillaan valmistautumista. Salit ovat kaikki kiinni, eikä niihin pääse edes yksin, joten niissä harjoittelua täytyy katsoa ajan kanssa, kun tämä tilanne vähän selkenee. Nyt alkuun tarkoitukseni on juosta ja tehdä lihaskuntoharjoituksia. Parhaillaan kaikki nämäkin sijoittuvat pitkälti ulkoilmaan.
22-vuotias takamies on kehityksen kannalta merkittävässä vaiheessa. Hän pelasi keskeytyneen kauden Salon Vilppaassa ja nousi joukkueen hyökkäyksessä isoon rooliin Teemu Rannikon loukkaannuttua tammikuussa. Jo vuonna 2018 hän otti merkittävää pallollista roolia Kauhajoen Karhu Basketissa ja pokkasi kauden päätteeksi sekä Korisliiga-mestaruuden että kehittyneimmän pelaajan palkinnon.
Sopimus Vilppaan kanssa on ohi, joten moni koripallon katsoja on uumoillut Kantosen suuntaavan seuraavaksi ulkomaille. Yleisen epätietoisuuden vallitessa niihin uumoiluihin Kantonen ei osaa vastata oikein mitään.
– Aika usein sopimuskeskustelut alkavat heti kauden päätyttyä, mutta nyt eivät ole puhelimet soineet. Pelaajamarkkinat ovat jäissä, koska kukaan ei tiedä, mitkä joukkueet missäkin maassa ovat ylipäätään syksyllä enää olemassa.
Harjoitteluolosuhteet vaikuttavat eri pelaajiin eri tavoin. Kokeneimmat konkarit lähinnä pitävät yllä yleiskuntoa ja parantelevat kauden jättämiä vaurioita. Vasta parhaaseen peli-ikään saapuvat nousijat, kuten Kantonen, sen sijaan harjoittelevat yhä aktiivisesti tekniikkaa ja taitoja.
– Olen tavanomaisesti ottanut pallonkäsittelyn mukaan treeniohjelmaan heti alussa fysiikkaharjoittelun kanssa, sillä tunnen itseni ja tässä iässä löytyy vielä paljon kehityskohtia siinä puolessa.
Tilanteesta tekee tasa-arvoisen toki se, että kaikki muutkin ovat samassa veneessä. Ainakin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa kaikki urheilubisnes on kauttaaltaan seisahduksissa, ja kaikki ovat harjoituksissaan pitkälti oman kotipihansa varassa.
Mutta Kantosella ei ole parhaillaan edes tulevan työnantajan valmennusryhmää tukenaan, koska työnantajaa ei vielä ole.
– Jokaisen yksilön täytyy nyt suunnitella tekemisensä huolellisesti. Tilanteessa, jossa ei ole käytössä ihanteellista ympäristöä eikä yhteisiä harjoituksia, voi pahimmillaan ottaa isoja askeleita taaksepäin. Mutta toisaalta aikaa on käytössä niin paljon, että on myös loistava tilaisuus kehittää henkilökohtaisia ominaisuuksiaan. Pitää vain löytää keinot.
Kantonen toteaa, että kääntyy omassa tilanteessaan todennäköisesti Saha Trainingin ja turkulaisen Sports Science Labin puoleen, sillä on harjoitellut näiden yritysten kanssa urallaan aiemminkin. Hän suhtautuu tilanteeseen tyynesti eikä panikoi kehityksensä puolesta. Hän on enemmän huolissaan 15–18-vuotiaista juniori-ikäluokista.
– Se on yleensä kriittinen ikä, jossa otetaan isoja harppauksia ja läpimurrot tapahtuvat. Sen näkee vasta tulevaisuudessa, että miten tilanne heihin vaikuttaa.
Teksti: Valtteri Mörttinen
Pitkän ja menestyksekkään valmentajauran Korisliigassa tehnyt entinen huippupelaaja ja Äänekosken Huiman kasvatti Jyri Lehtonen, 51, on Viroon siirtyneen Anton Mirolybovin seuraaja Helsinki Basketball Academyn Divari A:ssa pelaavan poikien edustusjoukkueen päävalmentajana sekä nuorten olympiavalmentajana.
Kuukauden pelaaja Kahron Ross johti Helsinki Seagullsin lokakuussa kuuden ottelun mittaiseen voittoputkeen ja tilastoi omiksi keskiarvoikseen tuplatuplan 17,7 pisteellä ja 10,1 syötöllä.
Henri Permanto ja Henri Kantonen olivat Kataja Basketin johtotähtiä, kun sarjan kärkikaksikkoon kuuluva Salon Vilpas taipui Joensuussa.
Alvar Peltoniemi johti Hongan voittoon hurjalla 17 pisteen ja 15 levypallon tuplatuplalla. KTP:n voitossa Tuomas Hirvonen puolestaan nakutteli 12 pistettä ja jakoi kymmenen syöttöä.
Kaudella 2025–2026 Korisliigan kuukauden parhaat luvut tarjoaa Suomen johtava talous- ja palkkahallintoalan asiantuntijaorganisaatio Rantalainen. Kauden ensimmäinen valinta on Helsinki Seagullsin Kahron Ross.
Tampereen Pyrintö kaatoi Kobrat tehden 133 pistettä. Vastaavaan lukemaan on ylletty 2000-luvun aikana vain neljästi. Illan muita voittajia olivat Kauhajoki ja KTP-Basket.
Helsinki Seagulls, Salon Vilpas ja Tapiolan Honka pitävät kolmen kärkeä miesten Korisliigassa.
Räjähtävän sisääntulon Korisliigaan viime kaudella tehnyt Andre Gustavson, 196 cm ja 26 vuotta, palaa maajoukkuetaukoon asti kestävällä sopimuksella hallitsevan SM-hopeamitalisti Karhu Basketin riveihin. Sopimuksessa on optio loppukaudesta. Wartti Basketin kasvatteihin lukeutuva Gustavson edusti Suomea mitalipeleihin päättyneissä historiallisissa kesän 2025 EM-kotikisoissa.
Dean Keeler johti Bisons Loimaan työtä lukuisilla hyökkäyslevypalloilla ja täydellisyyttä hipovalla kahden pisteen osumaprosentilla. Kataja Basketin Henri Kantonen puolestaan pyssytti loistavasti niin läheltä kuin kaukaakin, mutta se ei riittänyt voittoon.
Miesten Korisliigan viiden ottelun kierros sisälsi monta jännittävää vaihetta. Isoimpina käänteinä nähtiin, kun kentälle voittamattomana saapunut Salon Vilpas kärsi kauden ensimmäisen tappionsa ja Tapiolan Honka nousi viimeisellä hyökkäyksellään ohi Korihaista.